LinkedIn kansikuva

Olen humanisti -kampanja tuo jo kolmatta kertaa esiin humanistien osaamista ja merkitystä työelämälle. Kampanja esittelee tunnettuja ja tuntemattomia humanisteja ja korostaa humanististen tutkintojen omaavien erityisosaamista työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.

Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Kampanjan aktiiviaikaa on syyskuu, mutta keskustelua käydään tunnisteella #olenhumanisti vuoden ympäri!

Parantamassa humanististen tutkintojen arvostusta yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Humanistien vahvuutena työelämässä on muun muassa ympäröivän maailman ja ihmisten toiminnan syvällinen ymmärtäminen. Humanistit hahmottavat suuria kokonaisuuksia, ja heillä on kyky ajatella kriittisesti. Näitä taitoja tarvitaan monenlaisissa työnkuvissa useilla toimialoilla.

Silti humanistisesta tutkinnosta saatu osaaminen ei aina välity rekrytoinneissa niille, jotka eivät ole alaa opiskelleet. Tutkinnon monipuolisuus on kuitenkin työelämässä huomattava etu, sillä humanistilla on kyky tarttua hyvin monenlaisiin tehtäviin.

Humanistit ja humanistien kaverit esiin

Vuoden 2021 kampanjassa keskitytään tuttuun tapaan inspiroivien humanistien uratarinoiden jakamiseen. Lisäksi ääneen pääsevät humanistien ystävät ja kollegat yli tieteenalarajojen. Lue esimerkiksi humanistisesta pääaineesta valmistuneen Santerin ja hänen työkaverinsa haastattelu heidän työstään XR-teknologian parissa Helsinki XR Centerissa.

Tutustu tuoreisiin sekä edellisten vuosien humanistien tarinoihin kampanjan sivuilla www.olenhumanisti.fi.

Jaa omat ajatuksesi humanismista tunnisteella #olenhumanisti ja muista myös tägätä kampanjan sometilit @olenhumanisti.

Kampanjan sometilit

Facebookissa

Instagramissa

LinkedInissä

Tunnusta humanismisi ja lataa upeat Olen humanisti -someraamit!

Museoalan ammattiliiton lisäksi kampanjan taustalla ovat Akavan Erityisalat, Kieliasiantuntijat ry, Specia- Asiantuntijat ja esihenkilöt ry sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry.

Ajankohtaista

MAL mukana tukemassa museologian professuuria

Kirjoittajalta MAL | 13.2.2025

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa.

Uusi jäsenetu: lainattava Museokortti!

Kirjoittajalta MAL | 4.2.2025

MAL on ennestään lainannut jäsenilleen ICOM-kortteja, joilla pääsee useimpiin maailman museokohteisiin maksutta – ja joskus jopa jonon ohi. Tämän vuoden alusta lähtien voimme lainata myös Museokorttia jäsenillemme kotimaan museovierailuja varten!

Tammikuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 3.2.2025

Tammikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 31.1. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa ja jäsenetuja!

Lausuntomme virastouudistukseen

Kirjoittajalta MAL | 30.1.2025

MAL ry haluaa kiinnittää lausunnossaan erityisesti huomiota tulevien virastojen nimivalintoihin sekä hyvään ja yhdenvertaiseen henkilöstöpolitiikkaan muutostilanteessa. Ilman osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita virkamiehiä ja muuta henkilöstöä ei mikään virasto toimi.

Matkustaja- ja tapaturmavakuutukset siirtyvät LähiTapiolaan 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 17.12.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkustajavakuutusetua, uudet vakuutukset saamme LähiTapiolasta. Lähetämme kaikille jäsenille vielä lisätietoa vakuutuksesta erillisellä viestillä.

Vakuutusten tarjoajaan tulossa muutoksia 1.1.2025

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2024

MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkavakuutusetua, kun kattojärjestö Akavan Erityisalat päätti syysliittokokouksessaan niistä luopua.

Museoalan ammattilaiset saavat suotta kuraa niskaansa

Kirjoittajalta MAL | 28.10.2024

Kulttuuriperintöalan alasajo hallituksen leikkauspäätösten seurauksena herättää intohimoista keskustelua somessa ja keskustelupalstoilla. Alan ammattilaiset johtajista rivityöntekijöihin saavat nyt kuraa niskaansa.

Toivomme kuitenkin, että keskustelijat eivät hyökkäisi somessa ja palstoilla yt-neuvottelut läpikäyneiden alamme ammattilaisten kimppuun.

Valtion säästöt alkavat iskeä palveluihin – Museovirasto sulkee matkailukohteita

Kirjoittajalta MAL | 25.10.2024

Museovirasto joutuu sulkemaan matkailukohteita ja menettää lipputulot – ja Suomi vetovoimaa matkailumaana. Yhtälö on surkea, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL sanoo.

Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!

Kirjoittajalta MAL | 22.10.2024

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2024 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.

Lausuntomme kulttuuripoliittiseen selontekoon

Kirjoittajalta MAL | 14.10.2024

MAL ry kiittää kulttuuripoliittista selontekoa siitä, että sitä on haluttu tehdä yhdessä.

Kiinnitimme kuitenkin huomiota, että selonteossa on paljon luovan alan ja vapaan kentän painotusta ja museo- ja kulttuuriperintöalan erityisyys jää täysin huomioimatta.

humanismi olen humanisti työelämä