Museoalan ammattiliitto kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä.

Etäkokouksena pidettyyn pyöreän pöydän keskusteluun oli kutsuttu kulttuurialalta useita eri järjestöjä.

Valmistauduimme ministeriön keskusteluun osallistumalla Tapahtumateollisuus ry:n ja Music Finlandin aloitteesta 14.9. toteutettuun yhteiseen Zoom-tapaamiseen, jossa eri järjestöt kertoivat niistä huolista ja näkökulmista, joita aikoivat tuoda pyöreän pöydän keskustelussa esille. Keskustelun tavoitteena oli löytää yhteistä näkökulmaa.

 

Yhteisinä tavoitteina esiin nousivat mm.

  • Valtion koronatoimet (museoalalla korona vei pääsymaksutuloja ja työtä etenkin asiakaspalvelupuolella, mutta esim. tapahtuma-alalla koronan aiheuttamat menetykset ovat olleet huomattavasti suurempia).
  • Todettiin, että kulttuurilupausta on tärkeä pitää esillä (kulttuuribudjetin osuudeksi 1 % budjetista).
  • Veikkauksen voittovarat tulee turvata budjetissa.
  • Poikkihallinnollisuus nousi myös esiin eli kulttuurin ei pitäisi olla vain Opetus- ja kulttuuriministeriön alaista toimintaa, kun se nivoutuu hyvinkin laajasti ja monialaisesti yhteiskunnan eri toimintoihin.
  • Kuntatalouden ahdingon vaikutukset kulttuurin rahoitukseen koettiin yhteisesti huolestuttavana.
  • Lisäksi digitaalisuus ja sen kehittäminen nousi esiin keskusteluissa; koronan aiheuttamaa digiloikkaa on tehty usealla alalla.
  • Myös työllistäjänä kulttuurialan todettiin vahvistavan ekologista ja kestävän kehityksen kulttuuria koko yhteiskunnassa.

Pyöreän pöydän keskustelua varten me kysyimme myös jäseniltämme kommentteja ministeriön meille etukäteen esittämiin kysymyksiin. Kysymykset koskivat valtiovallan toimia alan edistämiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, alan itsensä toimia kulttuurin ja oman alan toiminnan edistämiseksi sekä taiteen ja kulttuurin merkitystä yleensäkin koronaepidemiasta toipumisessa.

Iso kiitos kaikille kyselyymme vastanneille – saimme hyvän käsityksen alan tilanteesta ja pystyimme viemään terveiset ministeriöön.

 

MALn puheenvuorossa toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä nosti esiin mm. seuraavaa:

Lyhyellä aikavälillä
- Museo- ja kulttuuriperintöalan toimintaedellytykset on turvattava hätärahoituksella, jos koronan toinen ja kolmas aalto tulee. Koronavirusepidemia on aiheuttanut pääsymaksujen pienentymistä - ja etenkin asiakaspalveluhenkilöstön työttömyyttä - ja tätä tulee kompensoida.

Pitkällä aikavälillä
- Museopoliittisen ohjelman mukaisesti museoalan rahoitus on turvattava. Kansallisten kulttuurilaitosten toimintaedellytykset on mahdollistettava jatkossakin ja budjettirahoituksesta on kompensoitava veikkausvoittovarojen pieneneminen.

Rahoitusta tulee olla myös toimintaan eikä vain palkka- ja kiinteistökulujen minimitasoon. Museoalan palkat ja palkkakehitys ovat jääneet jälkeen muista julkisen alan korkeasti koulutettujen palkoista. Henkilöstön kouluttautumismahdollisuuksia ja kansainvälistä yhteistyötä tulee painottaa. Alan houkuttavuuden kannalta on keskeistä, että palkkataso on kilpailukykyinen.

Konkreettisen tason toimenpiteenä esimerkiksi museoiden tilakustannukset voisivat olla verovapaita tai kulttuuritilat voitaisiin vapauttaa kiinteistöverosta.

Mitä ala voi itse tehdä?
-Museo voi toimia yhdistävänä tekijänä monenlaisen uuden asian kokeiluun ja esille tuomiseen. Vielä koronapandemian aikana museoala voi kehittää verkkoläsnäoloaan ja edistää myös kokoelmien digitointia sekä niiden saavutettavaksi saattamista yleisöilleen erilaisten palveluiden kautta.  Myös museon toimintoja voidaan esitellä verkon välityksellä. Digitaalinen kokoelma ei kuitenkaan korvaa museokäynnin kokemusta, joten molempia tarvitaan. Museoalan resursseilla on vaikeaa luoda sellaisia digipalveluita, jotka pystyvät kilpailemaan muun tarjonnan kanssa, tai joista oltaisiin valmiita maksamaan.

