Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto kirjoitti mielipiteen Helsingin Sanomissa käytyyn keskusteluun koululaisryhmien museokäynneista. Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoituksemme digilehdessä 9.2. ja painetussa lehdessä 10.2.2026.
Alustavien tietojen mukaan vuonna 2025 ammatillisesti hoidetuissa museoissa vierailtiin yhteensä 8,6 miljoonaa kertaa. Museovierailut sujuvat lähes aina hyvin ja ilman konflikteja, mutta välillä tilanteet kärjistyvät, kuten saimme lukea (HS 7.2.).
Museovalvojan työ on vastuullista: tehtävät liittyvät esineiden, taideteosten ja museovieraiden turvallisuuteen sekä asiakaspalveluun. He valvovat ja tarkkailevat näyttelytilaa ja ennakoivat mahdollisia vahinkotilanteita. He opastavat asiakkaita, jotta näyttelyssä olisi kaikilla turvallista eikä arvokkaita ja hauraita teoksia vahingoiteta esimerkiksi koskemalla tai salamavalon kanssa valokuvaten. Museovalvojan vastuulla on myös puuttuminen häiriökäyttäytymiseen.
Museovalvojat saavat koulutusta haastaviin asiakastilanteisiin. Yleisesti ottaen heillä on varsin korkea toleranssi myös vilkkaiden koululaisryhmien kanssa, mutta joskus valitettavasti tapahtuu ylilyöntejä. Näyttelyvieraille tapahtunut on aina kertaluonteista, mutta emme tiedä, miten monta läheltä piti -tilannetta museovalvoja päivän aikana mahdollisesti kokee. Kiireisenä ja kuormittavana päivänä reagointi hallitsemattomaan tilanteeseen voi joskus olla huonosti valittu.
Ennen museovierailua on tärkeää käydä oppilasryhmän kanssa läpi käyttäytymissäännöt. On toivottavaa, että opettaja saa pidettyä ryhmänsä käytöksen hallinnassa, mutta myös museovalvojilla ja muulla henkilökunnalla on oikeus ja velvollisuus huolehtia museokäynnin turvallisuudesta kaikille asiakkaille, toki aina asiallisesti.
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Riina Linna
puheenjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry
Lue mielipidekirjoitus Helsingin Sanomista tästä.
Kirjoitus on julkaistu paperilehdessä 10.2.2026 otsikolla "Museovierailut sujuvat lähes aina hyvin"
Ajankohtaista
Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!
Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028
Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.
Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille
MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.
Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.
Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?
MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?
Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- …
- 29
- Seuraava »