Vuodesta 2014 lähtien olen hoitanut alueellisen vastuumuseon kuva-arkiston asiakaspalvelua eli vastaan meidän kuviemme etsimisestä, luetteloinnista ja eteenpäin välittämisestä sekä laskutuksesta eri asiakasryhmille. Lisäksi vastaan suurempien kuvaussopimusten laadinnasta ja laskutuksesta. Minulla on maisterin paperit Suomen historiasta. Työni edellyttää paikallishistorian ja Suomen historian tuntemusta, jota hyödynnän kuvien luetteloinnissa. Lisäksi uutena työtehtävänä luon ostotilausnumeroita yksikkömme ostoja varten sekä tarkistan yksikkömme ostolaskuja.

Ennen tätä työtä toimin alueellisen vastuumuseon alaisessa tunnetussa museokohteessa lippukassanhoitajana 18,5 vuotta. Kyseisen museokohteen tuntemusta hyödynnän kuvauspaikkojen kyselyissä.

Museo- ja kulttuuriperintöala on yhteiskuntamme muisti. Säilytämme ja huolehdimme arvokkaasta kulttuuriperinnöstä. Lisäksi työmme tekee sen pikkuhiljaa saavutettavaksi esimerkiksi digitaalisen tiedonhakupalvelu Finnan kautta. Museo- ja kulttuuriperintöala tukee ihmisten juurtumista yhteiskuntaan, auttaa hahmottamaan omia juuriamme, antaa tietoa siitä mistä lähtökohdista olemme tulleet sekä tarjoaa virkistystä kansalaisille.

Työmme näkyväksi tekeminen auttaa ihmisiä hahmottamaan, ettei kulttuuriperintö säily eikä tule saavutettavaksi nappia painamalla.


Työmme näkyväksi tekeminen auttaa
ihmisiä hahmottamaan, ettei kulttuuriperintö säily eikä tule saavutettavaksi nappia painamalla. Työ vaatii korkeakouluopinnot, jotka auttavat esineiden tunnistamisessa, luetteloinnissa ja säilyttämisessä. Palkka on liian pieni opintojen kestoon ja laajuuteen sekä työn tärkeyteen nähden.


Kirjoittaja on kuntasektorilla työskentelevä museoalan ammattilainen. Kirjoittajan pyynnöstä julkaisemme tekstin anonyymisti.

 

Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija, auta meitä saamaan näkyvyyttä museoalalle kertomalla meille miksi osallistut lakkoon tai miksi tuet lakkoa. Voit jakaa tarinasi joko nimelläsi tai anonyymisti. Vastaa kyselyyn täällä.

Ajankohtaista

Haastattelututkimuskutsu: Suhde arkeologiseen kulttuuriperintöön

Kirjoittajalta MAL | 12.10.2026

Pyynnöstä välitettu kutsu haastattelututkimukseen: Suhde arkeologiseen kulttuuriperintöön

Vastaa arkeologien työturvallisuuskyselyyn!

Kirjoittajalta MAL | 6.10.2026

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ja Suomen arkeologinen seura SARKS tekevät kyselytutkimusta arkeologien työturvallisuudesta. Tavoitteena on selvittää yliopistossa arkeologiaa pääaineenaan opiskelleiden tai opiskelevien työturvallisuuden nykytilaa ja työturvallisuuden kokemusta.

Kun työelämä kohtaa museot – työelämän ja museoalan yhteinen palvelumuotoiluilta

Kirjoittajalta MAL | 18.9.2026

Tervetuloa mukaan inspiroivaan työpajaan, jossa assistentti- ja tukipalveluammattilaiset kohtaavat museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijat!
Euroopan unionin osarahoittama Museoiden yritysyhteistyö -hanke (ESR+), yhdessä Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n ja Skilla ry:n kanssa, kutsuu sinut palvelumuotoiluiltaan ideoimaan museoiden ja työpaikkojen yhteistyötä.

Hae mukaan syksyn 2026 ryhmätyönohjaukseen

Kirjoittajalta MAL | 15.9.2026

Kaipaatko tilaisuutta keskustellaksesi omasta työstäsi? Pohditko työssäsi motivaatiota, työssä jaksamista, omaa ajankäyttöäsi? Hae MALn työnohjausryhmään, jossa pääset keskustelemaan muiden ammattilaisten kanssa työnohjaajan johdolla. Syksyllä alkava ryhmä on suunnattu asiakastyötä tekeville.

Jäsenblogi: Kulutuspalvelulaki ohjaa museoiden arkea: turvallisuus edellyttää nyt systemaattista dokumentointia

Kirjoittajalta MAL | 20.8.2026

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2026 kolmannessa jäsenblogissa kirjoittaja avaa kulutuspalveluiden turvallisuudesta voimaan tullutta lakia (185/2025), joka velvoittaa museot huolehtimaan kävijöidensä turvallisuudesta aiempaa järjestelmällisemmin.

Työsuojeluverkosto: Työssä jaksaminen, palautuminen ja työyhteisön ilmapiiri. Kysely, käy vastaamassa!

Kirjoittajalta MAL | 30.6.2026

Museoalan työsuojeluverkoston perinteisen kesäkyselyn aiheena on tänä vuonna työssä jaksaminen, palautuminen ja työyhteisön ilmapiiri. Käy vastaamassa!

Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2027 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 30.6.2026

Vaikka kesällä voi hellittää kalentereista ja aikatauluista; on hyvä aika tilata jäsenetuna taskukalenteri 2027. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!

Kannanotto: Suomalaiset arvostavat museoita – arvostus ei näy palkassa

Kirjoittajalta MAL | 24.6.2026

Kunta rekrytoi museonjohtajaa 2 900 euron kuukausipalkalla. Mitä se kertoo asiantuntijatyön arvostuksesta, kysyy Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liitto kirjelmöi tapauksesta suoraan asianomaiseen kuntaan. – Valitettavasti kyse ei ole yksittäistapauksesta, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

Kesän 2026 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 29.5.2026

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 4.6. mennessä.

MALn jäsenten opintomatka Viroon!

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2026

MALn suosittu opintomatkaa tulee taas! Elokuussa 2026 suuntaamme Viroon. Ohjelmassa on kollegoiden tapaamista ja opastettua tutustumista Viron kohteisiin. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala museolehtori neuvottelu palkkakuoppa palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopimus tes