14.4.2022 – MAL
Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa sekä mm. suun terveydenhuollossa ovat mukana laajassa, 10 kaupunkia koskevassa JUKOn lakkovaroituksessa toukokuulle.
Kuntalakko laajenee kymmeneen kaupunkiin
Kunta-alan työriitaan ei ole toistaiseksi saatu ratkaisua ja painostustoimia on kiristettävä edelleen. JUKO, JHL ja Jyty jättävät laajan lakkovaroituksen pääkaupunkiseudulle ja kuuteen muuhun kaupunkiin.
Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Turun, Tampereen, Oulun, Kuopion, Rovaniemen ja Jyväskylän kaupunkien työntekijöitä koskeva lakko toteutuisi 3.–9.5.2022.
Päätöksen lakosta on tehnyt JUKO, joka neuvottelee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton jäsenten puolesta kunta-alan sopimuksesta. Akavan Erityisalat on tehnyt päätöksen jäsentensä osallistumisesta lakkoon.
- Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Turun, Tampereen, Oulun, Kuopion, Rovaniemen ja Jyväskylän kaupunkien työntekijöitä koskeva lakko toteutuisi 3.–9.5. Lakko alkaisi tiistaina 3.5. klo 00.01, jos neuvotteluratkaisuun työnantajan kanssa ei päästä sitä ennen. Työnseisaus kestäisi seitsemän vuorokautta ja päättyisi maanantaina 9.5.2022 klo 23.59. Lakko koskee kaikkia tällä välillä alkavia työvuoroja ja kestää päättyvän työvuoron loppuun.
Työ- ja elinkeinoministeriö voi siirtää lakon alkamista tästä kahdella viikolla. Lisäksi viranhaltijoiden lakkoa voidaan siirtää edelleen vielä viikolla.
Keitä lakko koskee
Lakon piirissä on Akavan Erityisalojen jäsenten tiettyjä työtehtäviä seuraavilla työnantajilla:
- Helsingin kaupunki
- Espoon kaupunki
- Vantaan kaupunki
- Kauniaisten kaupunki
- Turun kaupunki
- Tampereen kaupunki
- Oulun kaupunki
- Kuopion kaupunki
- Rovaniemen kaupunki
- Jyväskylän kaupunki
> Katso lakon piirissä olevat tästä linkistä
Lakon ulkopuolelle rajataan tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden ja omaisuuden vaarantumisen.
Tutustu lakko-ohjeisiin
Olemme koonneet lakkoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, joihin toivomme sinun tutustuvan.
Jos et löydä vastausta kysymykseesi, ota yhteyttä Akavan Erityisalojen julkisen sektorin työsuhdeneuvontaan: p. 0800 135 380, tyosuhdeneuvonta@akavanerityisalat.fi.
Pääsiäispyhinä Akavan Erityisalat vastaa pääkaupunkiseudun lakkoa koskeviin jäsenkysymyksiin sähköpostitse. Saat vastauksen ennen tiistaita 19.4. Pääsiäispyhinä ei ole puhelinpäivystystä.
Seuraa päivittyvää viestintää Akavan Erityisalojen verkkosivuilta ja JUKOn verkkosivuilta www.juko.fi/kunta.
Akavan Erityisalojen jäsenyys suojaa ja velvoittaa sinua
- Akavan Erityisalat on tehnyt päätöksen lakkoon osallistumisesta, joten vastuu on liitolla. Sinulle ei saa tulla seuraamuksia siihen osallistumisesta.
- Sinun on toimittava Akavan Erityisalojen päätöksen mukaisesti. Kaikenlainen lakon alainen työ on kiellettyä.
- Jos teet lakon alaista työtä, toimit työtovereitasi vastaan työnantajan eduksi. Tämä johtaa erottamiseen Akavan Erityisaloista.
Sinulla on oikeus lakkoon
Lakko on laillinen toimenpide, josta vastuun kantaa Akavan Erityisalat. Työnantaja ei saa kohdistaa lakkoon osallistuviin painostusta eikä kysyä, onko työntekijä osallistumassa lakkoon tai kuuluuko hän ammattijärjestöön. Tämä tulkitaan lakon murtamiseksi.
