6.6.2022 – MAL
Millainen rooli etä- ja hybridityöllä on tulevaisuuden museoalalla?
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla.
Kyselyssämme kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä toimivien henkilöiden näkökulmasta. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä. Olemme kiinnostuneita myös opintojensa loppusuoralla olevien tai vastavalmistuneiden näkemyksistä.
Kysely on jaettu kuuteen osioon, joissa on 2-5 kysymystä. Lisäksi jokaisen osion teemaa on mahdollista kommentoida avoimella vastauksella. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5-10 min.
Vaikka koronapandemia on vauhdittanut työn tekemisen mallien monipuolistumista, tässä kyselyssä emme tarkastele työntekoa poikkeustilanteessa. Kyselyn tarkoitus on selvittää, millainen rooli ja millaisia vaikutuksia etä- ja hybridityöllä on tai voisi olla museoalalla.
MAL ry laatii kyselyn vastausten pohjalta toimivan etätyön suositukset.
Kysely on avoinna 31.7.2022 saakka.
Ajankohtaista
Jäsenblogi: Aika on rahaa – vai onko?
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Kolmannessa jäsenblogissa kirjoittaja pohtii ajankäyttöä ja priorisointia sekä ihmisten erilaisia rytmejä työnteossa.
Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2025 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2025. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 15.10.2024 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
Ei pelkkiä seiniä -mielenilmaukseen osallistui toistasataa mielenosoittajaa
Ammattiliitot järjestivät Helsingissä mielenosoituksen kulttuuriperinnön puolesta ja museoalaa uhkaavia hallituksen leikkauksia vastaan. Mukana mielenilmauksessa oli alan ammattilaisten lisäksi myös alalle opiskelevia, jo alalta eläköityneitä sekä alan ulkopuolelta tukeaan osoittavia leikkauksista huolestuneita kansalaisia.
HS Mielipide: Hallituksen leikkaukset rampauttavat kulttuuriperintöalan
Kirjoitimme Helsingin Sanomiin:
Museo- ja kulttuuriperintöala on seurannut huolissaan hallituksen leikkauspolitiikkaa. Jo ennestään ala on elänyt suu säkkiä myöten – korkeasti koulutettujen ammattilaisten palkat laahaavat jäljessä, ja kiinteistökulut kohoavat koko ajan.
Ei pelkkiä seiniä! – Mielenosoitus 2.9.
Leikkaus henkilöstöstä on leikkaus Suomen kulttuuriperinnöstä! Maanantaina 2.9. klo 16.30 osoitamme mieltä Museoviraston leikkauksia vastaan Kansallismuseon edessä. Kansallismuseo on remontissa, mutta kulttuuriperintömme tarvitsee muutakin kuin seinät!
Maan hallitus on lyhytnäköisesti hylkäämässä kulttuurin
Kulttuuri- ja museoalojen potentiaali maamme elinvoiman lähteenä ja työllistäjänä jää hyödyntämättä, mikäli ennakoidut leikkaukset budjettiriihessä toteutuvat. Uhkana ovat kulttuurialoja vuosiksi näivettävät irtisanomiset.
Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.
Työsuojeluverkosto: Työn priorisointi – kuka päättää? Ennakkokysely, käy vastaamassa!
Museoalan työsuojeluverkosto:
Museoiden niukkenevat resurssit vaikuttavat työtehtävien priorisointiin. Kuka vastaa priorisointipäätösten tekemisestä? Käy vastaamassa kyselyymme ja kerro omat kokemuksesi.
Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!
Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Jäsenblogi: Johtamisesta ja johtajista
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Toisessa jäsenblogissa paneudutaan johtamiseen ja johtajiin.
- « Edellinen
- 1
- …
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- …
- 29
- Seuraava »