Voit hakea tukea museoalan ammatillista osaamista tukevaan koulutukseen tai matkatukea maksimissaan 300 €/vuosi. Koulutus voi olla järjestetty esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, täydennyskoulutuskeskuksessa tai ammattikorkeakoulussa. Koulutustuki koskee myös itse maksettua työnohjausta tai coachingia.

Tukea ei kuitenkaan makseta jo muutoin tuettuihin matkoihin, kuten MAL:n opintomatkalle tai vuosikokoukseen. Tukea ei myös myönnetä elämisen tukemiseen, mutta sitä voidaan myöntää matkalippuihin, majoitukseen sekä osallistumismaksuihin. Tukea ei myönnetä materiaaliin (esim. kirjoihin) ilman perusteltua syytä. Liitä hakemukseesi tositteet maksetuista kustannuksista.

Tuen saaneilta pyydetään vapaamuotoinen teksti, jossa he kertovat omin sanoin tuen käytöstä. Käytämme näitä "somenostoina" , jotta jäsenemme tietävät mihin kaikkeen koulutustukea on myönnetty. Tuen saaneet saavat erilliset ohjeet lyhyen tekstin tekemiseen.

Hallitus myöntää koulutustuen kokouksessaan (8 kokousta) ja päätöksestä ilmoitetaan hakijalle. Hakemus tehdään sähköisesti.

HAE KOULUTUSTUKEA!

 

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä
020 123 5395 / katariina.makela(at)museoalanammattiliitto.fi

Kohteita, joihin koulutustukea on aiemmin myönnetty:

  • Kirjoittamisen perusopinnot
  • InDesign
  • JET
  • Japanin kieli
  • Työhyvinvointikortti
  • Pronssinvalu
  • Veistoskonservointi
  • Asiakirjahallinto
  • Venäjän kieli
  • Museologian perusopinnot
  • ICOM-konferenssi
  • Tietokirjailijakurssi
  • Kasvatustieteen perusopinnot
  • Teatterin keinot -kurssi
  • Hallintotieteen aineopinnot

Vuoden 2021 apurahojen haku auki syksyllä

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa vuonna 2021 yhteensä 5.000 euroa (a 500 e). Apurahaa myönnetään perusopintoihin (2 opiskelija-apurahaa) ja täydennys- ja jatkokokoulutukseen (8:lle). Apurahojen haku aukeaa syksyllä 2021.

Ajankohtaista

Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 25.6.2025

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!

Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028

Kirjoittajalta MAL | 17.6.2025

Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.

Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.

Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin

Kirjoittajalta MAL | 11.6.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.

Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Kirjoittajalta Katariina | 27.5.2025

MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin

Kirjoittajalta MAL | 8.5.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025

Kirjoittajalta MAL | 29.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 28.4.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan

Kirjoittajalta MAL | 10.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.