4.5.2022 – MAL
Museolehtorin arkea:
Minulla on luokanopettajan tutkinto (KM) ja taiteen maisterin tutkinto (TaM). Teen vaativaa pedagogista asiantuntijatyötä asiantuntijaorganisaatiossa. Hyödynnän työssäni mm. monikulttuurisuuden ja erityispedagogiikan erikoistumisopintojani. Sekä kaikkein tärkeimpänä opettajan opintojani.
Opetan vuodessa satoja oppilaita museossa. Viikossa opetuksessa käy parhaillaan 200 lasta, kuukaudessa 800 ja lukuvuodessa 7 200 lasta ja nuorta. He ovat iältään 4-20 -vuotiaita.
Suunnittelen ja tuotan oppimateriaalia verkkoon. Kehitän opetusvälineitä erityisoppilaiden tueksi. Kehitän leirejä erityislapsille. Suunnittelen ja toteutan etäpajoja kouluille ja päiväkodeille.
Opetan vuodessa satoja oppilaita museossa. Viikossa opetuksessa käy parhaillaan 200 lasta, kuukaudessa 800 ja lukuvuodessa 7 200 lasta ja nuorta. He ovat iältään 4-20 -vuotiaita.
Koulutan varhaiskasvatuksen opiskelijoita ja luokanopettajaopiskelijoita. Teen kouluprojekteja lähiöihin. Suunnittelen pajoja ja oppimateriaalia sadoille turvapaikanhakijanuorille.
Raportoin, budjetoin, suunnittelen, yhteiskehitän, tutkin ja opiskelen. Opetan koko ajan tämän kaiken lisäksi joka viikko useita tunteja minulle ennestään tuntemattomia ryhmiä.
Omaksun vuosittain 4-8 uuden näyttelyn sisällöt ja taiteilijat. Sovellan sitä yleisölle pedagogisilla kyvyilläni ja osaamisellani.
Miksi siis tällaisessa museolehtorin ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävässä tehtävässä peruspalkkani on vain 2 421,26 e/kk?
Henkilökohtaisten lisien ja yli 20 vuoden työkokemuksen jälkeenkin kokonaispalkkani kokemuslisineen ja viikonloppu- ja iltatöineen on vain 2 700 e/kk.
Kirjoittaja on museolehtori, jolla on kaksi maisteritutkintoa ja yli 20 vuoden työkokemus.
#palkkaohjelma #lakko2022 #SiksiOlenLakossa #museoala #ArvoaAsiantuntijalle #neuvotellen2022 #alanarvostus #kunta
Ajankohtaista
Marraskuun jäsenkirje julkaistu!
Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.
Lue lisääHae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien
Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.
Lue lisääLokakuun jäsenkirje julkaistu!
Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana
Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.
Lue lisääMuseoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!
Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.
Lue lisääPerinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
Lue lisääSyyskuun jäsenkirje julkaistu!
Syyskuun jäsentiedote on lähetetty sähköpostiin 12.9. Ajankohtaisena muun muassa yhteystietojen tarkistus ja ryhmätyönohjaus henkilöstöedustajille. Myös perinteisen jäsenetumme eli Akava-kalenterin tilauslomake on avattu!
Lue lisääLuottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!
Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- 23
- Seuraava »