Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli 200 000 euroa lahjoituksia museologian apulaisprofessuurin tehtävään.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa. Toimijoiden lahjoitus kohdennetaan humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa museologian apulaisprofessorin tehtävään.

Professuuri on merkittävä askel museologian alalle Suomessa. Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on iloinen lahjoituksista ja näkee museologian apulaisprofessuurin tukevan alan laadukasta tutkimusta ja koulutusta.

-On hienoa, kuinka laajasti museologian kehittäminen kiinnostaa. Saadun tuen avulla voimme vahvistaa alan koulutusta ja tutkimusta ja siten koko museoalan tulevaisuutta Suomessa, Ojala kommentoi.

Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Mika Lähteenmäki kiittää lahjoittajia merkittävästä panoksesta, joka tukee museologian tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä tiedekunnassa.

- Lahjoitukset ovat osoitus museologian yhteiskunnallisesta tärkeydestä ja vahvistavat alan työelämäyhteyksiä sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Apulaisprofessorin tehtävä vankentaa entisestään humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valtakunnallista asemaa museologian tutkimuksessa ja koulutuksessa ja avaa uusia mahdollisuuksia myös alan kansainväliselle yhteistyölle, Lähteenmäki kertoo.

 

Jenny ja Antti Wihurin rahastolta 100 000 euroa

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on lahjoittanut 100 000 euroa museologian tutkimukselle.

- Museot kiinnostavat yhä enemmän, ja museoammattilaiset tekevät pitkäjänteistä työtä monenlaisten yleisöjen palvelemiseksi. Museologian tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on tärkeää suomalaisen kulttuurin ja koko museoalan tulevaisuuden kannalta, kommentoi Wihurin rahaston asiamies Arto Mäenmaa.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on riippumaton yleishyödyllinen suomalainen säätiö, joka rakentaa hyvinvoivan yhteiskunnan perusedellytyksiä mahdollistamalla tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa. Vuonna 2024 säätiö tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa yli 15 miljoonalla eurolla.

Keskitien säätiöltä 100 000 euroa

Keskitien säätiö on lahjoittanut 100 000 euroa. Keskitien säätiön tarkoituksena on edistää maaseudun ja asutuskeskusten väestöryhmien keskinäistä ymmärtämystä ja sovinnollista yhteistyötä. Tämä avustussumma on normaalia avustuslinjaa korkeampi, mutta tällä lahjoituspäätöksellään säätiö haluaa korostaa kaikille suomalaisille yhteisen juurevan kulttuuriperintömme merkitystä myös nykyajan ihmisille.

Museoliitto-konsernilta 25 000 euroa

Museoliitto-konserni on lahjoittanut tänä vuonna yliopistolle 25 000 euroa. Konserni tukee museologian apulaisprofessuuria myös tulevina vuosina.

-Museoliitto näkee museologian akateemisen professuurin strategisesti tärkeäksi alan kehityksen kannalta. Akateeminen opetus ja tutkimus vie alaa eteenpäin ja tukee laadukasta johtamista sekä asiantuntijatyötä museoissa, sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.

Professuurilla on tärkeä tehtävä alan korkeakoulutuksessa, mutta myös alan tutkimuksen kehittämisessä.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:ltä 10 000 euroa

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on lahjoittanut museologian apulaisprofessuurin tehtävään 10 000 euroa. MAL ry on järjestö, joka valvoo museo- ja kulttuuriperintöalalla toimivien ammattilaisten ja alalle opiskelevien etuja ja oikeuksia.

-Professuurilla on tärkeä tehtävä alan korkeakoulutuksessa, mutta myös alan tutkimuksen kehittämisessä. MAL haluaa mahdollistaa tämän alalle ja sen kehittämiselle keskeisen työn jatkumisen Suomessa, toteaa MAL ry:n puheenjohtaja Riina Linna. 