Taiteen ja kulttuurin merkitys koronasta toipumisessa:
- Koronaepidemiasta toipumisessa jo se, että museot voidaan pitää auki ja että tapahtumia järjestetään, pitää yllä toivoa ja tunteen siitä, että poikkeustilasta huolimatta voi elää lähes normaalia arkea. Museoilla on kaikille eri elämäntilanteessa oleville annettavaa.

Museosektori voi luoda toivoa ja uskoa huomiseen; se voi näyttelypolitiikallaan ja tapahtumillaan avata sitä, miten historian aikana muutoksista on selvitty ja menty eteenpäin.

Lisätiedot:

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
katariina.makela(at)museoalanammattiliitto.fi

Liitteet:

Lataa MALn taustapaperi pdf-tiedostona

Ajankohtaista

HS Mielipide: Säätiöittäminen heikensi Helsingin taidemuseon henkilöstön työehtoja

Kirjoittajalta MAL | 9.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitossa haluamme nostaa keskusteluun nykyisen trendin, jossa kaupunkiorganisaatiosta irrotetaan toimintoja ja perustetaan erillisiä säätiöitä. Alun perin muutosten tavoitteena ei ollut säästää henkilöstökuluissa, vaan luoda ketteriä, nykyaikaisia toimintayksiköitä.

Säätiöittämisellä huononnetaan Helsingin taidemuseon työehtoja vastoin poliittisia lupauksia

Kirjoittajalta MAL | 9.4.2025

Helsingin taidemuseo HAMin henkilöstö vastustaa säätiöittämisen tuomia heikennyksiä työehtoihin. – Kaupunki lupasi, että säätiömuoto ei tuo heikennyksiä. Museoalan palkat ovat matalia jo valmiiksi, sanoo Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL.

Sakset Seis! -kulttuuriadressi luovutettiin päättäjille

Kirjoittajalta MAL | 7.4.2025

Lauantaina 5.4.2025 järjestettiin Sakset Seis! -mielenilmaus Helsingissä Senaatintorilla ja eri puolilla Suomea järjestettiin omia tapahtumia. Helsingin tapahtumassa luovutettiin päättäjille kulttuuriadressi, jonka on allekirjoittanut yli 103 000 kulttuurileikkauksia vastustavaa kansalaista.

Lausuntomme Taideteollisuusalan ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden luonnokseen

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalalla tarvitaan monipuolista osaamista. Eri koulutusasteilla toteutettavat ja erityyppisiin osaamisprofiileihin sopivat opiskelumahdollisuudet tukevat tätä tarvetta. Alalla ollaan varsin kouluttautuneita, ja jo pelkästään toimintaympäristö luo omat osaamisvaatimuksensa.

Vaikean historian kyselyraportit on julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 19.3.2025

Historia-alan ammattilaiset kokevat vaikeiden historiallisten aiheiden käsittelyn työssään kuormittavana ja kaipaavat enemmän tukea työhönsä. Asia ilmenee Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL:n kyselyistä historia-alan ammattilaisille.

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2025

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Jäsenblogi: Jalkautumisen voima ja hyvä mieli arkisessa taidemuseotyössä

Kirjoittajalta MAL | 13.3.2025

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Vuoden 2025 ensimmäisessä jäsenblogissa kirjoittaja pohtii museoiden ja taiteen jalkautumista sekä erilaisia kohtaamisia, taiteen hyvinvointivaikutuksia ja vuorovaikutuksen merkitystä.

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 28.2.2025

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 27.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa, TES-ajankohtaiset, tapahtumatärpit ja jäsenetuja!

Kansalaiskysely: Kirjastot, museot ja kulttuuri ovat kotikunnan elinvoimatekijöitä

Kirjoittajalta MAL | 26.2.2025

Enemmistö suomalaisista seisoo tukevasti oman kuntansa kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen takana, kertoo juuri valmistunut kansalaiskysely. 79 % näkee nämä palvelut elin- ja vetovoimatekijöinä, joihin toivoo kotikunnaltaan panostusta.

Museo-opas, hae kevään työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 25.2.2025

MALn jäsen, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? MAL järjestää ryhmätyönohjausta jäsenetuna. Seuraava ryhmä on suunnitteliia, ehdota uutta työnohjausryhmää!