Selvitimme loppusyksystä 2020 museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kanssa. Perkaamme Museoalan ammattiliiton Mitä museo-oppaille kuuluu? - blogikirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Ensimmäisessä kirjoituksessa pohdimme oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta.

Museo-opas on museokävijälle koko organisaation kasvot. Opas kohtaa kävijän ja tuo hänet kulttuurin äärelle. Moni museo-opas on kuitenkin joutunut etenkin korona-aikana vaikeaan tilanteeseen, kun työkeikat ovat loppuneet yhtäkkiä museoiden sulkemisen jälkeen.

Selvittääksemme millaista on museo-oppaan työ tänä päivänä Suomessa, toteutimme yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry kanssa opaskyselyn*, johon saimme yli 170 vastausta. Näistä vastauksista kävi ilmi, että museo-oppaat tekevät usein töitä useampaan museoon tai hankkivat täydennystä kuukausituloihinsa muista lähteistä.

Itsensätyöllistäjä vai työntekijä?

Epävarmuus on lisääntynyt paitsi oman toimeentulon, myös tulevaisuuden työnäkymien vuoksi pandemian aikana. Erityisesti oppaiden työnkuvassa tämä epävarmuus johtuu osittain tarjotuista työsopimuksista.

"Jokainen vapaailta on potentiaalinen tulonmenetys.

Silpputyö, eli useista eri työpaikoista tai tulonlähteistä kertyvä toimeentulo, on tuttu ilmiö koko kulttuurikentällä, mutta museoissa se näkyy erityisen hyvin oppaiden arkipäivässä. Vaikka museot ovat melko vakiintuneita organisaatioita, sai noin kaksi kolmasosaa opaskyselyyn vastanneista alle puolet kuukausituloistaan opastamisesta. Osittain tämä johtunee tarjotuista työsopimuksista, jotka kannustavat osa-aikaisuuteen: kyselyyn vastanneet oppaat työskentelivät mm. keikkasopimuksen, nollatuntisopimuksen, määräaikaisen sopimuksen alla tai toimeksiantosopimuksella.

Osa-aikaisuus aiheuttaa painetta myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa monelle museo-oppaalle.

"Jokainen vapaailta on potentiaalinen tulonmenetys. Valitsen siis itse ne päivät / tunnit, jolloin en halua tienata. Tämä saattaa laskea kuukausiansioitani sadoilla euroilla.
- kyselyyn vastannut museo-opas

Monenlaisella eri sopimuksella työskentely tekee myös työehdoista neuvottelusta vaikeaa, vaikka kaikki kyselyssä nousseet sopimustyypit voidaankin laskea itsensätyöllistäjä-termin alle. Pohdinnan arvoista onkin miten samaa työtä voidaan tehdä niin erilaisilla sopimuksilla; toinen tekee työtä n. 12 € tuntipalkalla, kun taas toinen saa yhdestä tunnin opastuksesta 60 € korvauksen.

Työttömyysturva tasa-arvoista kaikille?

Kuinka itsensätyöllistäjä navigoi työttömyysturvaviidakossa, jos tai kun työt loppuvat? Kyselyyn vastanneista oppaista osa kertoi kohdanneensa vaikeuksia hakiessaan työttömyysturvaa tai sosiaalietuuksia. Ongelmallisena pidettiin esimerkiksi sitä, etteivät Kela, työttömyyskassat tai työttömyysturvaa koskevat säädökset ymmärrä oppaan työtä. Lisäksi työstä ilmoittaminen nykyisellä systeemillä koettiin vaikeaksi, koska työtuntien määrä vaihtelee jopa viikoittain merkittävästi.

