Hae opiskelijaedustajaksi Museoalan ammattiliiton hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!
Opiskelijaedustajan hakuaikaa on pidennetty 6.12. saakka!
Mitä MALn hallitus tekee?
Museoalan ammattiliitto MAL ry:n hallitus vastaa yhdistyksen toiminnasta ja strategian kehittämisestä. Hallitus päättää esimerkiksi MALn edunvalvonnan tavoitteista sekä luo suunnan jäsenpalvelujen kehittämiselle.
Hallitus koostuu kuudesta jäsenestä henkilökohtaisine varajäsenineen sekä puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta. Hallituksen kokoonpanossa on huomioitu museoalan eri ammattikuntia, työllistymissektoreita sekä alueellisuutta. Tutustu nykyisiin hallituksen jäseniin!
Hallitus kokoontuu noin kahdeksan kertaa vuodessa, kevät- ja syyskaudella (kesäkaudella ei ole kokouksia). Koronan myötä kokouksia pidetään yhä useammin etänä, joskin kasvokkaisia tapaamisia on varmasti myös jatkossa. Etäosallistuminen kokouksiin on kuitenkin täysin mahdollista.
Entä mikä on opiskelijaedustajan rooli?
Opiskelijaedustajalta kaivataan hallituksen työssä erityisesti opiskelijan näkemystä museoalan edunvalvonnan sekä MALn opiskelijatoiminnan kehittämiseen. Edustajan aktiivisuuden ja toiveiden mukaan on mahdollista osallistua esimerkiksi MALn opiskelijatapahtumiin, palveluiden kehittämiseen tai vaikkapa blogikirjoitusten kirjoittamiseen. Paljon on siis omista toiveistasi ja aktiivisuudestasi kiinni!
Opiskelijaedustaja sekä tämän varajäsen nimetään hakemuksen perusteella hallitukseen kaksivuotiskaudelle. Nyt haettavissa oleva kausi on 2022-2023. Opiskelijaedustajana voi toimia maksimissaan kaksi kautta. Opiskelijaedustajalla on hallituksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Opiskelijaedustajan, kuten muidenkin hallituksen jäsenten, tulee olla MALn jäsen. Mikäli olet kiinnostunut opiskelijaedustajan tehtävästä, mutta et ole vielä MALn jäsen, liitythän jäseneksi viimeistään kun haet tehtävään. Liity jäseneksi!
Edustajan tulee myös olla päätoiminen, museoalalle valmentavan tutkintolinjan korkeakouluopiskelija. Museoalalle valmentavia opintoja ovat yliopistossa esimerkiksi historia-aineet, kulttuurien tai taiteiden tutkimus, museologia tai arkeologia. Ammattikorkeakouluissa museoalan opintolinjoja ovat konservointi (Konservaattori AMK+YAMK) ja restaurointi (Artenomi AMK).
Opiskelijaedustajan toivotaan osallistuvan hallituksen kokouksiin mahdollisimman usein. Jos et kuitenkaan pääse ihan jokaiseen kokoukseen, ei se kaada maailmaa.
Mitä opiskelijaedustajan tehtävä tarjoaa minulle?
Opiskelijaedustajana pääset seuraamaan ammattijärjestön toimintaa hyvin läheltä sekä antamaan siihen myös oman näkemyksesi. Opiskelijaedustajana toimiminen valmentaa hyvin museoalan työelämää ajatellen; ymmärrät alan ajankohtaisia kysymyksiä ja opit tuntemaan alan verkostoja. Yleisestikin järjestötoiminta kehittää monia tärkeitä taitoja, kuten yhteistyö- ja vaikuttamistaitoja.
Hallitustoiminnan kautta pääset verkostoitumaan alalla, mikä on myös tärkeää työelämää silmällä pitäen.
Hallituksen jäsenelle ei aiheudu kustannuksia kokouksiin osallistumisesta, sillä mahdolliset matkakulut korvataan kuittia vastaan (valtion matkustussäännön mukaisesti). Kokouksista maksetaan kokouspalkkio tai pääset osallistumaan hallituksen kokous- ja opintomatkalle. Matkan toteutuminen riippuu muun muassa koronatilanteesta.
