Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. antamassa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jäseniä työskentelee mm. kaupungin kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa.
Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat tukevat neuvottelujärjestö JUKOn esitystä kunta-alan kattavasta palkkaohjelmasta ja ovat mukana kunta-alan laajassa lakonuhassa, jolla pyritään vauhdittamaan helmikuun lopussa keskeytyneitä kuntaneuvotteluja.
– Tulevaan sopimukseen tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisten tarvitsemat kuntapalvelut. Tämä on naisvaltaisille palkkakuopassa oleville kuntajäsenillemme äärimmäisen tärkeä tavoite, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.
Akavan Erityisalat edustaa useita alipalkattuja ammattiryhmiä kuntasektorilla.
– Kuntien palkkalistoilla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan kokonaisansio on keskimäärin 2 757 euroa ja museoamanuenssin 2 832 euroa. AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 547 euroa kuukaudessa ja kulttuurituottajan 2 828 euroa kuukaudessa. Nämä palkat eivät ole missään suhteessa työn vaativuuteen, edellytettyihin vastuisiin ja koulutukseen. Kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 372 euroa kuukaudessa.*)
*) Viimeisimmät palkkatilastot vuodelta 2020: www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot
– Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen ja jaksavat tehdä työnsä laadukkaasti, Korpisaari sanoo.
– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus.
Vaikka hyvinvointialueet nyt syntyvät, kuntiin jää olennaisen tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.
Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla. Jäsenistöä kunta- ja sote-alan tammikuussa alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.
Kunta-alan lakonuhasta tarkemmin JUKOn sivuilta.
> Lue Akavan Erityisalojen kuntasektorin uutiskirje 15.3.2022
Lisätietoja:
Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422
Ajankohtaista
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa museoalan harjoittelu- ja koronakyselyt, museo-oppaiden työnkuva sekä tuleva yin-jooga ja rentoutushetki kesäkuussa ja elokuun saavutettavuuskoulutus. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.
Lue lisääMitä museo-oppaille kuuluu – Museo-opas 2020-luvulla
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millainen on oppaan ammatti 2020-luvulla.
Lue lisääKeräämme tietoa museoalan harjoitteluista – vielä ehdit vastata!
Keräämme tietoa museoalan harjoitteluista – haluamme kuulla niin harjoittelijoita, museoita kuin korkeakouluja! Museoiden ja korkeakoulujen vastausaikaa on pidennetty 18.6. saakka. Harjoittelijoiden osalta vastausaika päättyy 13.6.
Lue lisääKysely: Suomalaiset mieltävät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut vahvasti elinvoimatekijöiksi
Hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut ovat kunnalle tärkeä elinvoimatekijä, arvioi 86 prosenttia suomalaisista. Vähiten kulttuurimyönteisissä perussuomalaisissakin näin ajattelevien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Kysely kertoo myös koronan pitkittymisen lisänneen kulttuurin kaipuuta.
Lue lisääMuseoalan opiskelija, et ole yksin työelämässä
Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman.
Lue lisääMuseoiden säilyminen ja kehittyminen kuntapalveluna on taattava
Museoista yli puolet on kuntien omistamia ja kunnat ovat tärkeitä tukijoita myös yksityisille museoille. SOTE-uudistuksen jälkeen kunnilla ja alueilla on entistä keskeisempi rooli museotoiminnan turvaajina; niin ylläpitäjinä, tukijoina kuin kehittäjinä
Lue lisääTaustalta näkyväksi – osaavat museoalan ammattilaiset
Kunnat ovat merkittäviä työnantajia museo-, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa. Yhteisessä kampanjassa Akavan Erityisalojen kanssa nostamme kuntavaalien alla esiin ammattilaisia, jotka luovat kuntien laadukkaita palveluita.
Lue lisääJäsen, muistathan palvelusi – uutta suuntaa uravalmennuksesta!
Oletko hakemassa työtä tai pohditko uutta suuntaa urallesi? Maksuttomista urapalveluista saat tukea työnhakuun, apua urasuunnitteluun ja omassa työssä kehittymiseen sekä vahvistusta työhyvinvointiin. Tavattavissasi on myös työpsykologi.
Lue lisääKoronakysely 2021 käynnissä
Koronaepidemian alkaessa keväällä 2020 kysyimme museoammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia epidemian vaikutuksista alalle ja omaan työhön. Uusimme kyselyn keväällä 2021 epidemian jatkuttua yli vuoden.
Lue lisääMitä museo-oppaille kuuluu – Opastaminen on oikea ammatti
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tällä kertaa tarkastellaan, miten vastaukset rikkovat mielikuvaa opastamisesta väliaikaisena sivutyönä.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- 23
- Seuraava »