”Museotöistä kertyvän työssäoloehdon laskeminen on välttämätön edellytys ansiosidonnaisen myöntämisen perusteena, mutta minulle järjettömän työläs prosessi, kun jokainen erillinen työsuoritus tunti tunnilta, viikko viikolta tulee raportoida.”
– kyselyyn vastannut museo-opas

Itsensätyöllistäjänä opas sijoittuu usein yrittäjän ja työntekijän välimaastoon, mikä aiheuttaa tulkinnallisia ongelmia tukia haettaessa. Yksi museo-opas esimerkiksi kertoi, että työnantaja ei laskenut häntä määräaikaiseksi työntekijäksi, mutta TE-toimisto oli nähnyt asian toisin. Pienipalkkainen ala myös kannustaa oppaita ottamaan vastaan viikonloppuvuoroja, joista saa enemmän tuntipalkkaa, mutta vähemmän työtunteja, joista lasketaan ansiosidonnaisen mahdollinen kertyminen.

”Yksi museo-opas kertoi, että työnantaja ei laskenut häntä määräaikaiseksi työntekijäksi, mutta TE-toimisto oli nähnyt asian toisin."

Työttömyysturvaa ei ole helppo ratkaista. Yksi mahdollinen helpotus museo-oppaille voisi olla, jos työttömyysturva sidottaisiin nykyisten tuntirajoitusten sijaan esimerkiksi kuukausituloihin. Tätä ehdotti maaliskuussa myös Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmä, joka ehdotti päivärahan edellytykseksi vähintään 844€ tuloja kuuden kuukauden ajalta. Nykyisin ehto on 18 h työtä per viikko 26 kalenteriviikon ajan. Toinen mahdollinen ratkaisu museo-oppaiden työttömyysturvaan olisi määritellä uusiksi, millaisia tuntimääriä oppaalta odotetaan työssäoloehtojen täyttämiseksi. Museo-opas tekee sivistystyötä, kuten opettajat. Miksi siis opettajan työssäoloehto täyttyy 8h opetustyöstä viikossa, mutta museo-oppaiden minimi on 18h?

Tunnetko termit?

Keikkasopimus

Työsopimus on voimassa vain sovitun työkeikan ajan. Jokainen keikka muodostaa oman määräaikaisen työsuhteen.

Nollatuntisopimus / Vaihtelevan työajan työaikajärjestely

Työsopimuksessa minimityötuntien määräksi on sovittu nolla tuntia, joten työmäärä voi olla mitä vain 0-40h/vko välillä. Työsopimus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva.

Määräaikainen sopimus

Työsopimus, joka on voimassa tietyn määräajan. Määräaikaisuuden syy tulee olla kirjattu työsopimukseen ja se sitoo sekä työnantajaa että työntekijää.

Freelance-työsuhde

Työtä tehdään keikkasopimuksella. Työsopimus on voimassa vain sovitun työkeikan ajan. Jokainen keikka muodostaa oman määraaikaisen työsuhteen.

Freelance ei-työsuhteinen

Freelancer voi tehdä työtä myös ilman työsuhdetta. Kun kyseessä on ei-työsuhteinen freelancer, työ tehdään toimeksiantosopimuksella työkorvausta vastaan.

Itsensätyöllistäjä

Kattotermi, jonka alle lasketaan yleensä freelancerit, apurahansaajat, ammatinharjoittajat ja yksinyrittäjät. Itsensätyöllistäjä hankkii elantonsa myymällä omaa työtään ja osaamistaan joko työsopimuksen kautta tai yrittäjänä. 

 

Lue myös muut Mitä museo-oppaille kuuluu -blogikirjoitussarjan kirjoitukset. Toisessa kirjoituksessa tarkastelemme miten kyselyn vastaajien kertomukset rikkovat yleistä mielikuvaa nuoresta ja aloittelevasta museo-oppaasta. Kolmannessa kirjoituksessa pohdimme millainen on oppaan ammatti 2020-luvulla. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme, millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

