Museot ovat toipumassa koronasta poikkeusjärjestelyin. Kevään sulku ja leikkautuneet lipputuotot näkyvät nyt varovaisuutena palkata kesätyöntekijöitä.

Museoalan ammattiliiton mukaan kevään ja kesän koronapandemia näkyy sekä opiskelijoiden että muun museoalan määräaikaisen työvoiman työtilanteessa kasvaneena epävarmuutena.

- Moni opiskelija on jäänyt kokonaan ilman kesätyötä, rekrytointeja on keskeytetty ja jopa aiemmin sovittuun on voinut tulla muutosta, kertoo järjestökoordinaattori Heta Hedman Museoalan ammattiliitosta.

- Olemme perinteisesti keväisin seuranneet museoalan kesätyöilmoituksia. Tänä keväänä museot rekrytoivat vähemmän, mutta avoinna olleiden työpaikkojen palkkaus on ollut suositusten mukainen. Siitä pisteet museoille, Hedman sanoo.

Museoalan opiskelijoiden ahdinko näkyy liiton jäsenneuvonnassa.

- Normaalioloissa liittomme kehottaa opiskelijoita hakeutumaan alan töihin kesäksi. Nyt museotyötä on niukemmin tarjolla, joten tänä kesänä voi olla sopiva hetki etsiä työtä, jota ei normaalisti tulisi kokeilleeksi, pohtii Museoalan ammattiliiton hallituksen opiskelijajäsen, arkeologiaa opiskeleva Jaakko Ervasti.

- Työnhaussa on nyt korostunut aivan erityisellä tavalla oma aktiivisuus: nyt jos koskaan on tärkeää uskaltaa avata suunsa ja olla ennakkoluuloton erilaisten töiden suhteen. Lopulta kaikenlainen työkokemus on eduksi. Hyödyllistä kokemusta voi kerryttää myös esimerkiksi järjestö- tai vapaaehtoistoiminnasta.

- Toimeentulon kannalta myös opiskelu kesän aikana voi olla kannattava ajatus. Kesä on hyvää aikaa esimerkiksi kurssien suorittamiseen tai opinnäytetyön valmistelemiseen.

- Koronapandemian vuoksi myös itselläni peruuntuivat kesälle suunnitellut työt museoalalla. Niiden tilalle on tullut muun muassa perheen auttamista ja oman gradun työstämistä, Oulun yliopistossa arkeologiaa opiskeleva Jaakko Ervasti kertoo.

Museoiden koronasulku vei monelta työn

Museot aukenivat kesäkuussa reilun kahden kuukauden sulun jälkeen poikkeusjärjestelyin. Turvavälien säilymiseen, korostettuun hygieniaan ja erilaiseen suojautumiseen panostetaan. Monet museot rajoittavat hallituksen ohjeistuksen mukaisesti sisälle pääsevän yleisön määrää ja yleisötapahtumia.

Museoalan ammattiliiton koronakyselyn mukaan moni museoammattilainen pystyi koronasulun aikana  jatkamaan omaa työtään etänä. Joissain museoissa uudelleenorganisoitiin töitä siten, että asiakaspalvelutehtävissä työskenteleville osoitettiin muita tehtäviä.

- Monelta jäseneltämme loppuivat kuitenkin työt keväällä kuin seinään. Työttömyyskassasta päivärahaetuutta saavien jäsentemme määrä hyppäsi maaliskuusta kesäkuun alkuun 28  prosenttia. Ero viime vuoden kesäkuun alkuun on vielä dramaattisempi, työttömiä museoalan jäseniä oli nyt kesäkuun alussa 50 prosenttia enemmän, kertoo Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

- Asiakaspalvelutyötä tekevät, oppaat ja keikkaluonteista työtä tekevät ovat koronakyselymme mukaan kärsineet eniten museoiden sulkeuduttua yleisöltä. Niukan kevään jälkeen valitettavasti myös kesä näyttäytyy tälle ryhmälle epävarmana.

Museoalan ammattiliiton koronakyselyyn vastanneista noin puolet koki poikkeustilanteella olleen vaikutusta myös  työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Koronaepidemian koetaan aiheuttaneen ahdistusta, pelkoja, epävarmuutta, toivottomuutta sekä stressiä. Osa ahdistuksesta liittyy työpaikan säilymiseen ja toimeentuloon, mutta myös pelkoon terveydestä ja hyvinvoinnista uudenlaisen pandemian äärellä.

- Korona-aika on kuormittanut ja kuormittaa edelleen alamme ammattilaisia ja opiskelijoita niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Lähtökohtaisesti varsinkin opiskelijat ja muut asiakaspalvelutyöntekijät  ovat haavoittuvaisessa tilanteessa museoalan työmarkkinoilla, Hedman, Mäkelä ja Ervasti summaavat.

Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat jatkavat kampanjointia museoalan palkkojen edistämiseksi tunnisteella #alanarvostus. Korkeakoulutetut ammattilaiset tulee saada pois palkkakuopasta.

Museoalan ammattiliiton koronakysely toteutettiin 26.3.–14.6.2020. Kyselyyn vastasi 167 museoalan ammattilaista.

Lisätiedot:

Järjestökoordinaattori Heta Hedman
heta.hedman@museoalanammattiliitto.fi
puh. 040 838 0739

Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä
katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi puh. 040 7747 620

Museoalan ammattiliiton hallituksen opiskelijajäsen Jaakko Ervasti
arkeologian opiskelija, Oulun yliopisto
jaakko.ervasti@yahoo.com
puh. 044 061 2962

 

Koronasta kysyttyä / opiskelijat

Koronasta kysyttyä / 0-tuntisopimukset, keikkatyö, freelance-työ

https://www.kesaduunari.fi/

Ajankohtaista

Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 25.6.2025

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!

Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028

Kirjoittajalta MAL | 17.6.2025

Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.

Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.

Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin

Kirjoittajalta MAL | 11.6.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.

Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Kirjoittajalta Katariina | 27.5.2025

MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin

Kirjoittajalta MAL | 8.5.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025

Kirjoittajalta MAL | 29.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 28.4.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan

Kirjoittajalta MAL | 10.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.