Museoala tarvitsee kriisirahoitusta selviytyäkseen lippu- ja myyntitulojen menetyksestä. Museorakennukset suljettiin yleisöltä koronakriisin vuoksi. Tämä ei saa estää museotyön jatkumista, sanovat Museoalan ammattiliitto, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat kehysriihikannanotossaan.

Museot tarvitsevat kriisirahoitusta

Museoala tarvitsee rahoitusta selviytyäkseen talousahdingosta, joka aiheutuu museorakennusten sulkemisesta yleisöltä koronaviruspandemian takia, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Museoalan ammattiliitosta.

- Pääsymaksu- ja myyntituottojen väheneminen on vaikeuttanut ensimmäisenä toimintaa yksityisissä museoissa, joissa omarahoitusosuus on normaalioloissa jopa 30 prosenttia.  Myös valtion ja kuntien museoissa tuottojen vähentyminen tulee kompensoida, jotta vältytään leikkauksilta kuluvana ja ensi vuonna, toteaa pääsihteeri Kimmo Levä Suomen Museoliitosta.

-Yksityisillä museoilla ei ole taloudellisia puskureita selviytyä lippu- ja myyntitulojen ehtymisestä, sillä normaalioloissakin kaikki museoiden tulo on käytetty museotoiminnan ylläpitoon eli kiinteistö-, kokoelma- ja henkilöstökustannuksiin, Mäkelä ja Levä muistuttavat.

- Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan koronatilanteesta aiheutuva museoiden sulkeminen ei vaikuta vuoden 2020 valtionosuuksien määrään. Valtionosuuksia ei siis peritä takaisin, vaikka museon toiminta olisi supistunut. Tämä on helpottava tieto, mutta lipputulojen vajausta ei tällä paikata.

- Esitämme hankerahoituksen osoittamista museoille kompensoimaan lippu- ja muita tuloja. Rahoitus tukisi museotyönantajia yksityisellä, valtion ja kuntasektorilla, etteivät ne nyt lomauttaisi museoiden henkilöstöä ja keskeyttäisi arvokasta museotyötä.

Lomautukset lyhytnäköisiä

Museorakennusten sulkeminen on saanut osan museoista jo panikoimaan ja lomauttamaan henkilöstöään. Ennakkotiedot Museoalan ammattiliiton kyselystä kertovat, että jotkut museot ovat sulkeneet ovensa kaikilta työntekijöiltä ja lomautuksia on perusteltu sillä, että töitä ei ole.

- Tämä on todella lyhytnäköinen tie, sillä 70 prosenttia museotyöstä tehdään kulisseissa. Asiakaspalvelun ja näyttelytyön osuus on vain 30 prosenttia, sanoo Katariina Mäkelä.

-  Korkeatasoisten museopalvelujen taustalla on pitkäjänteinen suunnittelu- ja valmistelutyö. Se on usein asiakkaille näkymätöntä näyttelyjen suunnittelua ja toteuttamista, aineiston dokumentointia ja konservointia, tilojen ja palvelujen uudelleenorganisointia, toimipisteiden huolto- ja ylläpitotöitä.

- Myös asiakaskohtaamiset jatkuvat ja poikkeusaika tulee nyt käyttää hyväksi innovoimalla uusia tapoja palvella asiakkaita. Esimerkiksi verkkomateriaalia voidaan ottaa vielä aktiivisemmin käyttöön, kokoelmia esitellään verkossa ja näyttelyjäkin toteutetaan ja niissä opastetaan virtuaalisesti.  Myös hankkeet koulujen tukemiseksi etäopetuksessa ovat nyt kannatettavia. Kriisirahaa voisi suunnata näihin palveluinnovaatioihin, Mäkelä luettelee.

- On myös muistettava, että kulttuuriomaisuutta ja -perintöä tulee jo kansainvälisten yleissopimusten perusteella suojella kriisioloissa. Museoille kriittistä henkilökuntaa tulee voida pitää töissä huolehtimassa kokoelmista ja museorakennuksia tulee valvoa niin tekniikan häiriöiden kuin mahdollisen ilkivallan varalta.

- Koronakriisissä punnitaan työnantajan vastuullisuus. Kyselymme museoammattilaisille kertoo, että monessa museossa henkilökuntaa on siirretty sujuvasti etätöihin. Usein on pystytty tekemään myös töiden uudelleenjärjestelyitä ja siten turvaamaan asiakaspalvelussakin työskentelevien mahdollisuus tehdä työtä.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto, puh. 040 774 7620.

pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen Museoliitto, puh. 040 166 2816.

Ajankohtaista

Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta 

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2024

Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava. 

Neuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta alkoivat 28.2.

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31. maaliskuuta saakka. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 300 Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa työskentelevää henkilöä.
Kansallisgallerian työehtosopimuksesta neuvotellaan helmi–maaliskuussa.

Virkistystä kevääseen: jooga- ja rentoutushetkiä jäsenille (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 1.3.2024

Myös tänä vuonna pääsemme virkistymään kevään etäjoogan äärellä. Tarjoamme jäsenetuna neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan virkistystä ja iloa kevääseesi!

Helmikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 23.2.2024

Helmikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.2. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa uudet jäsenedut eli MALn jäsenaamut ja työhyvinvointia tukeva palvelu eli lainattava äänenvahvistin.

Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan

Kirjoittajalta MAL | 19.2.2024

MAL:n hallituksen jäsen Uula Neitola avaa kirjoituksessaan antiikintutkimuksen merkitystä ja asemaa tieteenalana Suomessa – sekä syitä sille, miksi antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta ja opetusta on uhannut alasajo useissa suomalaisissa yliopistoissa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa.

Lausuntomme hallituksen esitykseen työttömyysturvalain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Ansiopäiväraha on tarkoitettu väliaikaiseksi taloudelliseksi tueksi työnhakijan työttömyysjaksoille. Museo- ja kulttuuriperintöalalla, kuten niin monella naisvaltaisella alalla, palkkataso on matala. Palkasta ei pysty säästämään eikä siten varautumaan mahdollisiin työelämäkatkoksiin. Työttömyysturva on nimenomaan turva työttömyyden ajalle.

Lausuntomme vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä koskeviin hallitusohjelmakirjauksiin

Kirjoittajalta MAL | 23.1.2024

Jos maan hallitus vahvistaa lain vientivetoisesta työmarkkinamallista, palkkaerojen kaventaminen ja
poistaminen tulee jatkossa mahdottomaksi julkisella sektorilla ja myös yksityisen sektorin
alipalkatuilla aloilla.

MAL on mukana Akavan vastatoimissa

Kirjoittajalta MAL | 22.1.2024

MAL on Akavan Erityisalojen jäsenenä mukana keskusjärjestö Akavan ulosmarsseissa 6.2.2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla vaadimme maan hallitusta palaamaan suomalaiselle neuvottelujen tielle ja etsimään tasapainoisempia vaihtoehtoja työelämäheikennyksille.

Mielipidekirjoituksemme Keskisuomalaiseen: Kuntatalous ei pelastu kulttuuria leikkaamalla

Kirjoittajalta MAL | 18.1.2024

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja, joista leikkaaminen on lyhytnäköistä eikä pelasta vaikeaan tilanteeseen ajautunutta kuntataloutta.

Lausuntomme aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 10.1.2024

Voimassa olevaan museopoliittiseen ohjelmaan on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoalan vahvuutena nähdään työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.