Siirry sisältöön
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto kirjoitti mielipiteen Helsingin taidemuseo HAMin säätiöittämisestä ja sen seurauksena johtuvista henkilöstön työehtojen heikennyksistä. Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoituksemme digilehdessä 8.4. ja painetussa lehdessä 9.4.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitossa haluamme nostaa keskusteluun nykyisen trendin, jossa kaupunkiorganisaatiosta irrotetaan toimintoja ja perustetaan erillisiä säätiöitä. Alun perin muutosten tavoitteena ei ollut säästää henkilöstökuluissa, vaan luoda ketteriä, nykyaikaisia toimintayksiköitä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin taidemuseo HAM on arvostettu museo, joka on ollut houkutteleva työnantaja. Henkilöstön työehtoja ei ollut tarkoitus huonontaa, kun museo päätettiin säätiöittää ja irrottaa kaupunkiorganisaatiosta. Poliittinen tahto oli, että henkilöstön asema turvataan. Taidemuseon säätiöiminen oli Helsingille investointi museon tulevaisuuteen. Sillä haluttiin varmistaa, että taidemuseolla on parhaat mahdolliset edellytykset menestyä myös jatkossa.

Kaiken museoissa tehtävän tavoitteellisen toiminnan ydin on osaava, sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta. Sitä tarvitaan museon ylläpitämisessä sekä monimuotoisten yleisöjen kanssa tehtävässä yhteistyössä ja kumppanuuksissa.

Museoalalla kunta-alan työehtosopimus on parempi kuin yksityisten museoiden työehtosopimus, joka on laadittu turvaamaan alan asiantuntijoille minimiehdot huomioiden yleissitovuudellaan myös aivan pienimmät museot. Pudotus minimisopimuksen piiriin on märkä rätti ison taidemuseon työntekijöiden suuntaan. Huonomman työehtosopimuksen valinta aiheuttaa huolta työntekijöissä. Etenkin nuoremmat asiantuntijat kokevat lupausten pettämisen nahoissaan. Huonoa palkkaa eivät enää kompensoi aiemmin kunta-alan sopimuksesta tulleet kokemuslisät ja paremmat lomakertymät.

Ensin Helsingin kaupungin työntekijät kärsivät vuosia palkanmaksun ongelmista, mutta muut työsuhteen ehdot olivat sentään paremmat. Nyt yksityistämisen kautta huonoa palkkaa ei kompensoida mitenkään. Alalla museot kilpailevat osaavasta henkilöstöstä. Kun työehdot huononevat huomattavasti, on riski, että osaavat asiantuntijat hakeutuvat muualle. Tämä vaikeuttaa myös museon pitkäjänteisten tavoitteiden toteutumista.

Katariina Mäkelä

toiminnanjohtaja

Riina Linna

puheenjohtaja

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

 

Linkki Helsingin Sanomiin.

Ajankohtaista

Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta 

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2024

Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava. 

Neuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta alkoivat 28.2.

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31. maaliskuuta saakka. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 300 Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa työskentelevää henkilöä.
Kansallisgallerian työehtosopimuksesta neuvotellaan helmi–maaliskuussa.

Virkistystä kevääseen: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Myös tänä vuonna pääsemme virkistymään kevään etäjoogan äärellä. Tarjoamme jäsenetuna neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan virkistystä ja iloa kevääseesi!

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 23.2.2024

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa uudet jäsenedut eli MALn jäsenaamut ja työhyvinvointia tukeva palvelu eli lainattava äänenvahvistin.

Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan

Kirjoittajalta MAL | 19.2.2024

MAL:n hallituksen jäsen Uula Neitola avaa kirjoituksessaan antiikintutkimuksen merkitystä ja asemaa tieteenalana Suomessa – sekä syitä sille, miksi antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta ja opetusta on uhannut alasajo useissa suomalaisissa yliopistoissa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa.

Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.

Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.

MAL on mukana Akavan vastatoimissa

Kirjoittajalta MAL | 22.1.2024

MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.

Mielipidekirjoituksemme Keskisuomalaiseen: Kuntatalous ei pelastu kulttuuria leikkaamalla

Kirjoittajalta MAL | 18.1.2024

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja, joista leikkaaminen on lyhytnäköistä eikä pelasta vaikeaan tilanteeseen ajautunutta kuntataloutta.

Lausuntomme aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 10.1.2024

Voimassa olevaan museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoalan vahvuutena nähdään työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.

henkilöstö kulttuuri kulttuuripolitiikka kultuuriperintö kunnat kuntavaalit museoala Suomi talous 
MAL
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.