Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman. Kirjoitus on alun perin julkaistu  Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden ainejärjestö Nefa-Helsingin blogissa.

Museoalan ammattilaiset ovat eläneet reilun vuoden päivät jatkuvassa epävarmuudessa: museoita on suljettu ja avattu epidemiatilanteesta riippuen lyhyelläkin varoitusajalla, ja oman työn jatkuvuutta on monelle ollut mahdotonta ennustaa. Ensimmäisen museoiden sulun aikaan keväällä ja kesällä 2020 toteutimme Museoalan ammattiliitossa alan ammattilaisille kyselyn, jonka vastaukset puhuvat puolestaan: kesäkuun alussa 2020 työttömiä jäseniämme oli 50 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna samaan aikaan.

Museoiden sulut ovat toistuneet ja jatkuneet näihin päiviin saakka, joten henkilöstön lomautukset ja työn keskeytykset ovat valitettavasti edelleenkin toimineet tapana karsia lipputuloja menettäneiden museoiden kuluja. Tämä siitäkin huolimatta, että merkittävä osa museotyöstä tehdään yleisölle näkymättömissä.

Museoalan opiskelijat hankalassa asemassa

Työelämässä olevien lisäksi myös alamme opiskelijat ovat kärsineet koronasta. Olemme nostaneet esille, että museoalan harjoittelupaikkoja on ollut korona-aikoina selvästi aiempaa vähemmän tarjolla ja harjoittelutehtävien kirjo on osittain kaventunut. Positiivista on toki se, että osa museoista on tilanteesta huolimatta tarjonnut mietittyjä ja mielekkäitä harjoittelukokonaisuuksia.

Akavan Erityisalojen viimeaikaisen opiskelijakyselyn mukaan reilusti yli puolet vastaajista pelkäsi oman jaksamisensa puolesta ja samoin yli puolet koki, että koronakriisi on syönyt pohjaa heidän tulevaisuudeltaan. Huomionarvoista on, että iso osa vastaajista oli humanististen ja kulttuurialojen opiskelijoita, eli myös tulevia museoalan ammattilaisia.

Harjoitteluiden puute on erityisen hankalaa museoalalla, jossa käytännön taitojen opettelu harjoittelun muodossa on usein ehto alan työpaikan löytymiselle. Ei siis ole ihme, että opiskelijat kantavat huolta omasta työllistymisestään.

Työelämässä ei tarvitse jäädä yksin

Opiskelijana tai vastavalmistuneena voi olla vaikea hahmottaa omia oikeuksiaan työelämässä, eikä erilaisten työehtosopimusjärjestelmien tai työlainsäädännön koukeroita ole maallikkona helppoa ymmärtää. Puhumattakaan poikkeusolojen aikaan, kun esimerkiksi lomautusten ja työttömyysturvan säännöksiä on muutettu useampaan otteeseen.

Työelämässä ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Ammattijärjestöt tarjoavat monenlaisia palveluita niin opiskelijan kuin pidempään työelämässä olleen tueksi. Oletko tutustunut ammattiliittojen keskusjärjestöjen yhteiseen Kesäduunari-infoon, joka auttaa kesätyöntekijöitä maksutta, myös WhatsAppin välityksellä?

Tiesitkö myös, että oman alan ammattijärjestöön voit liittyä jo opiskelijana? Monet ammattijärjestöt tarjoavat opiskelijoille ilmaisen tai alennetun jäsenyysmaksun. Ammattijärjestöstä saat tukea kun esimerkiksi haluat tarkistuttaa työsopimuksesi, pohdit sopivaa palkkatoivetta tai mietit mitkä ovat oikeutesi jos sovittu työsuhde perutaan koronan varjolla.

Kohti yhä reilumpaa työelämää

Ammattijärjestöillä on henkilökohtaisen tuen lisäksi merkittävä rooli työelämän asiantuntijoina ja vaikuttajina. Tämä tarkoittaa sitä, että ammattijärjestö seuraa alansa ajankohtaisia asioita, vaikuttaa alan kehitykseen sekä tuottaa tietoa alasta.

Koronapandemiasta toipuessa ammattijärjestöt toimivat merkittävässä roolissa reilun siirtymän ja uusien toimintatapojen rakentajina.

