Myönnämme kerran vuodessa apurahaa jäsenillemme täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä korkeakoulujen perustutkintojen opinnäytetöiden tekemiseen. Jaettavien apurahojen suuruus on 500 euroa / jäsen. Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.

Vuonna 2024 apurahoja myönnetään enintään kymmenelle hakijalle – yhteensä siis 5 000 euroa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton hallitus päättää apurahakohteista joulukuun kokouksessa, jossa apurahahakemukset käsitellään anonyymisti. Tiedotamme kokouksen jälkeen kaikkia hakeneita päätöksistä.

HUOM! Hakijoiden tulee olla MALn jäseniä. Etkö ole jäsen? Liity meihin! 

Apuraha jatko- tai täydennyskoulutukseen

Apuraha voidaan myöntää jäsenelle työtä tai osaamista tukevaan koulutukseen tai muuhun ammatilliseen kehittymiseen (esimerkiksi työelämään tutustumiseen) kotimaassa tai ulkomailla, tai osallistumiseen opintomatkaan tai opiskelijavaihtoon silloin, kun kuluja ei maksa työpaikka tai oppilaitos.

Apurahaa ei makseta MAL:n jo muutoin tukemiin matkoihin, kuten MAL:n opintomatkalle.

Hakemukseen on liitettävä tositteet mahdollisista jo maksetuista kustannuksista sekä selvitys apurahan käytöstä.

Apurahakohdetta voidaan esitellä MAL:n viestinnässä tai tapahtumissa.

Hae apurahaa jatko- ja täydennyskoulutukseen viimeistään 30.11.2024!

Apuraha opiskelijan opinnäytetyön tekemiseen

Apuraha voidaan myöntää opiskelijajäsenelle tämän ensimmäisen alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon lopputyön tekemiseen. Opinnäytetyön tulee olla aiheeltaan museo- ja kulttuuriperintöalaa edistävää (uutta ja avartavaa). Apurahaa voidaan hakea jo työn aloitusvaiheessa tutkimussuunnitelman perusteella.

Jos teet esimerkiksi toista ylempää korkeakoulututkintoa tai jatko-opintoja, voit hakea MALn apurahaa täydennys- ja jatkokoulutukseen.

Apurahan saanutta opinnäytetyötä tai sen tuloksia voidaan esitellä MAL:n viestinnässä tai tapahtumissa.

Hae apurahaa opiskelijan opinnäytetyöhön viimeistään 30.11.2024!

 

Lisätiedot:

Tuulia-Tuulia Tummavuori

Järjestökoordinaattori

puh. 044 502 2248

tuulia-tuulia.tummavuori@malry.fi

 

Lisätietoja MAL:n apurahan ja koulutustuen hakemisesta saat myös MAL:n ammattilaisaamussa 19.11.2024 klo 9-10.

Opiskelijajäsenille myönnettävien opinnäytetyöapurahojen hakua on käsitelty lisäksi MAL:n opiskelijaillassa lokakuussa.

 

Muokattu 6.11.2024: Tekstiin on lisätty opiskelijan apurahalomakkeessa ollut selvennys siitä, että opiskelijan opinnäytetyön apuraha on tarkoitettu opiskelijajäsenen ensimmäisen alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tekemiseen, kun taas esimerkiksi toista ylempää korkeakoulututkintoa tekevät voivat hakea apurahaa täydennys- ja jatkokoulutukseen.

Ajankohtaista

Amos Rexin tapaus herättää huolta museoalan henkilöstöpolitiikan suunnasta

Kirjoittajalta MAL | 9.10.2025

Amos Rexin tilanne on mediatietojen perusteella arvioituna poikkeuksellinen suomalaisella museo- ja kulttuuriperintöalalla. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä työntekijöiden kohtelusta, henkilöstöpolitiikasta ja alan osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa.
– Kulttuuriperintöalalle ei tarvita irtisanoutumispaketteihin nojaavaa henkilöstöpolitiikkaa.

Museologian merkitys museoammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2025

Museologian tulevaisuus -seminaarissa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelän puheessa luotiin katsaus museologian oppiaineeseen Suomessa ja sen merkitykseen alan ammattilaisille. MAL on yksi Jyväskylän yliopiston museologian apulaisprofessuurin taloudellisista tukijoista.

Kokoelmien parissa työskentelevä, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 8.9.2025

Kokoelman parissa työskentelevä, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? Hae jäsenistämme koottavaan kokoelma-ammattilaisten työnohjausryhmään syksyllä 2025.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Sanomissa: Historian käsittely ei ole ongelmatonta Suomessakaan

Kirjoittajalta MAL | 2.9.2025

Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein, kirjoittavat MAL:n järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri Heta Hedman.

Mielipidekirjoituksemme Aamulehteen: Kulttuuripalvelujen vaikutus ihmisten arkeen on valtava – Ne synnyttävät hyvinvointia

Kirjoittajalta MAL | 29.8.2025

Tampereen yt-neuvottelut eivät saa vaarantaa peruspalvelua, kirjoittavat toiminnanjohtajat Jussi Näri, Nea Leo ja Katariina Mäkelä.

Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Kansalaisten hyvinvoinnista ei pidä enää leikata

Kirjoittajalta MAL | 28.8.2025

Akavan Erityisalat vaatii budjettiriihen päätöksiltä tasapuolisuutta. Kansalaisten sivistys- ja hyvinvointipalveluja uhkaavia lisäleikkauksia ei tule toteuttaa.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä 

Kirjoittajalta MAL | 20.8.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä

Pitkittynyt kriisi on äärettömän epäinhimillinen. Väkivalta ja raakuudet täytyy saada loppumaan. Inhimillisen hädän lisäksi olemme huolissamme kulttuuriperinnön tilasta.

Kannanotto: Vaikeata historiaa pitää voida käsitellä museoissa

Kirjoittajalta MAL | 18.8.2025

Museoita koskeva poliittinen ohjaus on noussut keskusteluun presidentti Trumpin hallinnon ilmoitettua USAn julkisia museoita koskevista ”puhdistuksista”.
– Uutiset Yhdysvalloista pöyristyttävät. On varmistettava, etteivät vastaavat museoita koskevat sensuuripyrkimykset leviä Suomeen.

Lausuntomme hallituksen esitykseen työsopimuslain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 13.8.2025

Museoviraston julkaiseman museotilaston mukaan noin 15 prosenttia kokoaikaisesta museoammatillisesta henkilöstöstä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Huomionarvoista on, että meidän alallamme on jo nyt ollut huomattavasti enemmän määräaikaisuuksien ketjuttamisia kuin muilla korkeasti koulutetuilla verrokkialoilla.

Työsuojeluverkosto: Liukuva työaika ja saldokäytännöt? Kysely, käy vastaamassa!

Kirjoittajalta MAL | 30.6.2025

Museoalan työsuojeluverkoston pieni kesäkysely kartoittaa alan käytäntöjä liukuvan työajan ja saldokäytäntöjen suhteen. Käy vastaamassa!

apuraha jäsenetu jatko-opinnot koulutus opinnäytetyö opiskelija täydennysopinnot