Eduskuntavaalit ovat parin viikon päästä. Seuraava hallitus joutuu tekemään kiperiä päätöksiä riippumatta hallituskokoonpanosta. Valtiovarainministeriö julkisti listansa talouden tasapainottamiseen.  Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain mistä leikata. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin.

Valtiovarainministeriö julkisti 6. maaliskuuta listansa talouden tasapainottamiseen. Seuraava hallitus joutuu tekemään kiperiä päätöksiä riippumatta hallituskokoonpanosta.

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata.

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan. Kulttuuribudjetin osuus on viime vuosina ollut noin 0,8 prosenttia. Museo- ja kulttuuriperintöalan osuus on vielä huomattavasti pienempi, eikä kyse ole sadoista vaan kymmenistä miljoonista kokonaisuudessaan. Esimerkiksi valtion budjetissa 2023 on valtionosuus ja -avustus esittävän taiteen ja museoiden käyttökustannuksiin runsaat 141 miljoonaa, josta museoiden valtionosuus on noin 52 miljoonaa euroa.

Lisäksi takana ovat koronavirusvuodet, jolloin valtioneuvoston päättämät museoiden koronasulut veivät ison osan museoiden lippu-, opastus- ja tilavuokratuloista, joilla kerrytetään omarahoitusta.

Museoissa kiinteistö- ja energiakustannukset kohoavat koko ajan kuten muuallakin. Kokoelmat vaativat laadukkaat olosuhteet, jos ne halutaan säilyttää seuraaville sukupolville.

Seinien lisäksi henkilöstökustannukset ovat iso osa museoiden ja kulttuuriperintölaitosten budjeteista. Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijoiden palkkataso on jäänyt jälkeen yleisestä palkkatasosta. Voidaan puhua jo syvästä palkkakuopasta, joka vaikeuttaa alan asiantuntijoiden rekrytointeja sekä alalla pysymistä. Maakunnissa on jo työvoimapulaa, eikä lakisääteisiin tehtäviin saada korkeakoulutettuja osaajia.

Museoalan ammattiliiton tammikuussa 2023 päättyneen palkkakyselyn tulosten perusteella jopa 64 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. Tämä on huolestuttavaa. Kyselymme mukaan 94 prosentilla on korkeakoulututkinto. Maassamme arvostetaan korkeakoulutusta ainakin poliittisessa puheessa, ja yhä isompi osa väestöstä halutaan korkeakoulutetuksi. Mutta motivoiko monen vuoden opiskelu, kun vaativasta asiantuntijatyöstä maksetaan vain 2 854 euroa kuussa?

Kansalaiset ovat kulttuurimyönteisiä.

Korkeakoulutetun museo- ja kulttuuriperintöalan osaajan mediaanipalkka on kyselymme mukaan noin 1 500 euroa kuukaudessa vähemmän kuin muiden korkeakoulutettujen. Tilastokeskuksen mukaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanipalkka on 4 400 euroa kuukaudessa, ja museoalan palkat jäävät myös 276 euroa alle kaikkien palkkatulonsaajien mediaanipalkan, joka on 3 130 euroa kuukaudessa.

Yhdessäkään vaalikoneessa ei ole kulttuuriin tai kulttuuriperintöömme liittyviä kysymyksiä. Kansalaiset ovat kuitenkin kulttuurimyönteisiä. Kattojärjestömme Akavan erityisalojen teettämän Kantar TNS:n kyselyn mukaan selkeä enemmistö, 76 prosenttia, pitää kulttuuria kansalaisen peruspalveluna. Kulttuuripalvelut ovat myös kunnille merkittävä vetovoimatekijä, joka houkuttaa kuntaan niin asukkaita kuin matkailijoitakin.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia on pystytty osoittamaan usealla eri mittarilla. Kulttuuriin sijoitettu euro tuottaa enemmän kuin vie. Siksi mahdolliset leikkaukset alallamme toimisivat kehitystä jarruttavana tekijänä entisestään.

Susanna Sääskilahti

puheenjohtaja

Katariina Mäkelä

toiminnanjohtaja

Museoalan ammattiliitto MAL ry

******

Mielipidekirjoituksemme julkaistiin Helsingin Sanomissa 18.3.2023. Kuvakaappauksen kuva: Kansallismuseon portailla on Emil Wikströmin karhuveistos.

