15.9.2021 – Katariina Mäkelä
Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.
Ruokahävikin vähentäminen työpaikalla ja kotona
Työpaikoilla voidaan vaikuttaa ruokahävikkiin niin tarjoiluissa kuin omissa eväissä ja lounasvalinnoissa. Me MALn toimistolla pyrimme minimoimaan hävikin mm. varaamalla tarjoilua oikeamääräisesti tilaisuuden osallistujamäärään nähden. (Siksi oman osallistumisen peruminen mahdollisimman ajoissa on erityisen tärkeää tilaisuuksissa, joissa on tarjoilua).
Korona-aika on toki estänyt live-tapahtumat ja sitä kautta tapahtumiemme ruokahävikki on ollut nolla.
"Korona-aika on toki estänyt live-tapahtumat ja sitä kautta tapahtumiemme ruokahävikki on ollut nolla."
"Nollahävikkiin" pyrin myös meillä kotona. Välillä on illallispöydässä tarjolla viikon hävikkibuffet, johon on koottu parin päivän ajalta ylijääneitä ruokia, joista sitten kukin perheenjäsen saa valita itselleen maistuvimman. Ruotsalaisen keittotaidon äidin, 1700-luvulla vaikuttaneen Cajsa Wargin sanonta ”Man tager vad man haver” sopii siihen hyvin. Sama ohje toimii myös arkisessa ruoanvalmistuksessa; tehdään ruokaa siitä mitä on saatavilla. Höystetään eilispäivän keittoa tämän päivän aineksilla...
Joskus perunankuorien ja omenankotien lisäksi biojäteastiaan joutuu laittamaan pilalle mennyttä ruokaa, mutta kompostorissa se onneksi muuttuu mullaksi. Itseäni todella hämmentänyt uutinen oli viime viikolla se, että pääkaupunkiseudulla jopa 45 prosenttia omakotitalojen sekajätteestä on biojätettä, eli liki 30 prosenttia omakotitalouksista ei kierrätä biojätteitä – mielestäni aivan käsittämätöntä! Lajittelun tulisi olla itsestäänselvyys - onhan sitä harrastettu jo aikoinaan "läskiämpärin" kera. En myös ymmärrä väitettä, että bioastia haisee keittiössä. Mielestäni ruoantähteet haisevat vielä enemmän kaiken muun roskan seassa...
Ilmastoasiat kuuluvat myös työpaikoille
Museoalalla ollaan mielestäni edelläkävijöitä ilmastoasioissa. Ilmastokysymykset nousevat esiin niin näyttelyissä kuin alan ammattilaisten tapahtumissakin. Jo useamman vuoden muun muassa Teemapäivien ja Museopäivien ohjelmissa on paneuduttu ilmastoasioihin ja jaettu kokemuksia ekologisista ratkaisuista.
Myös me ammattiliitoissa voimme pyrkiä vaikuttamaan ilmastoasioihin. Luonnollinen paikka vaikuttaa on työehtosopimusneuvotteluissa.
Ilmastoasioita tullaankin nostamaan esiin seuraavalla neuvottelukierroksella. Sopimuksissa sovitaan yleisesti työsuhteen ehdoista ja erityisesti työntekijän arkea koskevista seikoista kuten palkasta, työajasta ja vuosilomista. Lisäksi työehtosopimuksiin on tullut ajan myötä mukaan erilaisia työhyvinvointikysymyksiä tai tasa-arvoon liittyviä asioita.
Ilmastokysymykset voidaankin ottaa mukaan neuvotteluihin työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden näkökulmasta. ”Perustelut lähtevät työaikalaista, työsopimuslaista ja työturvallisuuslaista: työnantajan velvollisuus on järjestää työolosuhteet sellaisiksi, että työtä on turvallista tehdä. Työntekijällä on siis oikeus tehdä työtään niin, että se on ilmaston kannalta kestävää, pohtii Akavan Erityisalojen työmarkkinalakimies Anna Zibellini.
