Jäsenblogi: Kulutuspalvelulaki ohjaa museoiden arkea: turvallisuus edellyttää nyt systemaattista dokumentointia

Kulutuspalvelun määritelmä

Kulutuspalvelulla tarkoitetaan palvelua, jonka kuluttaja hankkii omaan käyttöönsä vapaa-aikaan, harrastuksiin, hyvinvointiin tai arjen sujuvoittamiseen. Kun ostat lipun museoon, teatteriin tai huvipuistoon tai käyt kuntosalilla, käytät kulutuspalvelua. Yksityiseen kulutukseen tarkoitetut palvelut kuuluvat kulutuspalvelulain soveltamisalaan.

Kulutuspalvelulaki täydentää muuta turvallisuuslainsäädäntöä ja varmistaa palvelujen turvallisuuden myös tilanteissa, joissa muuta erityissääntelyä ei ole.

Museot tarjoavat asiakkailleen monenlaisia palveluja, kuten opastettuja kierroksia, työpajoja, yleisötilaisuuksia, vuorovaikutteisia näyttelyitä sekä erilaisia elämys- ja ohjelmapalveluja. Palveluihin kuuluvat myös leirikouluohjelmat ja museotilojen vuokraus yksityistilaisuuksiin sekä näyttelyiden digitaaliset ratkaisut, kuten pelit ja VR-kierrokset.

Vaikka museot eivät tyypillisesti tarjoa korkean riskin palveluja, kulutuspalvelulaki velvoittaa museoita tunnistamaan palveluihinsa liittyvät turvallisuusriskit ja huolehtimaan niiden hallinnasta.

Vaikka museot eivät tyypillisesti tarjoa korkean riskin palveluja, kulutuspalvelulaki velvoittaa museoita tunnistamaan palveluihinsa liittyvät turvallisuusriskit ja huolehtimaan niiden hallinnasta.

 

Koskeeko laki kaikkia museovierailuja?

Toisinaan voi olla vaikea tunnistaa, kuuluuko tietty palvelu kulutuspalvelulain soveltamisalaan vai ei.

Kulutuspalvelulakia ei lähtökohtaisesti sovelleta toimintaan, joka ei ole kaupallista ja jota ei ole tarkoitettu yksityiseen kulutukseen. Palvelun maksullisuus ei kuitenkaan yksinään määrittele, kuuluuko palvelu kulutuspalvelulain piiriin. Museon asiakkailleen järjestämät ilmaiset työpajat tai tapahtumat voivat olla kulutuspalveluita, jos palveluja käytetään yksityiseen kulutukseen rinnastettavalla tavalla.

Kulutuspalvelulain tarkoittamia palveluntarjoajia ovat yritykset, yhdistykset, yhteisöt, julkisen sektorin organisaatiot sekä yksityishenkilöt. Yksityishenkilöiden tarjoamiin palveluihin lakia ei kuitenkaan sovelleta, mikäli palvelu ei liity elinkeinotoimintaan. Elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä ovat muun muassa palvelun laajuus ja markkinointi sekä taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Laissa on erikseen mainittu poikkeus, joka koskee yhdistysten jäsenilleen tarjoamia palveluita. Mikäli esimerkiksi museoyhdistys tarjoaa palvelua vain omille jäsenilleen muussa kuin elinkeinotoiminnassa, kulutuspalvelulakia ei sovelleta. Mikäli palvelua tarjotaan muille kuin yhdistyksen jäsenille, laki tulee sovellettavaksi.

Tilanteissa, joissa on kyse pelkästään museon työntekijöiden, ei asiakkaiden, turvallisuudesta, sovelletaan työturvallisuuslakia (738/2002) eikä kulutuspalvelulakia.

 

Turvallisen palvelun tunnusmerkit

Kulutuspalvelulain mukaan turvallinen kulutuspalvelu ei saa aiheuttaa vaaraa käyttäjien tai palvelun välittömässä vaikutuspiirissä olevien henkilöiden terveydelle. Vaikutuspiiriin voivat kuulua esimerkiksi tapahtuma-alueen läheisyydessä liikkuvat jalankulkijat. Terveysvahinko voi olla esimerkiksi murtuma, allerginen reaktio tai psyykkinen trauma.

