Humanistien heikko työllistyminen on sitkeä myytti. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin yhdessä Kieliasiantuntijoiden ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun kanssa.
MIKKO PUTTOSEN analyysi eri alojen tarpeellisuudesta ja kannattavuudesta oli kapeakatseinen (HS 29.5.). Humanistien huono työllistyminen on sitkeä myytti, vaikka todellisuudessa humanistit työllistyvät hyvin. Helsingin yliopiston uraseurannan mukaan humanistisesta tiedekunnasta vuonna 2016 valmistuneiden työllistyminen viisi vuotta valmistumisen jälkeen on 92 prosenttia.
Suurin haaste on humanistisen osaamisen arvostuksen ja sen hyödyntämisen puute.
Humanistien osaamista muun muassa kielistä, kulttuureista, kirjallisuudesta, taiteesta ja historiasta tarvitaan monipuolisesti asiantuntijatehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla. Esimerkiksi tekoälyn mukanaan tuomasta mullistuksesta keskusteltaessa pelkkä insinöörinäkökulma ei ole riittävä. Yhä monimutkaistuvan maailman ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan monialaisuuden edistämistä ja monitieteisiä työryhmiä.
Humanistisen alan osaajat arvostavat omaa osaamistaan ja kokevat tekemänsä työn merkitykselliseksi. Suurin haaste on humanistisen osaamisen arvostuksen ja sen hyödyntämisen puute.
Taina Ukkola
Kieliasiantuntijat ry
Tuulia-Tuulia Tummavuori
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry
Helmi Saukkoriipi
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry
Mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 7.6.2023.
Ajankohtaista
Koronakysely 2021 käynnissä
Koronaepidemian alkaessa keväällä 2020 kysyimme museoammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia epidemian vaikutuksista alalle ja omaan työhön. Uusimme kyselyn keväällä 2021 epidemian jatkuttua yli vuoden.
Mitä museo-oppaille kuuluu – Opastaminen on oikea ammatti
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tällä kertaa tarkastellaan, miten vastaukset rikkovat mielikuvaa opastamisesta väliaikaisena sivutyönä.
Museoalan ammattiliitto: Museoalan harjoittelupalkat kuntoon!
Museot ovat tarjonneet opiskelijoille hyviä harjoittelupaikkoja koronapandemiasta huolimatta, kiittää Museoalan ammattiliitto. Harjoittelun palkkauksessa on kuitenkin usein parannettavaa.
Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei voi väheksyä – huomioidaanko tämä näkökulma rahoituksessa?
Veroeuroillamme rahoitetaan monenlaisia yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja – rahojen kohdentaminen aiheuttaa paljon keskustelua ja päättäjät joutuvat tekemään arvovalintoja.
Terveisiä OKMn tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta, jossa kerrottiin toisen lisätalousarvion määrärahojen kohdentamisesta
Hallitus on linjannut tukipaketista, joka kohdennetaan kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle osana vuoden 2021 toista lisätalousarviota.
MALn sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 29.4.2021
Kokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion.
Mitä museo-oppaille kuuluu? – Mitä tekee opas, kun työt lähtevät alta?
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Ensimmäisessä kirjoituksessa pohditaan oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta.
Akavan Erityisalojen terveiset kehysriiheen: Veikkaus-tuotoista eettinen ratkaisu; humanististen oppiaineiden painoarvoa parannettava
Veikkauksen edunsaajien vakaa rahoitus on varmistettava sekä lähivuosina että pitkällä aikavälillä. Yleishyödyllisen työn ja pelirahoituksen kytkös on viimein purettava, Akavan Erityisalat vaatii.
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 29.4.2021
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään etäkokouksena torstaina 29. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 27.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Lähetimme eduskunnalle kortin arpajaislaista
Yleishyödyllinen työ ansaitsee vakaan rahoituksen! Lähetimme yhdessä Akavan Erityisalojen ja neljän muun ammattijärjestön kanssa kansanedustajille kortin, jolla herättelemme keskustelua Veikkauksen pelituotoista ja arpajaislaista.
- « Edellinen
- 1
- …
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- Seuraava »