3.2.2022 – MAL
Museoala on yksi harvoista ammattialoista, joista ei ole vielä olemassa kattavaa työoloja koskevaa selvitystä, vaikka museoiden kokoelmiin ja työympäristöihin liittyy laaja kirjo erilaisia kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä, kuten esimerkiksi raskasmetallit, asbesti, PAH-yhdisteet ja homeet.
Miksi tutkimusta tarvitaan?
Työterveyslaitoksen toteuttamalla suomalaisten museotyöympäristöjen koetut ja mitatut vaaratekijät -hankkeen kyselytutkimuksella kartoitetaan museotyöntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia työn vaaratekijöistä.
Tavoitteena on tunnistaa museotyöhön liittyvät koetut ja objektiiviset vaaratekijät sekä suunnitella parhaimmat keinot, joilla voidaan ennaltaehkäistä akuutteja ja kroonisia terveysvaikutuksia.
Tutkimukseen osallistumalla voit vaikuttaa siihen, että työturvallisuus Suomen museoalalla paranee ja terveydelle haitallisille aineille altistuminen vähenee.
"Tavoitteena on tunnistaa museotyöhön liittyvät koetut ja objektiiviset vaaratekijät sekä suunnitella parhaimmat keinot, joilla voidaan ennaltaehkäistä akuutteja ja kroonisia terveysvaikutuksia."
Osallistu kyselyyn
Työskenteletkö museoalalla tai museoalaan kytköksissä olevissa tehtävissä Suomessa tai teetkö vapaaehtoistyötä museossa? Tai oletko toiminut alalla joskus aikaisemmin?
Jokainen vastaus on tärkeä, jotta pystytään muodostamaan luotettava kokonaiskuva tilanteesta erilaisissa museoissa ja muilla museoalan työpaikoilla sekä erilaisissa museoalan työtehtävissä.
Osallistu kyselytutkimukseen ja vaikuta museoalan työturvallisuuteen! Vastausaikaa on 18.2.2022 saakka.
Linkki kyselyyn 2: https://link.webropolsurveys.com/S/DE19B3489830D564
Ennen osallistumista kannattaa tutustua huolellisesti tutkimuksen tietosuojaselosteeseen ja tiedotteisiin:
- Tietosuojaseloste: https://www.ttl.fi/…/tietosuojaseloste-suomalaisten…
- Tutkimuksen yleistiedote: https://www.ttl.fi/tiedote-tutkittavalle-suomalaisten…
- Kyselyn 2 tiedote: https://www.ttl.fi/…/tiedote-tutkittavalle-kysely-2…
Suomalaisten museotyöympäristöjen koetut ja mitatut vaaratekijät -hankkeessa (1.9.2021–31.8.2023) toteutetaan helmikuussa 2022 yhtä aikaa kaksi kyselytutkimusta: kysely 1 on suunnattu ammatillisille museoille (kutsut lähetetään museoille viikon 5 aikana) ja kysely 2 museoalalla eri tehtävissä työskenteleville ja toimiville henkilöille.
Hanketta rahoittavat Työsuojelurahasto ja Työterveyslaitos.
Lue lisää: https://www.ttl.fi/…/suomalaisten-museotyoymparistojen….
Ajankohtaista
Huomio yhdenvertaisuuteen työelämässä
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.
Lue lisääKunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Lue lisääMuseo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Lue lisääKunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lue lisääTärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
Lue lisääYksityisten museoiden uusi työehtosopimus
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lue lisääLakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- 23
- Seuraava »