Lain mukaan palveluntarjoajalla tulee olla riittävät tiedot tarjoamastaan palvelusta. Sen on tunnistettava palveluun liittyvät vaaratekijät, arvioitava niiden aiheuttamat riskit sekä määriteltävä keinot, joilla riskit voidaan poistaa tai pienentää hyväksyttävälle tasolle.

Kulutuspalvelulain mukaan riskienhallintatoimenpiteiden tulee olla palvelun luonteeseen nähden tarkoituksenmukaisia, kohtuullisia ja riittäviä. Palveluntarjoajan on myös varauduttava erityis-, hätä- ja onnettomuustilanteisiin.

 

Riskit museoympäristössä

Museoiden toiminnassa korostuvat tietyntyyppiset turvallisuusriskit.

Kävijän turvallisuus voi vaarantua esimerkiksi hämärissä tai sokkeloisissa näyttelytiloissa, jyrkissä portaikoissa tai esteettömyydeltään puutteellisissa tiloissa. Näihin liittyy erityisesti kompastumis- ja kaatumisriskejä. Piha-alueilla vaaratilanteita voivat aiheuttaa puutteellinen liukkaudentorjunta sekä katolta putoava lumi ja jää. Ulkomuseoalueilla riskinä voivat olla liukkaat pitkospuut.

Putoamisriski korostuu kohteissa, joissa yleisöllä on pääsy korkeisiin rakenteisiin. Tällaisia kohteita voivat olla vaikkapa museolaivat, linnoitusalueet, aittojen yläkerrokset tai lasten toiminnalliset leikkialueet. Vuorovaikutteisissa näyttelyissä ja simulaattoreissa puolestaan on huomioitava mahdolliset sähköiskut sekä mekaanisista vioista aiheutuvat puristumisvaarat.

Lasten tapahtumissa fyysinen aktiivisuus voi lisätä loukkaantumisriskiä. Työpajatoiminnassa huomiota tulee kiinnittää kemikaalien, kuten maalien ja liimojen, sekä terävien työvälineiden turvalliseen käyttöön. Myös kosketeltavat näyttelyesineet ja opetuskokoelmat voivat sisältää aineita, jotka aiheuttavat altistumisriskin tai allergisia reaktioita. Ulkomuseoalueilla olevien eläinten osalta voi olla tarpeen arvioida purema- ja raapimisriskien lisäksi mikrobiologiset riskit.

Turvallisuusriskejä voi aiheutua myös museokohteiden suuresta asiakasmäärästä. Psyykkiseen turvallisuuteen liittyviä riskejä voivat aiheuttaa aiheiltaan ahdistavat näyttelysisällöt. Myös pitkäkestoinen tai voimakas melu voi muodostaa terveysriskin.

 

Riskiä voidaan pienentää monin tavoin

Kulutuspalvelulain mukaan palvelun käyttäjälle on annettava ennen palvelun käyttöä riittävät tiedot, jotta hän voi arvioida palvelun soveltuvuutta itselleen. Esimerkiksi näyttelyistä, jotka sisältävät sensitiivistä sisältöä tai voimakkaita ääni- ja valotehosteita, tulee varoittaa etukäteen. Markkinointimateriaalien tulee kuvata palvelua realistisesti ja totuudenmukaisesti.

Turvallisuusviestintään sisältyvät myös selkeät opasteet, esimerkiksi varoitukset matalista oviaukoista sekä ohjeistukset ennen työpajojen alkua.

Turvallisuusviestintään sisältyvät myös selkeät opasteet, esimerkiksi varoitukset matalista oviaukoista sekä ohjeistukset ennen työpajojen alkua.

Turvallisuuden ylläpito edellyttää tilojen, rakenteiden ja laitteiden säännöllistä kunnossapitoa ja seurantaa. Turvallisuutta voidaan parantaa ja riskejä hallita esimerkiksi lisäämällä kaiteita ja varoitusopasteita, rajoittamalla pääsyä vaarallisille alueille tai parantamalla valaistusta.