Nyt kun museot alkavat hiljalleen avautua, me Museoalan ammattiliitossa olemme keskittyneet edistämään alan ja ammattilaisten toimintaedellytyksiä jatkossakin. Haluamme parantaa museo-oppaiden työmarkkinatilannetta (jonka haasteet ovat pandemian aikana nousseet jälleen esiin), kehittää muun muassa kyselyjen avulla museoalan harjoitteluita sekä turvata museoalan rahoitus jatkossakin.

Haastavina aikoina ammattijärjestön merkitys korostuu entisestään. Museoalan opiskelija, älä jää yksin työelämässä vaan tule mukaan alasi yhteisöön!

Museoalalle suuntaava opiskelija, tutustu alasi ammattijärjestöön. Jäsenyytemme on opiskelijajäsenelle ilmainen silloin kun et saa palkkatuloja. Kun saat palkkatuloja, on jäsenmaksu 1,3 % kuukausittaisista palkkatuloista. Samalla summalla voit myös kuulua Työttömyyskassa Erkoon ja kerryttää ansiosidonnaista työttömyysturvaa vaikkapa kesätyöansioista. Muistathan, että työttömyysturvaa ei voi kerryttää takautuvasti.

Kesätöiden aikaan on mainio hetki liittyä jäseneksi. Tervetuloa yhteisöömme!

Järjestökoordinaattori Heta Hedman

Heta Hedman

Kirjoittaja on Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori.

Ajankohtaista

MAL mukana tukemassa museologian professuuria

Kirjoittajalta MAL | 13.2.2025

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa.

Uusi jäsenetu: lainattava Museokortti!

Kirjoittajalta MAL | 4.2.2025

MAL on ennestään lainannut jäsenilleen ICOM-kortteja, joilla pääsee useimpiin maailman museokohteisiin maksutta – ja joskus jopa jonon ohi. Tämän vuoden alusta lähtien voimme lainata myös Museokorttia jäsenillemme kotimaan museovierailuja varten!

Tammikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2025

Tammikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 31.1. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa ja jäsenetuja!

Lausuntomme virastouudistukseen

Kirjoittajalta MAL | 30.1.2025

MAL ry haluaa kiinnittää lausunnossaan erityisesti huomiota tulevien virastojen nimivalintoihin sekä hyvään ja yhdenvertaiseen henkilöstöpolitiikkaan muutostilanteessa. Ilman osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita virkamiehiä ja muuta henkilöstöä ei mikään virasto toimi.

Matkustaja- ja tapaturmavakuutukset siirtyvät LähiTapiolaan 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 17.12.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkustajavakuutusetua, uudet vakuutukset saamme LähiTapiolasta. Lähetämme kaikille jäsenille vielä lisätietoa vakuutuksesta erillisellä viestillä.

Vakuutusten tarjoajaan tulossa muutoksia 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkavakuutusetua, kun kattojärjestö Akavan Erityisalat päätti syysliittokokouksessaan niistä luopua.

Museoalan ammattilaiset saavat suotta kuraa niskaansa

Kirjoittajalta MAL | 28.10.2024

Kulttuuriperintöalan alasajo hallituksen leikkauspäätösten seurauksena herättää intohimoista keskustelua somessa ja keskustelupalstoilla. Alan ammattilaiset johtajista rivityöntekijöihin saavat nyt kuraa niskaansa.

Toivomme kuitenkin, että keskustelijat eivät hyökkäisi somessa ja palstoilla yt-neuvottelut läpikäyneiden alamme ammattilaisten kimppuun.

Valtion säästöt alkavat iskeä palveluihin – Museovirasto sulkee matkailukohteita

Kirjoittajalta MAL | 25.10.2024

Museovirasto joutuu sulkemaan matkailukohteita ja menettää lipputulot – ja Suomi vetovoimaa matkailumaana. Yhtälö on surkea, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL sanoo.

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 22.10.2024

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2024 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.

Lausuntomme kulttuuripoliittiseen selontekoon

Kirjoittajalta MAL | 14.10.2024

MAL ry kiittää kulttuuripoliittista selontekoa siitä, että sitä on haluttu tehdä yhdessä.

Kiinnitimme kuitenkin huomiota, että selonteossa on paljon luovan alan ja vapaan kentän painotusta ja museo- ja kulttuuriperintöalan erityisyys jää täysin huomioimatta.

kulttuurintutkimus opiskelija opiskelijat