Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Aiempi työ insinööritoimistossa vaihtui alueelliseen vastuumuseoon, kun museolain uudistus avasi uusia, innostavia haasteita museokentältä. Tukena työuralla on opiskeluajoista lähtien ollut alan ammattijärjestö.
Katariina haki reilu vuosi sitten täysin uuteen tehtävään korjausrakentamisen tutkijana Kymenlaakson museossa. Museolain uudistuksen myötä museoihin avautui uusia tehtäviä, joihin tämä tutkijan tehtäväkin lukeutui. Tuolloin Katariina oli työskennellyt lähes kymmenen vuotta konservaattorina insinööritoimistossa ja viihtyi silloisessa työssään hyvin. Konservaattorin tutkinnon lisäksi hän oli työnsä ohessa alkanut suorittaa jatko-opintoina kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.
"Työpaikkaa hakiessani en oikein edes ymmärtänyt kuinka suuren muutoksen edessä olin."
”Olin suunnitellut, että suoritan jatko-opintoni Jyväskylässä loppuun ja pohdin sen jälkeen, haluanko muutoksia työnkuvaani. Kymenlaakson museon korjausrakentamiseen erikoistuneen tutkijan työ vaikutti mielenkiintoiselta ja päätin rohkeasti hakea sitä. Alalle veti halu kehittää omaa osaamista sekä työskennellä kulttuuriperinnön ja -ympäristön parissa. Työpaikkaa hakiessani en oikein edes ymmärtänyt kuinka suuren muutoksen edessä olin aloittaessani uuden työn uudessa kaupungissa”, Katariina pohtii näin jälkikäteen.
Rohkeus kuitenkin kannatti; Katariina sai paikan ja on viihtynyt uudessa toimessaan erittäin hyvin. Tutkijan työhöni kuuluvat rakennettuun ympäristöön liittyvien korjaushankkeiden ohjaus ja neuvonta, rakennusten entistämis- ja korjausavustusten arviointi ja valvonta sekä lausuntotyö. Työnsä puolesta Katariina matkustaa paljon ympäri Kymenlaaksoa erilaisissa korjauskohteissa.
”Vietän työpäiväni vaihtelevasti joko toimistolla tai kentällä. Korjauskohteet voivat olla myös saaristossa, joten välillä pääsen veneilemäänkin!”
Työkohteiden erilaisuus sekä sisällöiltään että sijainneiltaan tuo mukavaa vaihtelua Katariinan työpäiviin. Hyvinvointia ja jaksamista edistää myös työyhteisön tuki.
”Työpaikallani on mielestäni hyvä ilmapiiri ja kannustava työyhteisö. Minut otettiin heti lämpimästi vastaan ja osaksi työyhteisöä. Meillä on myös hyvä alueellisen vastuumuseotyön tiimi, jonka tuki auttaa jaksamaan työssä.”
Kaiken kaikkiaan siirtyminen museoalalle on ollut Katariinalle positiivinen kokemus. Tästä huolimatta hän huomauttaa, että museoalalla on vielä kehitettävää reilumman työelämän suhteen.
”Yksityisellä puolella työskennellessäni olin erittäin onnekas saadessani työskennellä yli 9 vuotta samalla työnantajalla. Museoalalla työskennellessäni olen huomannut kuinka yleistä pätkätyö on, ja tämä vaatisi mielestäni muutosta. Lisäksi palkkaus on asia, mihin varmasti kaikki alalla työskentelevät toivoisivat muutosta. Museoalan töissä vaadittu korkeakoulutus ja erityisosaaminen eivät ole verrattavissa alan palkkatasoon.”
Alalle suuntaavia opiskelijoita Katariina kannustaa kehittämään osaamista omien kiinnostusten mukaan.
Tukena museoalan työuralla on alan ammattijärjestö, jonka Katariina kokee olevan jäsentensä etujen valvoja, johon voi turvata epävarmassa työelämässä.
”Liityin MAL:n jäseneksi jo opiskeluaikana, muistaakseni vuonna 2003. Pysyin myös jäsenenä, vaikka työskentelinkin yksityisellä puolella opintojen jälkeen. Koen edelleen, että MAL edustaa minulle tärkeitä arvoja ja pyrkii ajamaan museo- sekä kulttuuriperintöalalla työskentelevien tai sinne haluavien etuja. MAL:n koulutukset ja koulutustuki ovat myös tärkeitä jäsenetuja.”
Lisä- ja jatkokouluttautuminen onkin Katariinan mukaan museoalalla tärkeää, kuten työelämässä yleensä. Alalle suuntaavia opiskelijoita hän kannustaa kehittämään osaamista omien kiinnostusten mukaan.
”Museoalan työtehtävät vaativat usein monialaista osaamista sekä jatkuvaa uuden oppimista. Museoalaan liittyvät opinnot ovat tärkeitä, mutta osaamista voi täydentää myös muiden alojen opinnoilla ja kursseilla.”
Ajankohtaista
Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille
Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.
Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.
Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa
Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.
Marraskuun jäsenkirje julkaistu!
Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.
Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien
Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.
Lokakuun jäsenkirje julkaistu!
Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.
Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana
Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.
Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!
Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.
Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
- « Edellinen
- 1
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- …
- 29
- Seuraava »