9.2.2022 – MAL
Jyväskylän yliopiston museologian opiskelijat järjestävät keväisin seminaarin, jonka tarkoituksena on koota yhteen museoalan opiskelijat ja ammattilaiset ympäri maata. Seminaareissa käsitellään museoille ajankohtaisia teemoja luentojen ja keskustelun kautta.
Koronaepidemiatilanteen epävarmuudesta johtuen seminaari 2022 järjestetään etänä.
Call for papers 17.3. saakka
Koronapandemia on kriisi, joka uhkaa vakiintuneita toiminta- ja ajattelumallejamme niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla. Myös museoilta odottamaton tilanne sulkuineen ja rajoituksineen on edellyttänyt uusien ratkaisujen etsimistä yleisötyöhön. Toisaalta perinteinen läsnäolo on pitänyt pintansa, ja museot näyttäytyvät valovoimaisina lohdun ja elämysten tuojina myös isojen muutosten keskellä: vaikka käyntimäärät Suomen museoissa ovat poikkeusoloissa laskeneet, myös kävijäennätyksiä on raportoitu, ja Museokorttia on uusittu ahkerasti. Samalla museoinstituutio katsoo jo tulevaisuuteen, pandemian tuolle puolen, toteuttaessaan tehtäväänsä kivuliaidenkin murrosten tallentajana.
Muodonmuutoksia teemana
Seminaarin tavoitteena on pohtia museoiden toimintaa ja yhteiskunnallista roolia poikkeusaikana. Pyydämme puheenvuoroja esimerkiksi seuraavista aiheista:
- Museot ja ”uusi normaali”. Pakottaako pandemia museot miettimään uusiksi omaa tehtäväänsä ja identiteettiään? Onko paluuta ”vanhaan normaaliin”?
Millainen on museo tulevaisuudessa?
- Miten museot ovat kehittäneet palveluitaan etäaikana? Miten ja millaisia museoelämyksiä yleisölle on etäaikana tarjottu?
- Saavutettavuus ja yhdenvertaisuus poikkeusaikana. Miten vastataan erityisryhmien tarpeisiin?
- Etäajan haasteet ja mahdollisuudet. Miten etä muuttaa museokokemusta?
Mitä hyviä käytänteitä poikkeusajalta voi jäädä?
- Miten museot ovat tallentaneet korona-ajan poikkeusoloja? Millaisin keinoin museot välittävät ja opettavat meille ja tuleville sukupolville historiallisen käännekohdan tuntoja?
- Miten museot voivat tukea ihmisten hyvinvointia kriiseissä?
- Ehdota omaa aihettasi
Puheenvuorot voivat pohtia edellä mainittuja aiheita abstraktilla tasolla ja/tai esitellä käytännön sovelluksia.
Puheenvuoroehdotukset lähetetään torstaihin 17.3.2022 mennessä osoitteeseen tiedotus.seminaari@gmail.com. Puheenvuoron pituus on 20-30 minuuttia, ja niiden yhteyteen on varattu aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Seminaarin kielet ovat suomi ja englanti. Puheenvuoroehdotuksen abstraktin pituus on n. 250 sanaa, ja sen tulee olla Word- tai PDF-tiedostona.
Museologian seminaari 2022: Muodonmuutoksia
Jyväskylän yliopisto 21.-22.4.2022 (Zoom-seminaari)
Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen museologian oppiaineen opiskelijoiden järjestämä vuotuinen seminaari järjestetään nyt 26. kertaa. Seminaarin takana on museologian, taidehistorian, taidekasvatuksen ja kirjallisuuden ainejärjestö Corpus ry.
Museologiaseminaarin työryhmä
Valtakunnallisia museologian seminaareja on järjestetty Jyväskylässä vuodesta 1996 lähtien. Niiden tarkoituksena on vahvistaa museologian oppiaineen asemaa ja arvostusta museo- ja kulttuurialalla, pitää yhteyttä alan toimijoihin sekä edistää museologian opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Seminaarien ainutlaatuinen piirre on, että ne ovat opiskelijavoimin järjestettyjä.
Museoalan ammattiliitto on ollut alusta alkaen mukana tukemassa seminaaria.
Ajankohtaista
Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta
Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.
Neuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta alkoivat 28.2.
Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31. maaliskuuta saakka. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 300 Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa työskentelevää henkilöä.
Kansallisgallerian työehtosopimuksesta neuvotellaan helmi–maaliskuussa.
Helmikuun uutiskirje julkaistu!
Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa uudet jäsenedut eli MALn jäsenaamut ja työhyvinvointia tukeva palvelu eli lainattava äänenvahvistin.
Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan
MAL:n hallituksen jäsen Uula Neitola avaa kirjoituksessaan antiikintutkimuksen merkitystä ja asemaa tieteenalana Suomessa – sekä syitä sille, miksi antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta ja opetusta on uhannut alasajo useissa suomalaisissa yliopistoissa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa.
Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta
Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.
Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin
Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.
MAL on mukana Akavan vastatoimissa
MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.
Mielipidekirjoituksemme Keskisuomalaiseen: Kuntatalous ei pelastu kulttuuria leikkaamalla
Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja, joista leikkaaminen on lyhytnäköistä eikä pelasta vaikeaan tilanteeseen ajautunutta kuntataloutta.
Lausuntomme aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesitykseen
Voimassa olevaan museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoalan vahvuutena nähdään työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.
- « Edellinen
- 1
- …
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- 29
- Seuraava »