Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muidenkin Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. AEn jäsenistöä työskentelee mm. kaupungin kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa. Lakkovaroitus on annettu eiemmin jo Jyväskylään ja Roveniemelle.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee kaikkia kunta-alalla työskenteleviä jäseniämme 13.3. saakka.

Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat tukevat neuvottelujärjestö JUKOn esitystä kunta-alan kattavasta palkkaohjelmasta ja olemme mukana kunta-alan laajassa lakonuhassa, jolla pyritään vauhdittamaan helmikuun lopussa keskeytyneitä kuntaneuvotteluja.

Tulevaan sopimukseen tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisten tarvitsemat kuntapalvelut.

– Tulevaan sopimukseen tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisten tarvitsemat kuntapalvelut. Tämä on naisvaltaisille palkkakuopassa oleville kuntajäsenillemme äärimmäisen tärkeä tavoite, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.

 

Akavan Erityisalat edustaa useita alipalkattuja ammattiryhmiä kuntasektorilla.

– Kuntien palkkalistoilla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan kokonaisansio on keskimäärin 2 757 euroa ja museoamanuenssin 2 832 euroa. AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 547 euroa kuukaudessa ja kulttuurituottajan 2 828 euroa kuukaudessa. Nämä palkat eivät ole missään suhteessa työn vaativuuteen, edellytettyihin vastuisiin ja koulutukseen. Kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 372 euroa kuukaudessa.*)

*)Viimeisimmät palkkatilastot vuodelta 2020: www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot

– Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen ja jaksavat tehdä työnsä laadukkaasti, Korpisaari sanoo.

– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus. Vaikka hyvinvointialueet nyt syntyvät, kuntiin jää olennaisen tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.

Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla, Museoalan ammattiliitolla yli 500 jäsentä. Jäsenistöämme kunta- ja sote-alan tammikuussa alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.

Kunta-alan lakonuhasta tarkemmin JUKOn sivuilta.

> Lue Akavan Erityisalojen kuntasektorin uutiskirje 11.3.2022

Lisätietoja: Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422

Alkuperäinen teksti on julkaistu Akava Erityisalojen sivuilla.

Ajankohtaista

Jäsenblogi: Aika on rahaa – vai onko?

Kirjoittajalta MAL | 20.9.2024

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Kolmannessa jäsenblogissa kirjoittaja pohtii ajankäyttöä ja priorisointia sekä ihmisten erilaisia rytmejä työnteossa.

Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2025 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 10.9.2024

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2025. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 15.10.2024 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

Ei pelkkiä seiniä -mielenilmaukseen osallistui toistasataa mielenosoittajaa

Kirjoittajalta Katariina | 3.9.2024

Ammattiliitot järjestivät Helsingissä mielenosoituksen kulttuuriperinnön puolesta ja museoalaa uhkaavia hallituksen leikkauksia vastaan. Mukana mielenilmauksessa oli alan ammattilaisten lisäksi myös alalle opiskelevia, jo alalta eläköityneitä sekä alan ulkopuolelta tukeaan osoittavia leikkauksista huolestuneita kansalaisia.

HS Mielipide: Hallituksen leikkaukset rampauttavat kulttuuri­perintö­alan

Kirjoittajalta MAL | 3.9.2024

Kirjoitimme Helsingin Sanomiin:
Museo- ja kulttuuriperintöala on seurannut huolissaan hallituksen leikkauspolitiikkaa. Jo ennestään ala on elänyt suu säkkiä myöten – korkeasti koulutettujen ammattilaisten palkat laahaavat jäljessä, ja kiinteistökulut kohoavat koko ajan.

Ei pelkkiä seiniä! – Mielenosoitus 2.9.

Kirjoittajalta MAL | 30.8.2024

Leikkaus henkilöstöstä on leikkaus Suomen kulttuuriperinnöstä! Maanantaina 2.9. klo 16.30 osoitamme mieltä Museoviraston leikkauksia vastaan Kansallismuseon edessä. Kansallismuseo on remontissa, mutta kulttuuriperintömme tarvitsee muutakin kuin seinät!

Maan hallitus on lyhytnäköisesti hylkäämässä kulttuurin

Kirjoittajalta MAL | 23.8.2024

Kulttuuri- ja museoalojen potentiaali maamme elinvoiman lähteenä ja työllistäjänä jää hyödyntämättä, mikäli ennakoidut leikkaukset budjettiriihessä toteutuvat. Uhkana ovat kulttuurialoja vuosiksi näivettävät irtisanomiset.

Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin

Kirjoittajalta MAL | 16.8.2024

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.

Työsuojeluverkosto: Työn priorisointi – kuka päättää? Ennakkokysely, käy vastaamassa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2024

Museoalan työsuojeluverkosto:
Museoiden niukkenevat resurssit vaikuttavat työtehtävien priorisointiin. Kuka vastaa priorisointipäätösten tekemisestä? Käy vastaamassa kyselyymme ja kerro omat kokemuksesi.

Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2024

Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Jäsenblogi: Johtamisesta ja johtajista

Kirjoittajalta MAL | 27.6.2024

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Toisessa jäsenblogissa paneudutaan johtamiseen ja johtajiin.

ae alanarvostus alipalkkaus amk ammattikorkea ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko jyväskylä kansallismuseo konservaattori korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö kuopio lakko lakonuhka maisteri mal moniosaaja museoala museovirasto neuvottelu palkkaohjelma rovaniemi silpputyö sopimus tampere tes valtio yliopisto