*Museoalan ammattiliitto MALn ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kyselyyn museo-oppaille 16.11. – 30.11.2020 vastasi yhteensä 175 henkilöä. Museoalan ammattiliiton kirjoitussarjassa tuomme vastausten kautta esiin museo-oppaiden kokemuksia omasta työstään sekä työn kehittämiskohteista. Vastauksia hyödynnetään myös osana edunvalvontatyötämme, jolla edistämme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita pitkäjänteisesti. Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Ajankohtaista

Amos Rexin tapaus herättää huolta museoalan henkilöstöpolitiikan suunnasta

Kirjoittajalta MAL | 9.10.2025

Amos Rexin tilanne on mediatietojen perusteella arvioituna poikkeuksellinen suomalaisella museo- ja kulttuuriperintöalalla. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä työntekijöiden kohtelusta, henkilöstöpolitiikasta ja alan osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa.
– Kulttuuriperintöalalle ei tarvita irtisanoutumispaketteihin nojaavaa henkilöstöpolitiikkaa.

Museologian merkitys museoammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2025

Museologian tulevaisuus -seminaarissa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelän puheessa luotiin katsaus museologian oppiaineeseen Suomessa ja sen merkitykseen alan ammattilaisille. MAL on yksi Jyväskylän yliopiston museologian apulaisprofessuurin taloudellisista tukijoista.

Kokoelmien parissa työskentelevä, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 8.9.2025

Kokoelman parissa työskentelevä, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? Hae jäsenistämme koottavaan kokoelma-ammattilaisten työnohjausryhmään syksyllä 2025.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Sanomissa: Historian käsittely ei ole ongelmatonta Suomessakaan

Kirjoittajalta MAL | 2.9.2025

Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein, kirjoittavat MAL:n järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri Heta Hedman.

Mielipidekirjoituksemme Aamulehteen: Kulttuuripalvelujen vaikutus ihmisten arkeen on valtava – Ne synnyttävät hyvinvointia

Kirjoittajalta MAL | 29.8.2025

Tampereen yt-neuvottelut eivät saa vaarantaa peruspalvelua, kirjoittavat toiminnanjohtajat Jussi Näri, Nea Leo ja Katariina Mäkelä.

Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Kansalaisten hyvinvoinnista ei pidä enää leikata

Kirjoittajalta MAL | 28.8.2025

Akavan Erityisalat vaatii budjettiriihen päätöksiltä tasapuolisuutta. Kansalaisten sivistys- ja hyvinvointipalveluja uhkaavia lisäleikkauksia ei tule toteuttaa.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä 

Kirjoittajalta MAL | 20.8.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä

Pitkittynyt kriisi on äärettömän epäinhimillinen. Väkivalta ja raakuudet täytyy saada loppumaan. Inhimillisen hädän lisäksi olemme huolissamme kulttuuriperinnön tilasta.

Kannanotto: Vaikeata historiaa pitää voida käsitellä museoissa

Kirjoittajalta MAL | 18.8.2025

Museoita koskeva poliittinen ohjaus on noussut keskusteluun presidentti Trumpin hallinnon ilmoitettua USAn julkisia museoita koskevista ”puhdistuksista”.
– Uutiset Yhdysvalloista pöyristyttävät. On varmistettava, etteivät vastaavat museoita koskevat sensuuripyrkimykset leviä Suomeen.

Lausuntomme hallituksen esitykseen työsopimuslain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 13.8.2025

Museoviraston julkaiseman museotilaston mukaan noin 15 prosenttia kokoaikaisesta museoammatillisesta henkilöstöstä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Huomionarvoista on, että meidän alallamme on jo nyt ollut huomattavasti enemmän määräaikaisuuksien ketjuttamisia kuin muilla korkeasti koulutetuilla verrokkialoilla.

Työsuojeluverkosto: Liukuva työaika ja saldokäytännöt? Kysely, käy vastaamassa!

Kirjoittajalta MAL | 30.6.2025

Museoalan työsuojeluverkoston pieni kesäkysely kartoittaa alan käytäntöjä liukuvan työajan ja saldokäytäntöjen suhteen. Käy vastaamassa!