Museoalan ammattiliitto on myös mukana Akavan Erityisalojen ilmastoryhmässä, jossa huomioidaan kestävän kehityksen näkökulma kaikessa tekemässämme. Olemme muun muassa hakemassa Green Office -sertifiointia yhteistyössä akavalaisten järjestöjen kanssa ja selvitämme oman toimintamme hiilijalanjälkeä – tämän etenemisestä kerromme lisää myöhemmin.
Jokainen voi vaikuttaa
Mielestäni omalla toiminnalla ja valinnoilla voi vaikuttaa erittäin helposti hävikkiin ja sitä kautta myös helpottaa ilmastoahdistusta. Pienetkin teot vaikuttavat, kun tarpeeksi moni osallistuu!
Hävikkiviikkoa on vietetty vuodesta 2013 lähtien ja sen järjestää Kuluttaja-lehti.
Lisätietoa kampanjasta on koottu materiaalipankkiin . Sosiaalisessa mediassa keskusteluun voi osallistua aihetunnisteella #hävikkiviikko.
Kirjoittaja Katariina Mäkelä on Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja.
Ajankohtaista
Ehdota ryhmätyönohjausryhmää — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!
MALn jäsen, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? MAL järjestää ryhmätyönohjausta jäsenetuna. Seuraava ryhmä on suunnitteilla, ehdota uutta työnohjausryhmää!
Liukuva työaika ja saldokäytännöt – arkea helpottavaa joustoa, kuormitusta ja epäselviä rajoja
Liukuva työaika ja työaikasaldot ovat monilla työpaikoilla keskeinen osa arkea. Niiden avulla lisätään joustavuutta ja helpotetaan työn ja muun elämän yhteensovittamista. Liukumakäytännöt ja saldojen toteutus kuitenkin vaihtelee.
HS Mielipide: Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen museovierailun
Osallistuimme Helsingin Sanomien keskusteluun mielipidekirjoituksellamme:
”Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen vierailun”
– Museovalvojan työ on vastuullista: tehtävät liittyvät esineiden, taideteosten ja museovieraiden turvallisuuteen sekä asiakaspalveluun.
Uusi jäsenetu: Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta
Aloitamme jäsenedun pilottina 1.2.2026:
MALn jäsenenä saat perhe- ja perintöoikeudellista neuvontaa ja konsultointia sekä asiakirjoja.
Palkkakysely 2026 museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.
Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.
Jäsenblogi: Jaksaako maisteri enää museoalalla?
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2026 ensimmäisessä jäsenblogissa kirjoittaja pohtii museoammattilaisuutta ja sen merkitystä museoalalle.
Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet
Museoliitossa on alkanut hanke Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet. Hanke vahvistaa museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten palvelumuotoilu-, liiketalous- ja rahoitusosaamista mahdollistaen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisen ja myynnin. MAL oli mukana hankehakemuksen työstämisessä sekä myös rahoittaa hanketta. Hankekoordinaattorin rekrytointi käynnissä 30.1. asti.
Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2025 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2025.
Haemme opiskelijaedustajia MAL:n hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan!
Hae opiskelijaedustajaksi MAL:n hallitukseen kaudelle 2026-2027. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa alan ammattilaisten yhteisöä!
Jäsenblogi: Opiskelijaedustaja tuo MALn hallitukseen opiskelijoiden äänen
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta tai ammattiyhdistystoiminnasta. Syksyn blogikirjoituksessa MALn hallituksen opiskelijaedustaja Jenna Mutanen kertoo opiskelijaedustajana toimimisesta ja siitä, miten ammattiliiton vaikuttamistyö on erityisen tärkeää aikana, jolloin niin alan määrärahoihin kuin myös opiskelijoiden toimeentuloon on kohdistunut leikkauksia.
- 1
- 2
- 3
- …
- 29
- Seuraava »