Kulutuspalvelulain noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Arvioidessaan palvelun turvallisuutta Tukes ottaa huomioon muun lainsäädännön, kansalliset ja kansainväliset standardit, omat ohjeistuksensa, arviointihetkellä käytettävissä olevan tiedon ja teknologian sekä käyttäjien kohtuulliset odotukset palvelun turvallisuudesta.

 

Miten turvallisuudesta huolehtiminen dokumentoidaan?

Kulutuspalvelulain keskeinen velvoite museoille on palveluihin liittyvien riskien ja niiden hallintakeinojen dokumentointi. Museon on ylläpidettävä kirjallista aineistoa siitä, miten turvallisuutta johdetaan, seurataan ja kehitetään. Kulutuspalvelulain tavoitteena on varmistaa, että turvallisuus ei ole museoissa yksittäinen projekti, vaan jatkuva ja systemaattinen toimintatapa.

Lainsäätäjän palveluntarjoajalle asettaman huolellisuusvelvollisuuden mukaan palveluntarjoajan on varmistettava palvelun turvallisuus koko palvelun elinkaaren ajan. Palveluntarjoaja on velvollinen keskeyttämään palvelun tai sulkemaan siitä tietyt osat, mikäli palvelusta aiheutuu vaaraa käyttäjille tai muille palvelun vaikutuspiirissä oleville henkilöille.

Dokumentointi voidaan yhdistää osaksi muuta turvallisuussuunnittelua, kunhan se on riittävää ja ajantasaista. Laki ei aseta dokumentoinnille erityisiä muotovaatimuksia: tiedot voidaan tallentaa vaikkapa Excel-taulukkoon tai erilliseen riskienhallintajärjestelmään.

Jos palveluun liittyy merkittäviä riskejä, Tukes suosittelee erillisen turvallisuusasiakirjan laatimista. Turvallisuusasiakirjassa kuvataan, miten palvelun turvallisuus on varmistettu ja miten riskejä hallitaan käytännössä. Lisätietoja löytyy Tukesin ohjeesta Kulutuspalvelujen turvallisuus https://tukes.fi/kulutuspalvelujen-turvallisuus(opens in new tab)

 

Turvallisuustyö hyödyttää kaikkia

Kulutuspalvelulaki tuo museoille uusia velvoitteita, mutta samalla myös merkittäviä hyötyjä. Laki tekee näkyväksi turvallisuustyön, jota museoissa jo tehdään ja kannustaa turvallisuuden järjestelmälliseen kehittämiseen. Systemaattinen turvallisuustyö parantaa sekä asiakkaiden turvallisuutta että organisaation riskienhallintaa. Samalla tapaturmien ja läheltä piti -tilanteiden todennäköisyys vähenee.

Turvallinen palvelu myös lisää asiakkaiden luottamusta palveluntarjoajaan. Turvallisesti toteutettu museokäynti on olennainen osa laadukasta asiakaskokemusta. Erityisesti lapsiryhmien, ikääntyneiden sekä erilaisten erityisryhmien voi arvioida hyötyvän turvallisuustason paranemisesta.

Jos museokävijälle sattuu vahinko tai tapaturma, dokumentaatio auttaa osoittamaan, että museo on toiminut lain edellyttämällä tavalla. Tämä voi olla merkityksellistä vastuu- ja vakuutuskorvauskysymyksiä ratkottaessa.

Kulutuspalvelulaki tarjoaa museoiden turvallisuustyölle yhteisen viitekehyksen. Riskien arviointia, turvallisuusdokumentointia ja henkilöstön toimintamalleja voidaan yhdenmukaistaa organisaation eri toimipisteissä. Yhteinen sääntelykehikko luo myös edellytyksiä valtakunnallisten toimintamallien ja hyvien käytäntöjen kehittämiselle koko museoalalla.

 

Kirjoittaja: Tiina Paavola, Kokoelmakeskuksen päällikkö, Tampereen museot