Olemme Museoalan ammattiliitossa tyytyväisiä, että valtioneuvosto esittää lisätalousarviossaan (8.4.) huomattavaa kriisirahoitusta kulttuurialalle.

Museoala ja sitä kautta alan korkeasti koulutetut ammattilaiset ovat joutuneet tiukoille koronaepidemian aiheuttamien toimenpiteiden seurauksena.

Museoiden taloudellinen tilanne on heikentynyt koronakriisissä entisestään ja omarahoituksen menetys tuo ison aukon museoiden talouteen. Museotyö jatkuu kriisinkin aikana ja hätiköityjä ja tarpeettomia lomautuksia ei pidä tehdä. On tärkeä ymmärtää, että museotyöstä 70 prosenttia tehdään normaalistikin kulissien takana, joten museoiden sulkeminen yleisöltä ei ole lopettanut tämän työn tarvetta.

Valtioneuvoston esittämä lisärahoitus tulee todelliseen tarpeeseen kompensoimaan menetettyjä lippu- ja myyntituloja. Haluamme luottaa siihen, että päättäjät kohdentavat lisärahoituksen täysimääräisenä museoille. Näin pystymme takaamaan, että Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot ja innostuneimmat asiakkaat, kuten museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu.

 

Museoalan ammattiliitto MAL ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja

Susanna Sääskilahti
puheenjohtaja

Ajankohtaista

MAL mukana tukemassa museologian professuuria

Kirjoittajalta MAL | 13.2.2025

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa.

Uusi jäsenetu: lainattava Museokortti!

Kirjoittajalta MAL | 4.2.2025

MAL on ennestään lainannut jäsenilleen ICOM-kortteja, joilla pääsee useimpiin maailman museokohteisiin maksutta – ja joskus jopa jonon ohi. Tämän vuoden alusta lähtien voimme lainata myös Museokorttia jäsenillemme kotimaan museovierailuja varten!

Tammikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2025

Tammikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 31.1. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa ja jäsenetuja!

Lausuntomme virastouudistukseen

Kirjoittajalta MAL | 30.1.2025

MAL ry haluaa kiinnittää lausunnossaan erityisesti huomiota tulevien virastojen nimivalintoihin sekä hyvään ja yhdenvertaiseen henkilöstöpolitiikkaan muutostilanteessa. Ilman osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita virkamiehiä ja muuta henkilöstöä ei mikään virasto toimi.

Matkustaja- ja tapaturmavakuutukset siirtyvät LähiTapiolaan 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 17.12.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkustajavakuutusetua, uudet vakuutukset saamme LähiTapiolasta. Lähetämme kaikille jäsenille vielä lisätietoa vakuutuksesta erillisellä viestillä.

Vakuutusten tarjoajaan tulossa muutoksia 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkavakuutusetua, kun kattojärjestö Akavan Erityisalat päätti syysliittokokouksessaan niistä luopua.

Museoalan ammattilaiset saavat suotta kuraa niskaansa

Kirjoittajalta MAL | 28.10.2024

Kulttuuriperintöalan alasajo hallituksen leikkauspäätösten seurauksena herättää intohimoista keskustelua somessa ja keskustelupalstoilla. Alan ammattilaiset johtajista rivityöntekijöihin saavat nyt kuraa niskaansa.

Toivomme kuitenkin, että keskustelijat eivät hyökkäisi somessa ja palstoilla yt-neuvottelut läpikäyneiden alamme ammattilaisten kimppuun.

Valtion säästöt alkavat iskeä palveluihin – Museovirasto sulkee matkailukohteita

Kirjoittajalta MAL | 25.10.2024

Museovirasto joutuu sulkemaan matkailukohteita ja menettää lipputulot – ja Suomi vetovoimaa matkailumaana. Yhtälö on surkea, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL sanoo.

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 22.10.2024

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2024 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.

Lausuntomme kulttuuripoliittiseen selontekoon

Kirjoittajalta MAL | 14.10.2024

MAL ry kiittää kulttuuripoliittista selontekoa siitä, että sitä on haluttu tehdä yhdessä.

Kiinnitimme kuitenkin huomiota, että selonteossa on paljon luovan alan ja vapaan kentän painotusta ja museo- ja kulttuuriperintöalan erityisyys jää täysin huomioimatta.