Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä perustutkintoa opiskeleville jäsenille opinnäytetyöhön. Vuonna 2020 apurahaa myönnettiin muun muassa erityispedagogiikan ja aluetieteen opintoihin, kirjansidontakurssille sekä museoalan opinnäytetöihin.
Museoalan ammattiliiton hallitus päätti kokouksessaan 25.11.2020 myöntää apurahaa kahdelle jäsenelle opiskelijan perusopintoihin ja kahdeksalle jäsenelle täydennys- ja jatkokokoulutukseen. Apurahaa myönnettiin vuonna 2020 yhteensä 5.000 euroa (a 500 e).
Täydennys- ja jatkokoulutuksen apurahaa myönnetään työhön liittyvään koulutukseen tai muuhun kehittymiseen (esimerkiksi työelämään tutustumiseen) kotimaassa tai ulkomailla tai osallistumiseen opintomatkaan tai opiskelijavaihtoon silloin, kun kuluja ei maksa työpaikka tai oppilaitos.
Opiskelijan apuraha myönnetään perustutkintoa opiskelevan jäsenen lopputyölle ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Opinnäytetyön tulee olla aiheeltaan museoalaa edistävää (uutta ja avartavaa).
Täydennys- ja jatkokoulutuksen apuraha myönnettiin seuraaviin tarkoituksiin:
- Erityispedagogiikan opintoja avoimessa yliopistossa
- Kansallisarkiston asiakirjahallinnan peruskurssi sekä sähköinen säilyttäminen -kurssi
- Väitöskirjan painatuskulut
- Museologian aineopintojen suorittaminen erillisopintoina
- Aluetieteen maisteriopintoja
- Arkeologiselle kaivaukselle osallistuminen ulkomailla
- Osallistuminen kirjansidontakurssille ulkomailla
- Paperikonservointia käsittelevän tutkimuksen kirjoittaminen, kuvittaminen ja taiton valmistelu
Apuraha opinnäytetyön tekoon myönnettiin seuraavien opinnäytetöiden tekoon:
- Hallintotieteiden opintojen gradu otsikolla "Julkinen valta ja virkavastuu hallintotehtävän delegoinnissa: Tarkastelussa alueellisille vastuumuseoille säädetyt kulttuuriympäristön asiantuntijatehtävät"
- Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintojen opinnäytetyö otsikolla "Päätös ja poisto - poisto museokokoelmasta kokoelmanhallinnan keinona"
Onnittelut kaikille apurahan saajille!
Jäsenten apurahahaku on auki syksyisin, seuraavan kerran syksyllä 2021. Lue lisää apurahoista!
Ajankohtaista
MAL mukana tukemassa museologian professuuria
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa.
Uusi jäsenetu: lainattava Museokortti!
MAL on ennestään lainannut jäsenilleen ICOM-kortteja, joilla pääsee useimpiin maailman museokohteisiin maksutta – ja joskus jopa jonon ohi. Tämän vuoden alusta lähtien voimme lainata myös Museokorttia jäsenillemme kotimaan museovierailuja varten!
Tammikuun uutiskirje julkaistu!
Tammikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 31.1. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa ja jäsenetuja!
Lausuntomme virastouudistukseen
MAL ry haluaa kiinnittää lausunnossaan erityisesti huomiota tulevien virastojen nimivalintoihin sekä hyvään ja yhdenvertaiseen henkilöstöpolitiikkaan muutostilanteessa. Ilman osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita virkamiehiä ja muuta henkilöstöä ei mikään virasto toimi.
Matkustaja- ja tapaturmavakuutukset siirtyvät LähiTapiolaan 1.1.2025
MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkustajavakuutusetua, uudet vakuutukset saamme LähiTapiolasta. Lähetämme kaikille jäsenille vielä lisätietoa vakuutuksesta erillisellä viestillä.
Vakuutusten tarjoajaan tulossa muutoksia 1.1.2025
MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkavakuutusetua, kun kattojärjestö Akavan Erityisalat päätti syysliittokokouksessaan niistä luopua.
Museoalan ammattilaiset saavat suotta kuraa niskaansa
Kulttuuriperintöalan alasajo hallituksen leikkauspäätösten seurauksena herättää intohimoista keskustelua somessa ja keskustelupalstoilla. Alan ammattilaiset johtajista rivityöntekijöihin saavat nyt kuraa niskaansa.
Toivomme kuitenkin, että keskustelijat eivät hyökkäisi somessa ja palstoilla yt-neuvottelut läpikäyneiden alamme ammattilaisten kimppuun.
Valtion säästöt alkavat iskeä palveluihin – Museovirasto sulkee matkailukohteita
Museovirasto joutuu sulkemaan matkailukohteita ja menettää lipputulot – ja Suomi vetovoimaa matkailumaana. Yhtälö on surkea, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL sanoo.
Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2024 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.
Lausuntomme kulttuuripoliittiseen selontekoon
MAL ry kiittää kulttuuripoliittista selontekoa siitä, että sitä on haluttu tehdä yhdessä.
Kiinnitimme kuitenkin huomiota, että selonteossa on paljon luovan alan ja vapaan kentän painotusta ja museo- ja kulttuuriperintöalan erityisyys jää täysin huomioimatta.
- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 29
- Seuraava »