Siirry sisältöön

Museoihin kohdistuva poliittinen painostus on valitettavan yleistä Euroopassa. Kirjoitimme yhdessä Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen kanssa Helsngin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa käsiteltiin museoihin ja historiantutkijoihin kohdistuvaa poliittista painostusta niin maailmalla kuin Suomessa. Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 2.9.2025.

Mediassa on viime viikkoina käyty keskustelua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin pyrkimyksestä varmistaa museoihin kohdistuvilla tarkastuksilla, että maan museoissa käsiteltäisiin historiaa presidentille mieluisalla tavalla.

Suomalaisilla museokävijöillä on vahva luottamus museoiden tarjoamaan tietoon, minkä vuoksi ajatus museoihin tai historiantutkimukseen kohdistuvasta sensuurista voi täältä katsottuna tuntua kaukaiselta. Kuitenkin niin Slovakiassa kuin muuallakin Euroopassa museoihin kohdistuu poliittista painostusta (HS 13.8.).

Eurooppalaisten museo-organisaatioiden verkoston (Nemo) vuonna 2024 teettämän kyselyn mukaan museoihin Euroopassa kohdistuva poliittinen painostus on valitettavan yleistä: useampaan kuin joka toiseen kyselyyn vastanneista museoista oli kohdistunut poliittista painostusta, ja kansallisista museo-organisaatioista painostusta oli kohdistunut yli 76 prosenttiin.

Tilanne on hankala myös esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, jossa kulttuurialan ammattiliitto DIK:n kyselyn mukaan useampi kuin joka kymmenes museotyöntekijä on kokenut poliittista painostusta vuonna 2019.

Historian käsittely ei ole ongelmatonta myöskään Suomessa – etenkään, jos kyse on vaikeista aiheista, joihin liittyy esimerkiksi inhimillisen kärsimyksen käsittelyä tai historiapoliittista mielenkiintoa.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto (Mal) ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys tekivät vuonna 2024 kyselytutkimuksen, jolla selvitettiin museoammattilaisten ja historiantutkijoiden kokemuksia vaikean historian parissa työskentelystä. Useampi kuin joka toinen vastaaja kertoi kokevansa kuormitusta työssään ja muutamat vastaajat kertoivat joutuneensa maalituksen kohteiksi. Osa museoammattilaisista kertoi lisäksi kokeneensa poliittista painostusta tai väkivallan uhkaa liittyen museoiden käsittelemään vaikeaan historiaan.

Uhkana on, että työn aiheuttama kuormitus, ammattilaisiin kohdistuva häirintä tai poliittinen painostus johtavat siihen, että vaikeasta historiasta vaietaan. Vaikean historian kyselyyn vastanneista historiantutkijoista osa kertoi jo nyt rajaavansa sensitiivisten aiheiden käsittelyä työssään. Myös museoammattilaiset kertoivat vaikeiden aiheiden välttelystä tai käsittelyn rajaamisesta museoissa.

Museoiden ja historiantutkijoiden vapaus käsitellä historiaa syvällisesti ja monipuolisesti ei ole itsestäänselvyys. Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein.

Lisäksi on tärkeää turvata museoiden vakaa rahoitus, jotta museoilla on riittävät resurssit käsitellä vaikeaakin historiaa huolehtien samalla työntekijöidensä jaksamisesta ja työturvallisuudesta.

Tuulia-Tuulia Tummavuori

järjestökoordinaattori

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto Mal ry

Heta Hedman

pääsihteeri

Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys

 

Teksti on julkaistu Helsingin Sanomissa 2.9.2025.

Ajankohtaista

Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.

Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.

Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.

Marraskuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 21.11.2022

Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2022

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.

Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien

Kirjoittajalta MAL | 7.11.2022

Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.

Lokakuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 10.10.2022

Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.

Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana

Kirjoittajalta MAL | 7.10.2022

Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.

Hyvinvointia syksyyn: Metsämieli – Asahi – Yin ja Mindfulness -jooga- ja rentoutushetkiä (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2022

Syksy pimenee ja mieli kaipaa virkistystä. Tarjoammekin jäsenillemme myös tänä syksynä neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan voimia ja iloa syksyyn!

Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2022

Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.

Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 19.9.2022

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

historia historiantutkimus museoala rahoitus työelämä vaikea historia 
MAL
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.