Esitys museologian apulaisprofessuurin tehtävään valittavasta henkilöstä käsitellään humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 19.2.2025, minkä jälkeen yliopiston rehtori tekee asiasta päätöksen.

 

Lisätietoja:

Heini Huhtinen, viestintäasiantuntija, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, puh. 044 7914526
Hannu Kallio, asiamies, Keskitien säätiö, puh. 050 527 1875
Miisa Pulkkinen, viestintäjohtaja, Museoliitto-konserni, puh. 040 523 9984
Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry, 040 7747 620, katariina.makela@malry.fi

Ajankohtaista

Akavan Erityisalat: Veikkaustuottojen pudotus kompensoitava; ei herätetä aktiivimallia

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2020

Budjettiriihessä leikkausuhan alla on kansalaisten hyvinvointia edistävä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyö, jota tulisi rahoittaa pelituottojen sijaan budjettivaroin. Akavan Erityisalat toivoo, että rahapelien ja yleishyödyllisten palvelujen kytkös purettaisiin.

Koronakevät museoammattilaisen näkökulmasta – kooste kyselytutkimuksesta

Kirjoittajalta MAL | 1.7.2020

Onnistunutta etätyöskentelyä, epävarmuutta tulevasta sekä töiden loppumista seinään. MAL toteutti museoammattilaisille kyselyn koronakevään kokemuksista. MAL:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä kokosi yhteen kyselytutkimuksen tärkeimmät havainnot.

Korona vähensi museoalan kesätöitä

Kirjoittajalta MAL | 18.6.2020

Museot ovat toipumassa koronasta poikkeusjärjestelyin. Kevään sulku ja leikkautuneet lipputuotot näkyvät nyt varovaisuutena palkata kesätyöntekijöitä. Museoalan ammattiliitto seuraa vuosittain museoalan kesätyömarkkinoita.

Museoissa turvallisesti – henkilökunta avainasemassa

Kirjoittajalta MAL | 29.5.2020

Museoiden avautuessa asiakkaiden lisäksi henkilökunnalla täytyy olla turvallinen ja luottavainen olo. Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

Museoiden ja museoammattilaisten hätä on kuultu

Kirjoittajalta MAL | 14.4.2020

Olemme Museoalan ammattiliitossa tyytyväisiä, että valtioneuvosto esittää lisätalousarviossaan (8.4.) huomattavaa kriisirahoitusta kulttuurialalle. Haluamme luottaa siihen, että päättäjät kohdentavat lisärahoituksen täysimääräisenä museoille.

Museoalan ammattiliitto, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat: Museot tarvitsevat kriisirahoitusta

Kirjoittajalta MAL | 6.4.2020

Museoala tarvitsee kriisirahoitusta selviytyäkseen lippu- ja myyntitulojen menetyksestä. Museorakennukset suljettiin yleisöltä koronakriisin vuoksi. Tämä ei saa estää museotyön jatkumista, sanovat MAL, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat kehysriihikannanotossaan.

Keräämme tietoa poikkeusolojen vaikutuksista museoammattilaisten työhön

Kirjoittajalta MAL | 26.3.2020

Keräämme museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaviruksen vaikutuksesta alallamme. Kerro meille miten pandemiatilanne on vaikuttanut työhösi. Kokemuksia hyödynnetään Museoalan ammattiliiton edunvalvonnassa.

Myös museoalan ammattilaiset kovilla koronavirustilanteen takia

Kirjoittajalta MAL | 20.3.2020

Olemme keskellä ennennäkemätöntä poikkeustilannetta – pandemiaa, joka vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan äärettömän paljon. Huoli ihmisten terveydestä on meillä kaikilla ensisijainen, mutta taustalla painaa huoli toimeentulosta ja sitä kautta hyvinvoinnista ja terveydestä.

henkilöstö kulttuuri kulttuuriperintövirasto kulttuuripolitiikka kultuuriperintö museoala museologia professuuri Suomi talous