Jyväskylän yliopiston museologian opiskelijat järjestävät keväisin seminaarin, jonka tarkoituksena on koota yhteen museoalan opiskelijat ja ammattilaiset ympäri maata. Seminaareissa käsitellään museoille ajankohtaisia teemoja luentojen ja keskustelun kautta.

Koronaepidemiatilanteen epävarmuudesta johtuen seminaari 2022 järjestetään etänä.

Call for papers 17.3. saakka

Koronapandemia on kriisi, joka uhkaa vakiintuneita toiminta- ja ajattelumallejamme niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla. Myös museoilta odottamaton tilanne sulkuineen ja rajoituksineen on edellyttänyt uusien ratkaisujen etsimistä yleisötyöhön. Toisaalta perinteinen läsnäolo on pitänyt pintansa, ja museot näyttäytyvät valovoimaisina lohdun ja elämysten tuojina myös isojen muutosten keskellä: vaikka käyntimäärät Suomen museoissa ovat poikkeusoloissa laskeneet, myös kävijäennätyksiä on raportoitu, ja Museokorttia on uusittu ahkerasti. Samalla museoinstituutio katsoo jo tulevaisuuteen, pandemian tuolle puolen, toteuttaessaan tehtäväänsä kivuliaidenkin murrosten tallentajana.

Muodonmuutoksia teemana

Seminaarin tavoitteena on pohtia museoiden toimintaa ja yhteiskunnallista roolia poikkeusaikana. Pyydämme puheenvuoroja esimerkiksi seuraavista aiheista:

  • Museot ja ”uusi normaali”. Pakottaako pandemia museot miettimään uusiksi omaa tehtäväänsä ja identiteettiään? Onko paluuta ”vanhaan normaaliin”?

Millainen on museo tulevaisuudessa?

  • Miten museot ovat kehittäneet palveluitaan etäaikana? Miten ja millaisia museoelämyksiä yleisölle on etäaikana tarjottu?
  • Saavutettavuus ja yhdenvertaisuus poikkeusaikana. Miten vastataan erityisryhmien tarpeisiin?
  • Etäajan haasteet ja mahdollisuudet. Miten etä muuttaa museokokemusta?

Mitä hyviä käytänteitä poikkeusajalta voi jäädä?

  • Miten museot ovat tallentaneet korona-ajan poikkeusoloja? Millaisin keinoin museot välittävät ja opettavat meille ja tuleville sukupolville historiallisen käännekohdan tuntoja?
  • Miten museot voivat tukea ihmisten hyvinvointia kriiseissä?
  • Ehdota omaa aihettasi

Puheenvuorot voivat pohtia edellä mainittuja aiheita abstraktilla tasolla ja/tai esitellä käytännön sovelluksia.

Puheenvuoroehdotukset lähetetään torstaihin 17.3.2022 mennessä osoitteeseen tiedotus.seminaari@gmail.com. Puheenvuoron pituus on 20-30 minuuttia, ja niiden yhteyteen on varattu aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Seminaarin kielet ovat suomi ja englanti. Puheenvuoroehdotuksen abstraktin pituus on n. 250 sanaa, ja sen tulee olla Word- tai PDF-tiedostona.

Museologian seminaari 2022: Muodonmuutoksia

Jyväskylän yliopisto 21.-22.4.2022 (Zoom-seminaari)

Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen museologian oppiaineen opiskelijoiden järjestämä vuotuinen seminaari järjestetään nyt 26. kertaa. Seminaarin takana on museologian, taidehistorian, taidekasvatuksen ja kirjallisuuden ainejärjestö Corpus ry.

Museologiaseminaarin työryhmä

Valtakunnallisia museologian seminaareja on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 1996 lähtien. Niiden tarkoituksena on vahvistaa museologian oppiaineen asemaa ja arvostusta museo- ja kulttuurialalla, pitää yhteyttä alan toimijoihin sekä edistää museologian opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Seminaarien ainutlaatuinen piirre on, että ne ovat opiskelijavoimin järjestettyjä.

Museoalan ammattiliitto on ollut alusta alkaen mukana tukemassa seminaaria.

Ajankohtaista

”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? — Lue blogikirjoituksemme!

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Julkaisimme Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen (HUMUS) sivuilla blogikirjoituksen freelance-työstä. Kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Kieliasiantuntijat ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa.

Osallistumme Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9.

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Osallistumme perinteiseen tapaan Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9. Keräyksen ajan etusivullemme tultaessa on kampanjan banneri. Autetaan yhdessä Nälkäpäivänä!

Klassinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2022 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 21.9.2021

Taas on aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2022. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2021 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

Henkilöstöpilotti­hanke museoille – mitä se tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Kirjoittajalta Katariina | 17.9.2021

Museoammattilaisten edunvalvontaa tekevänä ammattiliittona olemme saaneet jäsenyhteydenottoja koskien käynnistymässä olevaa henkilöstöpilottia. Hanke on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa sekä aitoa huolta museoammattilaisten keskuudessa. Mitä hanke tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Museoalan opiskelija, liity alan yhteisöön ja saat meistä tuen työelämään

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Opiskeletko museo- ja kulttuuriperintöalalle? Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt opiskelijajäseneksi 30.9. mennessä, olet mukana Museokortin arvonnassa.

Olen humanisti -kampanja tuo jälleen esiin osaavat ihmistieteilijät

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.

Olen antirasisti -kampanja rohkaisee toimimaan rasismia vastaan

Kirjoittajalta MAL | 15.9.2021

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Liian hyvää hukattavaksi – Hävikkiviikko 13.–19.9.2021

Kirjoittajalta Katariina | 15.9.2021

Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.

Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Toimistomme hiljenee kesäloman viettoon 25.6.-6.8.2021 väliseksi ajaksi. Jäsensihteerit ja työsuhdeneuvonta ovat kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän. Katso kesän kaikki palveluajat!

ammattilainen hyvinvointi muodonmuutos museoala museologia museologiaseminaari opiskelijat oppiminen seminaari työelämä verkostoituminen