Olemme keskellä ennennäkemätöntä poikkeustilannetta - pandemiaa, joka vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan äärettömän paljon. Huoli ihmisten terveydestä on meillä kaikilla ensisijainen, mutta taustalla painaa huoli toimeentulosta ja sitä kautta hyvinvoinnista ja terveydestä.

Museot joutuivat tahtomattaan kurimukseen - museoista riippumattomasta syystä ne laitettiin kiinni. Toimenpide oli välttämätön osana muita pakkolain toimenpiteitä. Mutta koronavirustilanteen vaikutus museoiden omarahoitukseen on dramaattinen. Monen museon omarahoitus lippu- ja myymälätuloineen on normaalioloissa jopa 30 prosenttia koko rahoituksesta.

Olemme olleet yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriöön ja ministeriön tiedossa on kulttuurialan vaikea tilanne. Valtionosuuksien osalta on käynnissä selvitystyö. Kuten ministerit ovat julkisuudessa todenneet, keinoja kulttuurialan tukemiseen selvitetään koko ajan.

Suomen museoliiton arvion perusteella koronaviruksen vaikutukset museoiden tuottoihin ovat noin 5,4 miljoonaa euroa, jos poikkeustilanne jatkuu 31.5. saakka. Jos poikkeustilanne jatkuu kesäsesongin yli eli 31.8. asti, tuottomenetykset ovat noin 16 miljoonaa euroa.

Museoalan ammattiliitto peräänkuuluttaa aktiivisia toimia niin rahoituksen tukipakettien kuin museotöiden uudelleenorganisoimisen puolesta. Myös museot tarvitsevat valtiolta kriisitukea paikatakseen menetettyjä pääsymaksu- ja myyntituottoja toiminnan ja henkilöstömenojen kattamiseen.

Museo-organisaatiot joutuvat miettimään vähiten haitallisia ratkaisuja sekä selviämistä lakisääteisistä velvoitteista. Iso osa museotyötä tehdään yleisölle näkymättömästi kulisseissa. Tätä työtä on tehtävissä, vaikka museot ovat kiinni. Toivommekin malttia myös museotoimintaa hallinnoivilta tahoilta; pyritään ensisijaisesti uudelleenjärjestämään töitä ja vasta viimeisenä keinona turvautumaan lomautuksiin.

Mitä museoissa voidaan tehdä henkilöstön hyväksi koronavirustilanteessa?

  1. Etätyötä tulisi suosia niin paljon kuin mahdollista kaikin keinoin. Huomioidaan työolosuhteiden turvallisuus ja muistetaan etenkin henkilökunnan riskiryhmät.
  2. Työn uudelleenorganisoiminen ja järjestely. Museoissa on valtavasti työtä, jota ei normaalisti ehditä tekemään. Esimerkiksi asiakaspalveluhenkilöstölle voi löytyä korvaavia työtehtäviä uudelleenjärjestelyin.
  3. Verkkomateriaalin ottaminen vielä aktiivisemmin käyttöön. Voivatko museot vastata esimerkiksi tämän hetken etäopetustarpeisiin toteuttamalla opetusvideoita tai opastuksia koululaisille? Nyt on aika lisätä digitaalisten kanavien käyttöä.
  4. Uuden opiskelu. Henkilöstöllä on ainutlaatuinen tilaisuus kehittää asiantuntijuuttaan ja syventää osaamistaan opiskelemalla.

Muitakin toimenpiteitä on varmasti löydettävissä ja näistä monet helpottavat palaamista normaalitilanteeseen epidemian jälkeen.

Museoiden talous on haavoittuva, museoiden täytyy pystyä ylläpitämään kokoelmia ja kiinteistöjä sekä huolehtia henkilökunnasta. Jo käynnissä ja suunnitteilla olevat näyttelyt ja hankkeet luovat kustannuksia. On myös yhteiskunnan ja työntekijän kannalta tärkeää, että instituutiot pysyvät pystyssä, jotta ihmisillä on työpaikka mihin palata.

Museoalan ammattiliittoon on tullut jäsenkyselyitä koronavirustilanteeseen ja työsuhteisiin liittyen. Jäsenistömme on ymmärrettävästi syvästi huolissaan museoiden tilanteesta.

Lakimiehemme Akavan Erityisaloissa ovat vastanneet jäsenistön usein kysyttyihin kysymyksiin. Kysymyksiä päivitetään kotisivuillemme www.museoalanammattiliitto.fi ja www.akavanerityisalat.fi

Valtionavustusten ja muidenkin toimialan asioiden osalta vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löytyy OKM:n sivuilta osoitteesta https://minedu.fi/koronavirus-ja-varautuminen.

Yhdessä ja toisistamme huolta pitäen selviämme tästä epidemiasta.

Museoalan ammattiliitto MAL ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
katariina.makela(at)museoalanammattiliitto.fi

Susanna Sääskilahti
puheenjohtaja
susanna.saaskilahti(at)fng.fi

Lataa kannanotto pdf-tiedostona

Ajankohtaista

”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? — Lue blogikirjoituksemme!

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Julkaisimme Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen (HUMUS) sivuilla blogikirjoituksen freelance-työstä. Kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Kieliasiantuntijat ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa.

Osallistumme Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9.

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Osallistumme perinteiseen tapaan Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9. Keräyksen ajan etusivullemme tultaessa on kampanjan banneri. Autetaan yhdessä Nälkäpäivänä!

Klassinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2022 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 21.9.2021

Taas on aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2022. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2021 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

Henkilöstöpilotti­hanke museoille – mitä se tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Kirjoittajalta Katariina | 17.9.2021

Museoammattilaisten edunvalvontaa tekevänä ammattiliittona olemme saaneet jäsenyhteydenottoja koskien käynnistymässä olevaa henkilöstöpilottia. Hanke on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa sekä aitoa huolta museoammattilaisten keskuudessa. Mitä hanke tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Museoalan opiskelija, liity alan yhteisöön ja saat meistä tuen työelämään

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Opiskeletko museo- ja kulttuuriperintöalalle? Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt opiskelijajäseneksi 30.9. mennessä, olet mukana Museokortin arvonnassa.

Olen humanisti -kampanja tuo jälleen esiin osaavat ihmistieteilijät

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.

Olen antirasisti -kampanja rohkaisee toimimaan rasismia vastaan

Kirjoittajalta MAL | 15.9.2021

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Liian hyvää hukattavaksi – Hävikkiviikko 13.–19.9.2021

Kirjoittajalta Katariina | 15.9.2021

Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.

Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Toimistomme hiljenee kesäloman viettoon 25.6.-6.8.2021 väliseksi ajaksi. Jäsensihteerit ja työsuhdeneuvonta ovat kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän. Katso kesän kaikki palveluajat!