Millainen rooli etä- ja hybridityöllä on tulevaisuuden museoalalla?

Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla.

Kyselyssämme kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä toimivien henkilöiden näkökulmasta. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä. Olemme kiinnostuneita myös opintojensa loppusuoralla olevien tai vastavalmistuneiden näkemyksistä.

Kysely on jaettu kuuteen osioon, joissa on 2-5 kysymystä. Lisäksi jokaisen osion teemaa on mahdollista kommentoida avoimella vastauksella. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5-10 min.

Vaikka koronapandemia on vauhdittanut työn tekemisen mallien monipuolistumista, tässä kyselyssä emme tarkastele työntekoa poikkeustilanteessa. Kyselyn tarkoitus on selvittää, millainen rooli ja millaisia vaikutuksia etä- ja hybridityöllä on tai voisi olla museoalalla.

MAL ry laatii kyselyn vastausten pohjalta toimivan etätyön suositukset.

Kysely on avoinna 31.7.2022 saakka.

Ajankohtaista

Yksityisten museoiden uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Kolmas koronakysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2022

Museoalan ammattiliitto on kerännyt 2020 ja 2021 museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista museo- ja kulttuuriperintöalan työelämään. Keräämme vielä vastaavalla kyselyllä tietoa.
Kolmas kysely on auki 6.6.2022 saakka.

Sääntömääräinen vuosikokous valitsi uuden hallituksen

Kirjoittajalta MAL | 25.5.2022

MALn sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi menneen vuoden 2021 ja suunnitelmat tulevalle vuodelle 2023. Kokous valitsi uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä määritti jäsenmaksun 2023.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Museot ovat kansakunnan muisti ja kulttuurin vaalija”

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Tuen koko sydämestäni museoalan lakkoa”

Kirjoittajalta MAL | 18.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Museoala tukee yhteiskunnan jäsenten itseymmärrystä

Kirjoittajalta MAL | 12.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Sovittelulautakunta ehdottaa kunta-alalle 3 vuoden sopimusta ja yhteensä 5 prosentin palkkaohjelmaa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta. Sopijaosapuolten hallinnot käsitelevät ehdotuksen ja antavat vastauksen 11.5.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Viranomaistyötä alimmassa palkkaluokassa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 24.5.2022

Kirjoittajalta Katariina | 9.5.2022

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 24. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 20.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

ammattilainen ammattilaiset epidemia etätyö hybridityö JAKSAMINEN korona kulttuuriperintö läsnäolotyö mal museoala työelämä työhyvinvointu vaikutus