Kulttuuri- ja museoalan määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on valtava, sanovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt TAKU ja MAL.

Kulttuurin määrärahoista leikattaisiin vuonna 2025 valtiovarainminsteriön ehdotuksen mukaan 4,3 miljoonaa euroa aiemmin tänä vuonna toteutuneiden mittavien leikkausten lisäksi. Nyt esitetyistä leikkauksista miljoona euroa kohdistuisi taiteen ja kulttuurin valtionavustuksiin ja 3,3 miljoonaa esittävän taiteen sekä museoiden valtionosuuksiin (VOS).

Kulttuurin rahoituksen leikkaustahdin on ennakoitu kiihtyvän kymmeniin miljooniin euroihin vuosina 2026 ja 2027, jos hallitusohjelmaan kirjatut suunnitelmat toteutuvat samassa suhteessa kuin tänä ja ensi vuonna. 

> Yle 10.4.2024: Kulttuurista voi kadota lähivuosina kymmeniä miljoonia 

Leikkauksilla on suora vaikutus alan työllisyyteen. Sekä valtionavustusta saavat, yleishyödyllistä työtä tekevät järjestöt että valtionosuuden piirissä olevat museot, teatterit ja orkesterit ovat merkittäviä työllistäjiä.

Erityisen huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan taide- ja kulttuurialaa merkittävästi rahoittavien kuntien talous on ajettu ahtaalle valtionosuuksien indeksikorotuksia leikkaamalla. Onkin perusteltua pelätä, etteivät alalla jo nähdyt irtisanomiset ja yhteistoimintamenettelyt jää viimeisiksi.

Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.

 

Leikkauksilla suora vaikutus alan työllisyyteen
ja kulttuurin saavutettavuuteen

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tunnistaa 136 000 ihmistä työllistävän taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan merkityksen sekä kasvun mahdollisuudet. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että Orpon hallitus kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden asemaan. Myös voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa painotetaan alan osaajien roolia.

Kaavaillut leikkaukset ovat täysin ristiriidassa kulttuurialaan kohdistettujen odotusten ja hallitusohjelman tavoitteiden kanssa: vain se mihin investoidaan, voi kasvaa.

“Nyt kaavaillut leikkaukset ovat huolestuttavia paitsi työllisyyden, myös kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Jatkuva kurjistumisen kierre johtaa väistämättä siihen, että taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole enää kaikkien ulottuvilla”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo ja tähdentää, että kuntien sekä valtion rahoituksen leikkaukset osuisivat osin samoihin toimijoihin.

Hallitus on tehnyt myös esityksen muun muassa kulttuuritapahtumien, elokuvanäytösten ja museoiden pääsylippujen arvonlisäveroprosentin nostamisesta nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Toteutuessaan tämä vaikeuttaisi tilannetta entisestään.

Kulttuurialan ahdingon kerrannaisvaikutukset
olisivat laajat

“Ilman riittävää julkista rahoitusta emme pysty huolehtimaan kulttuuriperinnöstämme”, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

“Museoiden taloustilanne on jo tiukka. Apua tilanteeseen on haettu säästämällä valmiiksi tingityistä palkkakuluista ja lomauttamalla koko henkilöstö. Toiminnan jatkuvuuden ja työntekijöiden näkökulmasta vuosittaiset henkilöstön lomautukset eivät ole ratkaisu.”

Hallitusohjelmassa todetaan kulttuurin suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Samoin todetaan, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu.

Leikkaamalla vähästä ei saada säästöä, vaan seuraukset ovat tuhoisat paitsi koko kulttuurisektorille myös yhteiskunnassa laajemmin.

Lisätietoja: 

Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

* * *
8.3. annettu yhteinen kannanottomme julkaistiin päivitettynä 15.4. Akavan Erityisalojen ja STTn kautta.

Ajankohtaista

Koronakysely 2021 käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2021

Koronaepidemian alkaessa keväällä 2020 kysyimme museoammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia epidemian vaikutuksista alalle ja omaan työhön. Uusimme kyselyn keväällä 2021 epidemian jatkuttua yli vuoden.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Opastaminen on oikea ammatti

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tällä kertaa tarkastellaan, miten vastaukset rikkovat mielikuvaa opastamisesta väliaikaisena sivutyönä.

Museoalan ammattiliitto: Museoalan harjoittelupalkat kuntoon!

Kirjoittajalta MAL | 7.5.2021

Museot ovat tarjonneet opiskelijoille hyviä harjoittelupaikkoja koronapandemiasta huolimatta, kiittää Museoalan ammattiliitto. Harjoittelun palkkauksessa on kuitenkin usein parannettavaa.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei voi väheksyä – huomioidaanko tämä näkökulma rahoituksessa?

Kirjoittajalta Katariina | 6.5.2021

Veroeuroillamme rahoitetaan monenlaisia yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja – rahojen kohdentaminen aiheuttaa paljon keskustelua ja päättäjät joutuvat tekemään arvovalintoja.

Terveisiä OKMn tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta, jossa kerrottiin toisen lisätalousarvion määrärahojen kohdentamisesta

Kirjoittajalta MAL | 3.5.2021

Hallitus on linjannut tukipaketista, joka kohdennetaan kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle osana vuoden 2021 toista lisätalousarviota.

MALn sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 29.4.2021

Kirjoittajalta MAL | 30.4.2021

Kokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Mitä museo-oppaille kuuluu? – Mitä tekee opas, kun työt lähtevät alta?

Kirjoittajalta MAL | 22.4.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Ensimmäisessä kirjoituksessa pohditaan oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta.

Akavan Erityisalojen terveiset kehysriiheen: Veikkaus-tuotoista eettinen ratkaisu; humanististen oppiaineiden painoarvoa parannettava

Kirjoittajalta MAL | 20.4.2021

Veikkauksen edunsaajien vakaa rahoitus on varmistettava sekä lähivuosina että pitkällä aikavälillä. Yleishyödyllisen työn ja pelirahoituksen kytkös on viimein purettava, Akavan Erityisalat vaatii.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 29.4.2021

Kirjoittajalta MAL | 15.4.2021

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään etäkokouksena torstaina 29. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 27.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Lähetimme eduskunnalle kortin arpajaislaista

Kirjoittajalta MAL | 14.4.2021

Yleishyödyllinen työ ansaitsee vakaan rahoituksen! Lähetimme yhdessä Akavan Erityisalojen ja neljän muun ammattijärjestön kanssa kansanedustajille kortin, jolla herättelemme keskustelua Veikkauksen pelituotoista ja arpajaislaista.

budjetti huoltovarmuus kulttuuri kultuuriperintö leikkaus museoala Suomi talous tuhoisa työelämä