Lakko-oikeuden rajoittaminen on vakava asia ja järjestymisvapauden loukkaaminen on rikoslain mukaan rangaistava teko. Mikäli työnantajasi pyrkii rajoittamaan lakko-oikeuksiasi, ota yhteyttä Akavan Erityisaloihin.
Lakossa olijat saavat lakkoavustusta
Työnantaja keskeyttää lakon ajaksi palkanmaksun. Siksi Akavan Erityisalat maksaa lakossa olleille jäsenilleen lakkoavustusta, jota haetaan lakon päätyttyä Akavan Erityisalojen verkkosivujen kautta. Akavan Erityisalojen hallitus päätti lakkoavustuksen määräksi 110 euroa päivässä.
Seuraa lakkotiedotusta
Seuraa Akavan Erityisalojen jäsentiedotusta netissä ja somessa. Lähetämme tietoa myös sähköpostissa. Tietoa saa myös JUKOn verkkosivuilla www.juko.fi/kunta, Facebookissa www.facebook.com/JUKOry ja Twitterissä www.twitter.com/JUKOry.
Käytämme viestinnässä slogania ”Arvoa asiantuntijalle” ja somessa #ArvoaAsiantuntijalle ja lakkotilanteessa #lakko2022.
************
Teksti on julkaistu alun perin Akavan Erityisalojen sivuilla.
Ajankohtaista
Ehdota ryhmätyönohjausryhmää — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!
MALn jäsen, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? MAL järjestää ryhmätyönohjausta jäsenetuna. Seuraava ryhmä on suunnitteilla, ehdota uutta työnohjausryhmää!
Liukuva työaika ja saldokäytännöt – arkea helpottavaa joustoa, kuormitusta ja epäselviä rajoja
Liukuva työaika ja työaikasaldot ovat monilla työpaikoilla keskeinen osa arkea. Niiden avulla lisätään joustavuutta ja helpotetaan työn ja muun elämän yhteensovittamista. Liukumakäytännöt ja saldojen toteutus kuitenkin vaihtelee.
HS Mielipide: Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen museovierailun
Osallistuimme Helsingin Sanomien keskusteluun mielipidekirjoituksellamme:
”Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen vierailun”
– Museovalvojan työ on vastuullista: tehtävät liittyvät esineiden, taideteosten ja museovieraiden turvallisuuteen sekä asiakaspalveluun.
Uusi jäsenetu: Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta
Aloitamme jäsenedun pilottina 1.2.2026:
MALn jäsenenä saat perhe- ja perintöoikeudellista neuvontaa ja konsultointia sekä asiakirjoja.
Palkkakysely 2026 museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.
Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.
Jäsenblogi: Jaksaako maisteri enää museoalalla?
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2026 ensimmäisessä jäsenblogissa kirjoittaja pohtii museoammattilaisuutta ja sen merkitystä museoalalle.
Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet
Museoliitossa on alkanut hanke Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet. Hanke vahvistaa museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten palvelumuotoilu-, liiketalous- ja rahoitusosaamista mahdollistaen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisen ja myynnin. MAL oli mukana hankehakemuksen työstämisessä sekä myös rahoittaa hanketta. Hankekoordinaattorin rekrytointi käynnissä 30.1. asti.
Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2025 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2025.
Haemme opiskelijaedustajia MAL:n hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan!
Hae opiskelijaedustajaksi MAL:n hallitukseen kaudelle 2026-2027. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa alan ammattilaisten yhteisöä!
Jäsenblogi: Opiskelijaedustaja tuo MALn hallitukseen opiskelijoiden äänen
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta tai ammattiyhdistystoiminnasta. Syksyn blogikirjoituksessa MALn hallituksen opiskelijaedustaja Jenna Mutanen kertoo opiskelijaedustajana toimimisesta ja siitä, miten ammattiliiton vaikuttamistyö on erityisen tärkeää aikana, jolloin niin alan määrärahoihin kuin myös opiskelijoiden toimeentuloon on kohdistunut leikkauksia.
- 1
- 2
- 3
- …
- 29
- Seuraava »