22.1.2024 – MAL
MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.
Ulosmarssit Helsingissä, Turussa ja Tampereella
Kattojärjestömme Akavan Erityisalat kutsuu jäsenensä – virkasuhteisia lukuun ottamatta – osallistumaan keskusjärjestö Akavan koordinoimiin ulosmarsseihin Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Tällä poliittisella työtaistelutoimenpiteellä liitto vastustaa Akavan tavoin osaa hallituksen työelämätoimista.
- Monet maan hallituksen työelämäheikennykset osuvat erittäin rankasti Akavan Erityisalojen alipalkattuun ja naisvaltaiseen jäsenistöön julkisella ja järjestösektorilla sekä yksityisillä palvelualoilla. Jäsenemme työskentelevät kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla, kertoo edunvalvonnan johtaja Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.
Akavan Erityisalat lähettää kaikille jäsenille sähköpostitse tietoa ja ohjeita. Torstaina 31.1. klo 16 järjestetään myös etäinfo ulosmarsseihin liittyen.
Akavan Erityisalojen jäsenkyselyssä viime marraskuulta vain 8 prosenttia pitää maan hallituksen työelämä- ja sosiaaliturvaheikennyksiä perusteltuina. 39 prosenttia ilmoittaa valmiudestaan ulosmarssiin työaikana vastatoimena maan hallituksen kaavailuille.
Museo- ja kulttuuriperintöalalla sekä muulla kulttuurialalla jäsenistön osallistumisvalmius kaikkein korkein
Huomattavaa on, että kyselyyn vastanneista Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n jäsenistä jopa 63 prosenttia on valmis poliittiseen lakkoon ja vain 1 prosentti pitää maan hallituksen kaavailuja perusteltuina. Yli 60 prosenttia MALn vastaajista kannatti myös adressia maan hallitukselle, mielenilmausta työajan jälkeen sekä ulosmarssia työaikana. Reilu puolet kannatti päivää pidempää poliittista lakkoa.
Vientimalli ja määräaikaisuuksien helpottaminen huolestuttaa
- Keskeisiä meille ongelmallisia heikennyksiä on maan hallituksen esittämä versio ns. vientimallista. Emme halua, että työmarkkinamallista säädetään jäykästi lailla ja näin kahlitaan alakohtaista palkkakehitystä, Helena Lamponen sanoo.
- Kritisoimme myös työtaisteluoikeuden rajoittamista, määräaikaisten työsuhteiden solmimista vailla perustetta, henkilökohtaisen irtisanomisen helpottamista, paikallisen sopimisen hallitsematonta laajentamista sekä työttömyysturvan liian rajua ja nopeaa leikkaamista, Lamponen listaa.
- Mielestämme hallituksen tulisi myös harkita uudelleen esitystään ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta ja aikuiskoulutustuen poistamisesta.
- Keskusjärjestömme Akava on esittänyt maan hallitukselle oman, perustellun ratkaisuehdotuksensa, mutta hallitus ei ole sitä noteerannut. Tämä on ollut iso pettymys. Akava on myös toistuvasti esittänyt hallitukselle vetoomuksensa neuvottelujen aloittamisesta.
> Lue Akavan tiedote 22.1.2024
- Akavan Erityisalat on erittäin huolestunut työmarkkinatilanteesta. Nyt kaikilta osapuolilta tulee löytyä joustoa ja vastaantuloa, jotta ennennäkemätön vastakkainasettelun solmu aukeaisi, Lamponen painottaa.
************
Osa tekstistä on julkaistu alun perin Akavan Erityisalojen sivuilla.
MAL on antanut lausuntoja hallituksen esityksiin:
- Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa 22.12.23
- Vientimalli 22.12.23
- Työttömyysturva 23.1.24
Ajankohtaista
Amos Rexin tapaus herättää huolta museoalan henkilöstöpolitiikan suunnasta
Amos Rexin tilanne on mediatietojen perusteella arvioituna poikkeuksellinen suomalaisella museo- ja kulttuuriperintöalalla. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä työntekijöiden kohtelusta, henkilöstöpolitiikasta ja alan osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa.
– Kulttuuriperintöalalle ei tarvita irtisanoutumispaketteihin nojaavaa henkilöstöpolitiikkaa.
Museologian merkitys museoammattilaisille
Museologian tulevaisuus -seminaarissa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelän puheessa luotiin katsaus museologian oppiaineeseen Suomessa ja sen merkitykseen alan ammattilaisille. MAL on yksi Jyväskylän yliopiston museologian apulaisprofessuurin taloudellisista tukijoista.
Kokoelmien parissa työskentelevä, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!
Kokoelman parissa työskentelevä, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? Hae jäsenistämme koottavaan kokoelma-ammattilaisten työnohjausryhmään syksyllä 2025.
Mielipidekirjoituksemme Helsingin Sanomissa: Historian käsittely ei ole ongelmatonta Suomessakaan
Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein, kirjoittavat MAL:n järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri Heta Hedman.
Mielipidekirjoituksemme Aamulehteen: Kulttuuripalvelujen vaikutus ihmisten arkeen on valtava – Ne synnyttävät hyvinvointia
Tampereen yt-neuvottelut eivät saa vaarantaa peruspalvelua, kirjoittavat toiminnanjohtajat Jussi Näri, Nea Leo ja Katariina Mäkelä.
Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Kansalaisten hyvinvoinnista ei pidä enää leikata
Akavan Erityisalat vaatii budjettiriihen päätöksiltä tasapuolisuutta. Kansalaisten sivistys- ja hyvinvointipalveluja uhkaavia lisäleikkauksia ei tule toteuttaa.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä
Pitkittynyt kriisi on äärettömän epäinhimillinen. Väkivalta ja raakuudet täytyy saada loppumaan. Inhimillisen hädän lisäksi olemme huolissamme kulttuuriperinnön tilasta.
Kannanotto: Vaikeata historiaa pitää voida käsitellä museoissa
Museoita koskeva poliittinen ohjaus on noussut keskusteluun presidentti Trumpin hallinnon ilmoitettua USAn julkisia museoita koskevista ”puhdistuksista”.
– Uutiset Yhdysvalloista pöyristyttävät. On varmistettava, etteivät vastaavat museoita koskevat sensuuripyrkimykset leviä Suomeen.
Lausuntomme hallituksen esitykseen työsopimuslain muuttamisesta
Museoviraston julkaiseman museotilaston mukaan noin 15 prosenttia kokoaikaisesta museoammatillisesta henkilöstöstä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Huomionarvoista on, että meidän alallamme on jo nyt ollut huomattavasti enemmän määräaikaisuuksien ketjuttamisia kuin muilla korkeasti koulutetuilla verrokkialoilla.
Työsuojeluverkosto: Liukuva työaika ja saldokäytännöt? Kysely, käy vastaamassa!
Museoalan työsuojeluverkoston pieni kesäkysely kartoittaa alan käytäntöjä liukuvan työajan ja saldokäytäntöjen suhteen. Käy vastaamassa!
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- …
- 29
- Seuraava »