Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin.
- Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka voi vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.

-  Saamme Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltämme jatkuvasti palautetta väärin maksetuista palkoista. Nyt palautetta on tullut esimerkiksi kulttuuri-, museo- ja vapaa-aikapalveluista sekä hallinnon työntekijöiltä, kertoo työmarkkinalakimies Anna Zibellini Akavan Erityisaloista.

- Ongelmat koskevat erityisesti erilaisia palkanlisiä. Ongelmana on myös, että palkkahallinto ei vastaa työntekijöiden kysymyksiin. Kaupungin palkkahallinnolle tarkoitetut kysymykset ohjautuvatkin nyt meille liittoihin.

-  Aiemmin museoissa palkanmaksuvirheet ovat liittyneet ilta-, viikonloppu- ja ylityökorvauksiin sekä uusien työntekijöiden ja osa-aikaisten tai määräaikaisten työntekijöiden palkkoihin. Nyt kuitenkin museoissa jo pitkään työskennelleet ovat jääneet kokonaan ilman kuukausipalkkaa tai he ovat saaneet vain osan palkastaan, toteaa Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen, Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

- On pöyristyttävää, ettei asiaa ole saatu korjattua. Ei työntekijä voi jättää maksamatta asuntolainaa tai vuokraa eikä sähkölaskua tai ostamatta ruokaa. Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijatehtävissä työskentelevillä ei myöskään ole mahdollisuutta edes kerryttää isoa puskuria yllättäviin menoihin palkkatason ollessa alle kunta-alan keskiarvopalkan, huomauttaa JUKOn luottamusmies Pirkko Madetoja.

- On pöyristyttävää, ettei asiaa ole saatu korjattua. Ei työntekijä voi jättää maksamatta asuntolainaa tai vuokraa eikä sähkölaskua tai ostamatta ruokaa.

Akavan Erityisalat muistuttaa, että Helsingin kaupungin työntekijöillä on oikeus saada palkkasaatavat viivästyskorkoineen viipymättä ja kaupungin on korvattava työntekijöille aiheutuneet taloudelliset vahingot.

- Palkka tulee maksaa työntekijän osoittamalle pankkitilille ja palkan on oltava työntekijän nostettavissa tililtä palkanmaksupäivänä. Työsuhteen aikana työntekijällä on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jos palkanmaksu myöhästyy sovitusta palkanmaksupäivästä. Viivästyskoron laskeminen alkaa eräpäivää seuraavasta päivästä, Anna Zibellini kertoo.

- On muistettava, että palkkavirheet vaikuttavat myös sosiaalietuuksiin. Kun palkka maksetaan väärin, Kela saattaa maksaa etuuden väärin tai evätä sen kokonaan virheellisten tietojen vuoksi. Palkkavirheet voivat näkyä vuosienkin jälkeen Kelan takaisinperintäprosesseissa. Yksilön näkökulmasta tilanne on kohtuuton, Zibellini sanoo.

- Virheettömästi maksetut ja ajallaan tulevat palkat ovat työntekijän perusoikeus ja työnantajan tärkein velvollisuus. Kun tämä perusta murtuu, työnantaja vakavasti laiminlyö velvollisuuttaan ja työntekijöitten luottamus työnantajaan heikentyy. Helsingin kaupungilla heikko tilanne on kestänyt jo miltei vuoden.

***

Akavalaiset liitot toivat jo elokuussa 2022 esille, että Helsingin palkanamaksu-uudistuksen ja uuden järjestelmän käyttöönotto vaikuttaa aliresursoidulta ja vaativat lisää resursointia jo silloin kriisiytyneeseen palkanmaksuhallintoon.
> 24.8.2022: Akavalaiset liitot Helsingin palkkasotkusta: Palkanlaskenta on kriittinen erityisala

Museoalan ammattiliitto on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö ja edustaa museo- ja kulttuuriperintöalalla työskenteleviä asiantuntijoita.

 

Lisätiedot:

Anna Zibellini, työmarkkinalakimies
anna.zibellini@akavanerityisalat.fi, puh. 0201 253 353

Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja
katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi, puh. 040 7747 620
Museoalan ammattiliitto

Pirkko Madetoja, JUKOn luottamusmies
pirkko.madetoja@hel.fi, puh. 040 334 5180

Ajankohtaista

Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 25.6.2025

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!

Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028

Kirjoittajalta MAL | 17.6.2025

Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.

Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.

Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin

Kirjoittajalta MAL | 11.6.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.

Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Kirjoittajalta Katariina | 27.5.2025

MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin

Kirjoittajalta MAL | 8.5.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025

Kirjoittajalta MAL | 29.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 28.4.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan

Kirjoittajalta MAL | 10.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.

alanarvostus ammattilainen etnologia fm kansatiede koulutettu koulutus koulutuspolitiikka kulttuuriperintö maisteri mal moniosaaja museoala palkka säilytettävä