Museoalan ammattiliitto kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä.
Etäkokouksena pidettyyn pyöreän pöydän keskusteluun oli kutsuttu kulttuurialalta useita eri järjestöjä.
Valmistauduimme ministeriön keskusteluun osallistumalla Tapahtumateollisuus ry:n ja Music Finlandin aloitteesta 14.9. toteutettuun yhteiseen Zoom-tapaamiseen, jossa eri järjestöt kertoivat niistä huolista ja näkökulmista, joita aikoivat tuoda pyöreän pöydän keskustelussa esille. Keskustelun tavoitteena oli löytää yhteistä näkökulmaa.
Yhteisinä tavoitteina esiin nousivat mm.
- Valtion koronatoimet (museoalalla korona vei pääsymaksutuloja ja työtä etenkin asiakaspalvelupuolella, mutta esim. tapahtuma-alalla koronan aiheuttamat menetykset ovat olleet huomattavasti suurempia).
- Todettiin, että kulttuurilupausta on tärkeä pitää esillä (kulttuuribudjetin osuudeksi 1 % budjetista).
- Veikkauksen voittovarat tulee turvata budjetissa.
- Poikkihallinnollisuus nousi myös esiin eli kulttuurin ei pitäisi olla vain Opetus- ja kulttuuriministeriön alaista toimintaa, kun se nivoutuu hyvinkin laajasti ja monialaisesti yhteiskunnan eri toimintoihin.
- Kuntatalouden ahdingon vaikutukset kulttuurin rahoitukseen koettiin yhteisesti huolestuttavana.
- Lisäksi digitaalisuus ja sen kehittäminen nousi esiin keskusteluissa; koronan aiheuttamaa digiloikkaa on tehty usealla alalla.
- Myös työllistäjänä kulttuurialan todettiin vahvistavan ekologista ja kestävän kehityksen kulttuuria koko yhteiskunnassa.
Pyöreän pöydän keskustelua varten me kysyimme myös jäseniltämme kommentteja ministeriön meille etukäteen esittämiin kysymyksiin. Kysymykset koskivat valtiovallan toimia alan edistämiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, alan itsensä toimia kulttuurin ja oman alan toiminnan edistämiseksi sekä taiteen ja kulttuurin merkitystä yleensäkin koronaepidemiasta toipumisessa.
Iso kiitos kaikille kyselyymme vastanneille – saimme hyvän käsityksen alan tilanteesta ja pystyimme viemään terveiset ministeriöön.
MALn puheenvuorossa toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä nosti esiin mm. seuraavaa:
Lyhyellä aikavälillä
- Museo- ja kulttuuriperintöalan toimintaedellytykset on turvattava hätärahoituksella, jos koronan toinen ja kolmas aalto tulee. Koronavirusepidemia on aiheuttanut pääsymaksujen pienentymistä - ja etenkin asiakaspalveluhenkilöstön työttömyyttä - ja tätä tulee kompensoida.
Pitkällä aikavälillä
- Museopoliittisen ohjelman mukaisesti museoalan rahoitus on turvattava. Kansallisten kulttuurilaitosten toimintaedellytykset on mahdollistettava jatkossakin ja budjettirahoituksesta on kompensoitava veikkausvoittovarojen pieneneminen.
Rahoitusta tulee olla myös toimintaan eikä vain palkka- ja kiinteistökulujen minimitasoon. Museoalan palkat ja palkkakehitys ovat jääneet jälkeen muista julkisen alan korkeasti koulutettujen palkoista. Henkilöstön kouluttautumismahdollisuuksia ja kansainvälistä yhteistyötä tulee painottaa. Alan houkuttavuuden kannalta on keskeistä, että palkkataso on kilpailukykyinen.
Konkreettisen tason toimenpiteenä esimerkiksi museoiden tilakustannukset voisivat olla verovapaita tai kulttuuritilat voitaisiin vapauttaa kiinteistöverosta.
Mitä ala voi itse tehdä?
-Museo voi toimia yhdistävänä tekijänä monenlaisen uuden asian kokeiluun ja esille tuomiseen. Vielä koronapandemian aikana museoala voi kehittää verkkoläsnäoloaan ja edistää myös kokoelmien digitointia sekä niiden saavutettavaksi saattamista yleisöilleen erilaisten palveluiden kautta. Myös museon toimintoja voidaan esitellä verkon välityksellä. Digitaalinen kokoelma ei kuitenkaan korvaa museokäynnin kokemusta, joten molempia tarvitaan. Museoalan resursseilla on vaikeaa luoda sellaisia digipalveluita, jotka pystyvät kilpailemaan muun tarjonnan kanssa, tai joista oltaisiin valmiita maksamaan.
Taiteen ja kulttuurin merkitys koronasta toipumisessa:
- Koronaepidemiasta toipumisessa jo se, että museot voidaan pitää auki ja että tapahtumia järjestetään, pitää yllä toivoa ja tunteen siitä, että poikkeustilasta huolimatta voi elää lähes normaalia arkea. Museoilla on kaikille eri elämäntilanteessa oleville annettavaa.
Museosektori voi luoda toivoa ja uskoa huomiseen; se voi näyttelypolitiikallaan ja tapahtumillaan avata sitä, miten historian aikana muutoksista on selvitty ja menty eteenpäin.
Lisätiedot:
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
katariina.makela(at)museoalanammattiliitto.fi
Liitteet:
Ajankohtaista
Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille
Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.
Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.
Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa
Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.
Marraskuun jäsenkirje julkaistu!
Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.
Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien
Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.
Lokakuun jäsenkirje julkaistu!
Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.
Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana
Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.
Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!
Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.
Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
- « Edellinen
- 1
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- …
- 29
- Seuraava »