6.6.2022 – MAL
Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat saavuttaneet sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvan neuvottelutuloksen erillissopimuksesta maanantaina 6. kesäkuuta.
Neuvotteluja käytiin perjantaina 3. kesäkuuta aamusta pitkälle iltaan. Lopullinen päätös syntyi maanantaina aamulla.
Seuraavaksi neuvottelutulos siirtyy neuvotteluosapuolten hallintojen käsittelyyn. Sen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen.
Seuraa viestintää. Akavan Erityisalat kertoo mahdollisen sopimusratkaisun sisällöstä jäsenkirjeellä mahdollisimman pian.
Teksti julkaistu alunperin Akavan Erityisalojen sivuilla.
Ajankohtaista
Akavan Erityisalat: Veikkaustuottojen pudotus kompensoitava; ei herätetä aktiivimallia
Budjettiriihessä leikkausuhan alla on kansalaisten hyvinvointia edistävä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyö, jota tulisi rahoittaa pelituottojen sijaan budjettivaroin. Akavan Erityisalat toivoo, että rahapelien ja yleishyödyllisten palvelujen kytkös purettaisiin.
Koronakevät museoammattilaisen näkökulmasta – kooste kyselytutkimuksesta
Onnistunutta etätyöskentelyä, epävarmuutta tulevasta sekä töiden loppumista seinään. MAL toteutti museoammattilaisille kyselyn koronakevään kokemuksista. MAL:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä kokosi yhteen kyselytutkimuksen tärkeimmät havainnot.
Korona vähensi museoalan kesätöitä
Museot ovat toipumassa koronasta poikkeusjärjestelyin. Kevään sulku ja leikkautuneet lipputuotot näkyvät nyt varovaisuutena palkata kesätyöntekijöitä. Museoalan ammattiliitto seuraa vuosittain museoalan kesätyömarkkinoita.
Museoiden ja museoammattilaisten hätä on kuultu
Olemme Museoalan ammattiliitossa tyytyväisiä, että valtioneuvosto esittää lisätalousarviossaan (8.4.) huomattavaa kriisirahoitusta kulttuurialalle. Haluamme luottaa siihen, että päättäjät kohdentavat lisärahoituksen täysimääräisenä museoille.
Museoalan ammattiliitto, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat: Museot tarvitsevat kriisirahoitusta
Museoala tarvitsee kriisirahoitusta selviytyäkseen lippu- ja myyntitulojen menetyksestä. Museorakennukset suljettiin yleisöltä koronakriisin vuoksi. Tämä ei saa estää museotyön jatkumista, sanovat MAL, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat kehysriihikannanotossaan.
Keräämme tietoa poikkeusolojen vaikutuksista museoammattilaisten työhön
Keräämme museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaviruksen vaikutuksesta alallamme. Kerro meille miten pandemiatilanne on vaikuttanut työhösi. Kokemuksia hyödynnetään Museoalan ammattiliiton edunvalvonnassa.
Myös museoalan ammattilaiset kovilla koronavirustilanteen takia
Olemme keskellä ennennäkemätöntä poikkeustilannetta – pandemiaa, joka vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan äärettömän paljon. Huoli ihmisten terveydestä on meillä kaikilla ensisijainen, mutta taustalla painaa huoli toimeentulosta ja sitä kautta hyvinvoinnista ja terveydestä.
- « Edellinen
- 1
- …
- 27
- 28
- 29