MALn etkoille Porin Museopäivillä osallistui vajaa 20 museopäiväkävijää. Etkoilla keskusteltiin työyhteisöistä ja hyvän työyhteisön rakennuspalikoista. Keskustelun pohjaksi olimme luoneet kevyen kyselyn, jonka vastauksista alla pieni kooste.


Minkälainen on hyvä työyhteisö?

Kyselyssämme oli 10 väittämää, joista sai valita 3 vastaajan mielestä tärkeintä väittämää. Valinnanvaikeudesta nousi keskustelua; moni väittämä koettiin tärkeäksi osaksi työyhteisön toimivuutta. Kyselyn avulla haluttiin saada esiin nimenomaan ne kaikkein tärkeimpinä pidetyt asiat ja siksi vastaaja joutui pohtimaan väittämien järjestystä ja tekemään vaikeitakin valintoja.

Kolmen kärki kysymykseen ”Hyvä työyhteisö on mielestäni”:

  • Huolehtii kaikkien työhyvinvoinnista ja jaksamisesta (71 %)
  • Oikeudenmukainen (57 %)
  • Hyvin johdettu (43 %)

Ääniä saivat myös ”Vuorovaikutteinen (36 %), Huomioi työntekijöiden erilaiset tavat toimia (29 %), Aidosti kuunteleva (21 %), Itseohjautuva (14 %),  Joustaa tarvittaessa (7 %) ja Työkuorma jakautuu sopivasti työyhteisössä (7 %) saivat saman verran kannatusta. Tarkoituksenmukaisilla työvälineillä ei koettu olevan vaikutusta hyvään työyhteisöön, mikä onkin ymmärrettävää.

 

Työyhteisön riskit?

Työyhteisön riskeistä ja uhkista oli jälleen 10 väittämää, joista sai valita 3 omasta mielestään suurinta uhkaa tai riskiä työyhteisölle.

Kolmen kärki oli:
1) Epäkohdista ei uskalleta puhua (71 %)
2) Epätasa-arvoinen johtaminen (64 %)
3) Eri ”kuppikuntia” – jakautunut yhteisö (57 %)

Hieman vähäisempinä uhkina koettiin Yhteisiä toimintatapoja ei kunnioiteta (29 %), Taloudellinen epävarmuus (21 %) ja saman verran ääniä (14 %) saivat: Työkuorma jakautuu epätasaisesti, Keskinäinen kilpailu kovaa ja Epäkohdista puhujaa ei aidosti kuunnella. Yhtenä uhkana nostettiin vielä Työturvallisuudesta ei huolehdita tarpeeksi (7 %). Vaihtoehtoa Työvälineet ja tilat vanhanaikaiset ei nähty työyhteisön riskitekijänä.

Hyvä työyhteisö on avoin, reilu ja oikeudenmukainen, jossa vallitsee keskinäinen kunnioitus, luottamus ja vuorovaikutus.

 

Miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Kysymyksessä sai jälleen valita kymmenestä väittämästä kolme. Vastaukset jakautuivat hieman tasaisemmin, mutta kolmen kärki nousi melko selkeästi. Vastaajien mielestä työyhteisöstä pidetään parhaiten huolta huomioimalla seuraavat:

1) Avoin vuorovaikutus (64 %)
2) Työhyvinvointi on osa työyhteisön toiminnan perusteita (57 %)
3) Epäkohtiin puututaan (50 %)

Neljänneksi tärkeimpänä nähtiin työyhteisön johtaminen – asiantuntijoiden johtaminen (36 %). Seuraavaksi hyvän työyhteisön rakennuspalikaksi valittiin Sovitut toimintatavat, joita yhdessä noudatetaan (29 %) ja Joustavuutta tarpeen mukaan (21 %). Saman verran ääniä (14 %) saivat Palkitseminen oikeudenmukaista ja Sopiva työkuorma. Vähiten ääniä saivat Säännölliset kehityskeskustelut (huomioidaan yksilölliset tarpeet) 7 % ja Työvälineet ja -paikka asianmukaiset (7 %).

 

Vapaa sana - minkälainen hyvä työyhteisö on?

Kyselyssä pyydettiin kertomaan myös omin sanoin minkälainen hyvä työyhteisö on? Pyysin tekoälyä laatimaan tiivistelmän näistä vapaan sanan vastauksista.

AI-Tiivistelmä hyvästä työyhteisöstä:

Hyvä työyhteisö on avoin, reilu ja oikeudenmukainen, jossa vallitsee keskinäinen kunnioitus, luottamus ja vuorovaikutus. Siellä uskalletaan keskustella avoimesti myös vaikeista asioista ja tuetaan toisia ammatillisesti sekä henkisesti. Yhteisö on kannustava, läpinäkyvä ja turvallinen, missä jokainen otetaan huomioon yksilönä, ja erilaisuus hyväksytään.

Tällaisessa työyhteisössä on hyvä ilmapiiri, jossa voidaan jopa nauraa yhdessä – esimerkiksi huumori (myös hurtti huumori) toimii merkkinä hyvästä yhteishengestä. Työntekijät pysyvät työssään mielellään, sillä he kokevat yhteisön tukevan heidän jaksamistaan ja elämänmuutoksiaan, ja ovat valmiita kehittämään toimintatapoja yhdessä.

Yhteistä on myös tavoitteellisuus ja eteenpäin katsova asenne, jossa vastuuta jaetaan ja pelisäännöistä sovitaan yhdessä.

 

Kyselyssä sai antaa palautetta myös MALn toiminnasta

Kiitos tekemästänne työstä!
Teette ihanaa ja arvokasta työtä Jatkakaa samaan MALliin!

Jatkakaa hyvää työtä! Hyvin menee!

Palautteen antaminen ja sen saaminen on myös tärkeää – näillä palautteilla voi MALn toimisto taas jatkaa hyvillä mielin edunvalvontatyötä. Iso kiitos kaikille etkoilla mukana olleille ja työhyvinvointia yhdessä pohtineille. Työ jatkuu!

Ajankohtaista

Yksityisten museoiden uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Kolmas koronakysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2022

Museoalan ammattiliitto on kerännyt 2020 ja 2021 museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista museo- ja kulttuuriperintöalan työelämään. Keräämme vielä vastaavalla kyselyllä tietoa.
Kolmas kysely on auki 6.6.2022 saakka.

Sääntömääräinen vuosikokous valitsi uuden hallituksen

Kirjoittajalta MAL | 25.5.2022

MALn sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi menneen vuoden 2021 ja suunnitelmat tulevalle vuodelle 2023. Kokous valitsi uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä määritti jäsenmaksun 2023.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Museot ovat kansakunnan muisti ja kulttuurin vaalija”

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Tuen koko sydämestäni museoalan lakkoa”

Kirjoittajalta MAL | 18.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Museoala tukee yhteiskunnan jäsenten itseymmärrystä

Kirjoittajalta MAL | 12.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Sovittelulautakunta ehdottaa kunta-alalle 3 vuoden sopimusta ja yhteensä 5 prosentin palkkaohjelmaa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta. Sopijaosapuolten hallinnot käsitelevät ehdotuksen ja antavat vastauksen 11.5.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Viranomaistyötä alimmassa palkkaluokassa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 24.5.2022

Kirjoittajalta Katariina | 9.5.2022

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 24. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 20.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

ammattilainen mal moniosaaja museoala työhyvinvointi työkalut työyhteisö työyhteisötaidot