Tutustu hallituksen nykyiseen opiskelijaedustajaan ja arkeologian opiskelija Jaakko Ervastiin!
Lisätiedot hausta
Opiskelijaedustajaksi valitaan yksi henkilö sekä hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Hakuaikaa on pidennetty ja voit hakea tehtävään 6.12. saakka.
Museoalan ammattiliiton hallitus päättää opiskelijaedustajasta kokouksessaan 17.12. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä maanantaina 20.12.
Edustaja sekä tämän varajäsen perehdytetän tehtävään tammikuussa järjestettävässä tilaisuudessa. Perehdytyksen ajankohta sovitaan valitun edustajan sekä varajäsenen kanssa erikseen.
Jäikö mieleesi kysyttävää? Ota yhteyttä:
Järjestökoordinaattori Heta Hedman (työaika ma-to)
heta.hedman(at)museoalanammattiliitto.fi
puh. 040 838 0739
Ajankohtaista
MAL mukana tukemassa museologian professuuria
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa.
Uusi jäsenetu: lainattava Museokortti!
MAL on ennestään lainannut jäsenilleen ICOM-kortteja, joilla pääsee useimpiin maailman museokohteisiin maksutta – ja joskus jopa jonon ohi. Tämän vuoden alusta lähtien voimme lainata myös Museokorttia jäsenillemme kotimaan museovierailuja varten!
Tammikuun uutiskirje julkaistu!
Tammikuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 31.1. Olethan saanut omasi? Aiheina muun muassa edunvalvontaa ja jäsenetuja!
Lausuntomme virastouudistukseen
MAL ry haluaa kiinnittää lausunnossaan erityisesti huomiota tulevien virastojen nimivalintoihin sekä hyvään ja yhdenvertaiseen henkilöstöpolitiikkaan muutostilanteessa. Ilman osaavia, motivoituneita ja sitoutuneita virkamiehiä ja muuta henkilöstöä ei mikään virasto toimi.
Matkustaja- ja tapaturmavakuutukset siirtyvät LähiTapiolaan 1.1.2025
MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkustajavakuutusetua, uudet vakuutukset saamme LähiTapiolasta. Lähetämme kaikille jäsenille vielä lisätietoa vakuutuksesta erillisellä viestillä.
Vakuutusten tarjoajaan tulossa muutoksia 1.1.2025
MAL jatkaa omien jäsentensä tapaturma- ja matkavakuutusetua, kun kattojärjestö Akavan Erityisalat päätti syysliittokokouksessaan niistä luopua.
Museoalan ammattilaiset saavat suotta kuraa niskaansa
Kulttuuriperintöalan alasajo hallituksen leikkauspäätösten seurauksena herättää intohimoista keskustelua somessa ja keskustelupalstoilla. Alan ammattilaiset johtajista rivityöntekijöihin saavat nyt kuraa niskaansa.
Toivomme kuitenkin, että keskustelijat eivät hyökkäisi somessa ja palstoilla yt-neuvottelut läpikäyneiden alamme ammattilaisten kimppuun.
Valtion säästöt alkavat iskeä palveluihin – Museovirasto sulkee matkailukohteita
Museovirasto joutuu sulkemaan matkailukohteita ja menettää lipputulot – ja Suomi vetovoimaa matkailumaana. Yhtälö on surkea, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL sanoo.
Hae apurahaa museo- ja kulttuuriperintöalan jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä opinnäytetöihin!
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2024 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa viimeistään 30.11.2024.
Lausuntomme kulttuuripoliittiseen selontekoon
MAL ry kiittää kulttuuripoliittista selontekoa siitä, että sitä on haluttu tehdä yhdessä.
Kiinnitimme kuitenkin huomiota, että selonteossa on paljon luovan alan ja vapaan kentän painotusta ja museo- ja kulttuuriperintöalan erityisyys jää täysin huomioimatta.
- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 29
- Seuraava »