- Olemme tyytyväisiä Kansallisgallerian henkilöstön ja työnantajan vahvaan yhteishenkeen ja kykyyn löytää molempia palveleva palkkaratkaisu, kertoo JUKOn pääneuvottelijana toiminut työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

Kansallisgalleriassa työnantaja ja luottamusmiehet pääsivät määräajassa paikalliseen palkkaratkaisuun työehtosopimuksen ns. optiovuoden käyttämisestä vuonna 2023.

Palkat nousevat 1.6.2023 yleiskorotuksella 2,4 %. Henkilöstö saa myös 400 euron kertaerän 15.3.2023  sekä 240 euron kertaerän 15.10.2023. Jälkimmäinen kertaerä maksetaan lisäksi pohjalle vuodelle 2024 suunniteltavaan uuteen palkkausjärjestelmään, tai jos tästä ei päästäisi sopimukseen 28.2.2024 mennessä, erä tulee maksuun 0,5 %:n yleiskorotuksena 1.4.2024.

”Olemme tyytyväisiä Kansallisgallerian henkilöstön ja työnantajan vahvaan yhteishenkeen ja kykyyn löytää molempia palveleva palkkaratkaisu”, kertoo JUKOn pääneuvottelijana toiminut työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

”Kansallisgallerian tuloksellisuus ja näkymät ovat vakaalla pohjalla ja tätä vasten saavutettu 4,5 %:n kustannustason ratkaisu on osapuolille kohtuullinen.”

Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31.3.2024 saakka.

”Kansallisgalleriassa henkilöstön edustajien ja työnantajan välinen yhteistyö on esimerkillistä ja tämän ansiosta ratkaisu saavutettiin ennätysajassa. Nyt syntyneen paikallisen palkkaratkaisun merkittävä osa on ensi vuonna rakennettava palkkausjärjestelmä, jonka rakentamiselle ratkaisu antaa hyvät edellytykset”, kehuu neuvottelupäällikkö Katja Aho JUKOsta.

”Palkansaajajärjestöt JUKO, PRO ja JHL tekivät tässä hyvää yhteistyötä. Koen, että Kansallisgallerian arvot Yhdessä, avoimesti ja asiantuntevasti tulivat paikallisessa sopimisessa hyvin testatuiksi", toteaa JUKOn luottamusmies Kirsi Muurama.

JUKOn hallitus hyväksyi Kansallisgallerian neuvottelutuloksen 16.2.2023. Työehtosopimusosapuolina Kansallisgalleriassa toimivat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Ammattiliitto Pro ja Sivistystyönantajat Sivista. Museoalan henkilöstöstä suurin osa kuuluu Akavan Erityisaloihin, joka on JUKOn jäsenliitto.

Työmarkkinalakimies Kari Eskola, Akavan Erityisalat
Puhelin 0201 235 367, kari.eskola@akavanerityisalat.fi

Uutinen on julkaistu alun perin Akavan Erityisalojen sivuilla.

Ajankohtaista

Ehdota ryhmätyönohjausryhmää — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 18.2.2026

MALn jäsen, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? MAL järjestää ryhmätyönohjausta jäsenetuna. Seuraava ryhmä on suunnitteilla, ehdota uutta työnohjausryhmää!

Liukuva työaika ja saldokäytännöt – arkea helpottavaa joustoa, kuormitusta ja epäselviä rajoja

Kirjoittajalta MAL | 17.2.2026

Liukuva työaika ja työaikasaldot ovat monilla työpaikoilla keskeinen osa arkea. Niiden avulla lisätään joustavuutta ja helpotetaan työn ja muun elämän yhteensovittamista. Liukumakäytännöt ja saldojen toteutus kuitenkin vaihtelee.

HS Mielipide: Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen museovierailun

Kirjoittajalta MAL | 10.2.2026

Osallistuimme Helsingin Sanomien keskusteluun mielipidekirjoituksellamme:
”Museovalvoja varmistaa kaikille turvallisen vierailun”
– Museovalvojan työ on vastuullista: tehtävät liittyvät esineiden, taideteosten ja museovieraiden turvallisuuteen sekä asiakaspalveluun.

Uusi jäsenetu: Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta

Kirjoittajalta MAL | 1.2.2026

Aloitamme jäsenedun pilottina 1.2.2026:
MALn jäsenenä saat perhe- ja perintöoikeudellista neuvontaa ja konsultointia sekä asiakirjoja.

Palkkakysely 2026 museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 30.1.2026

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.

Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.

Jäsenblogi: Jaksaako maisteri enää museoalalla?

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2026

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2026 ensimmäisessä jäsenblogissa kirjoittaja pohtii museoammattilaisuutta ja sen merkitystä museoalalle.

Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet

Kirjoittajalta Katariina | 22.1.2026

Museoliitossa on alkanut hanke Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet. Hanke vahvistaa museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten palvelumuotoilu-, liiketalous- ja rahoitusosaamista mahdollistaen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisen ja myynnin. MAL oli mukana hankehakemuksen työstämisessä sekä myös rahoittaa hanketta. Hankekoordinaattorin rekrytointi käynnissä 30.1. asti.

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 3.11.2025

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2025 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2025.

Haemme opiskelijaedustajia MAL:n hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan!

Kirjoittajalta MAL | 30.10.2025

Hae opiskelijaedustajaksi MAL:n hallitukseen kaudelle 2026-2027. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa alan ammattilaisten yhteisöä!

Jäsenblogi: Opiskelijaedustaja tuo MALn hallitukseen opiskelijoiden äänen

Kirjoittajalta MAL | 30.10.2025

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta tai ammattiyhdistystoiminnasta. Syksyn blogikirjoituksessa MALn hallituksen opiskelijaedustaja Jenna Mutanen kertoo opiskelijaedustajana toimimisesta ja siitä, miten ammattiliiton vaikuttamistyö on erityisen tärkeää aikana, jolloin niin alan määrärahoihin kuin myös opiskelijoiden toimeentuloon on kohdistunut leikkauksia.

edunvalvonta kansallisgalleria mal työehtosopimus yleiskorotus