Palkkamediaani (2854 e/kk), korkeakoulutettujen osuus (94 %) ja alanvaihtoa harkitsevien (64 %) luvut perustuvat MALn ajanjaksolla 5.12.2022 – 10.1.2023 toteuttamaan palkkakyselyyn. Kyselyyn vastasi 483 museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaista. Kyselyn raporttia ei ole vielä julkaistu.

Ajankohtaista

HS Mielipide: Säätiöittäminen heikensi Helsingin taidemuseon henkilöstön työehtoja

Kirjoittajalta MAL | 9.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitossa haluamme nostaa keskusteluun nykyisen trendin, jossa kaupunkiorganisaatiosta irrotetaan toimintoja ja perustetaan erillisiä säätiöitä. Alun perin muutosten tavoitteena ei ollut säästää henkilöstökuluissa, vaan luoda ketteriä, nykyaikaisia toimintayksiköitä.

Säätiöittämisellä huononnetaan Helsingin taidemuseon työehtoja vastoin poliittisia lupauksia

Kirjoittajalta MAL | 9.4.2025

Helsingin taidemuseo HAMin henkilöstö vastustaa säätiöittämisen tuomia heikennyksiä työehtoihin. – Kaupunki lupasi, että säätiömuoto ei tuo heikennyksiä. Museoalan palkat ovat matalia jo valmiiksi, sanoo Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL.

Sakset Seis! -kulttuuriadressi luovutettiin päättäjille

Kirjoittajalta MAL | 7.4.2025

Lauantaina 5.4.2025 järjestettiin Sakset Seis! -mielenilmaus Helsingissä Senaatintorilla ja eri puolilla Suomea järjestettiin omia tapahtumia. Helsingin tapahtumassa luovutettiin päättäjille kulttuuriadressi, jonka on allekirjoittanut yli 103 000 kulttuurileikkauksia vastustavaa kansalaista.

Lausuntomme Taideteollisuusalan ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden luonnokseen

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalalla tarvitaan monipuolista osaamista. Eri koulutusasteilla toteutettavat ja erityyppisiin osaamisprofiileihin sopivat opiskelumahdollisuudet tukevat tätä tarvetta. Alalla ollaan varsin kouluttautuneita, ja jo pelkästään toimintaympäristö luo omat osaamisvaatimuksensa.

Vaikean historian kyselyraportit on julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 19.3.2025

Historia-alan ammattilaiset kokevat vaikeiden historiallisten aiheiden käsittelyn työssään kuormittavana ja kaipaavat enemmän tukea työhönsä. Asia ilmenee Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL:n kyselyistä historia-alan ammattilaisille.

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2025

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Jäsenblogi: Jalkautumisen voima ja hyvä mieli arkisessa taidemuseotyössä

Kirjoittajalta MAL | 13.3.2025

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2025 ensimmäisessä jäsenblogissa kirjoittaja pohtii museoiden ja taiteen jalkautumista sekä erilaisia kohtaamisia, taiteen hyvinvointivaikutuksia ja vuorovaikutuksen merkitystä.

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 28.2.2025

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 27.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa, TES-ajankohtaiset, tapahtumatärpit ja jäsenetuja!

Kansalaiskysely: Kirjastot, museot ja kulttuuri ovat kotikunnan elinvoimatekijöitä

Kirjoittajalta MAL | 26.2.2025

Enemmistö suomalaisista seisoo tukevasti oman kuntansa kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen takana, kertoo juuri valmistunut kansalaiskysely. 79 % näkee nämä palvelut elin- ja vetovoimatekijöinä, joihin toivoo kotikunnaltaan panostusta.

Museo-opas, hae kevään työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 25.2.2025

MALn jäsen, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? MAL järjestää ryhmätyönohjausta jäsenetuna. Seuraava ryhmä on suunnitteliia, ehdota uutta työnohjausryhmää!

eduskuntavaalit2023 kulttuuriperintö leikkauslista museoala säästöt työelama vaalit2023 valtiovarainministeriö