Miksi työehtosopimusneuvottelut?

Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä. Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.

Työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.

 

Kansallisgallerian neuvottelut jatkuivat tiistaina

Neuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta jatkuivat 1. maaliskuuta. Tätä ennen neuvotteluosapuolet tapasivat aloitusseminaarissa helmikuussa. Kansallisgallerian työehtosopimus koskee noin 300:aa henkilöä. Nykyinen sopimuskausi päättyy 31. maaliskuuta. Kansallisgalleria, aiemmin valtion taidemuseo, on kolmen Helsingissä toimivan taidemuseon kokonaisuus. Siihen kuuluvat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Akavan Erityisalojen työmarkkinalakimies Kari Eskola on mukana neuvottelemassa Kansallisgallerian sopimusta. Yhteystiedot: Kari Eskola, p. 0201 235 367, kari.eskola@akavanerityisalat.fi

 

Kunta-alan neuvottelut tauolla – tavoite palkkaohjelmasta pysyy

Kunta-alalla alkoi 1.3. sopimukseton tila. Työpaikoilla sovelletaan vanhan sopimuksen määräyksiä. Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta. Museoalan ammattiliitolla on yli 500 jäsentä kunta-alalla ja Akavan Erityisaloilla on yhteensä noin 5 000 jäsentä kunta-alalla.

Neuvottelujärjestö JUKOn hallitus sekä kunnan neuvottelukunta kokoontuivat käsittelemään kunta-alan neuvottelutilannetta tiistaina 1. maaliskuuta. Nyt neuvottelut ovat keskeytyksissä.

- Palkkaohjelma pysyy JUKOn tavoitteena, kertoo JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan neuvottelut jättämättä tarjousta maanantaina 28. helmikuuta. Tämä toimenpide on keskeyttänyt toistaiseksi myös mm. Avainta-sopimuksen ja muita kunta-alan työehtosopimuksia.

KT ilmoitti kutsuvansa pääsopijajärjestöt pöytään, kun katsoo siihen olevan edellytyksiä.

Kunta-alan neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta 2022, ja tällöin virka- ja työehtosopimus irtisanottiin päättymään 28. helmikuuta.

Näin ollen kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat ovat siirtyneet sopimuksettomaan tilaan tiistaina 1. maaliskuuta. Sopimuksettomassa tilassa työpaikoilla sovelletaan vanhan sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.

Sopimuksettomassa tilassa työpaikoilla sovelletaan vanhan sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.

Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta, eli myös työtaistelut ovat mahdollisia, jos palkansaajat ja työnantaja eivät pääse sopimukseen työehdoista.

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

Kuntasektorin yhteyshenkilö on Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi.


Kunta-alalla työskentelevä jäsenemme: seuraa kunta-alan neuvottelutilannetta
Akavan Erityisalojen ja Jukon viestinnästä. Museoalan ammattiliitto päivittää tilannetietoja myös omilla kanavillaan.

Yksityisten museoiden neuvottelut

Yksityisten museoiden TES-neuvottelut käynnistyivät viikolla 8. Paltan kanssa käytävässä neuvottelussa mukana työmarkkinalakimies Kari Eskola.

Valtiosektorin neuvottelut

Valtiosektori pääsi neuvotteluratkaisuun maanantaina 28. helmikuuta, ja kirkon ja yliopiston osalta neuvottelut jatkuvat. Valtion ratkaisusta tiedotetaan jäsenille, kunhan kaikkien sopimusosapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen.

JUKO on neuvottelujärjestö

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

* * * * * * * * * * * * * * * *

Teksti on muokattu Akavan Erityisalojen sivuilta, jossa kerrotaan lisää. Seuraa myös kuntasektorin sopimusneuvotteluita www.juko.fi.

Seuraa meitä myös somessa #neuvotellen2022 ja #alanarvostus #kansallisgalleria. MAL löytyy tunnuksella @museoalan twitteristä ja instagramista. Lisäksi kannattaa seurata Akavan Erityisalojen some-kanavia @aivanerityinen (twitter) @akavan_erityisalat (IG) sekä Jukon somea @JUKOry (twitter) @juko_ry (IG).

Jäsentietojen on hyvä olla ajantasalla!

Tiedotamme neuvotteluista ja mahdollisista toimenpiteistä sektorikohtaisesti jäsenen antamaan sähköpostiosoitteeseen - ovathan yhteystietosi kunnossa? Päivitä jäsentietosi verkkoasioinnissa. Voit päivittää sähköpostitietosi myös lomakkeella.

Ajankohtaista

Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.

Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.

Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.

Marraskuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 21.11.2022

Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2022

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.

Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien

Kirjoittajalta MAL | 7.11.2022

Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.

Lokakuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 10.10.2022

Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.

Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana

Kirjoittajalta MAL | 7.10.2022

Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.

Hyvinvointia syksyyn: Metsämieli – Asahi – Yin ja Mindfulness -jooga- ja rentoutushetkiä (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2022

Syksy pimenee ja mieli kaipaa virkistystä. Tarjoammekin jäsenillemme myös tänä syksynä neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan voimia ja iloa syksyyn!

Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2022

Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.

Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 19.9.2022

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

ae alanarvostus alipalkkaus amk ammattikorkea ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko konservaattori korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö kunta maisteri mal moniosaaja museoala neuvottelu palkkaohjelma silpputyö sopimus tes yliopisto