Selvitimme kyselyn avulla museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa. Vuonna 2020 toteutetun kyselyn tulokset on nyt julkaistu. Tervetuloa keskustelemaan oppaiden työoloista keskustelutilaisuuteen 13.12.

Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry tekivät marraskuussa vuonna 2020 kyselyn, jossa kartoitettiin museo-oppaiden työolosuhteita ja selvitettiin, mitä museo-oppaan työ pitää sisällään.

Tekemämme kyselyn perusteella kokoamme yhteen hyviä käytäntöjä ja luomme yhteisiä pelisääntöjä museo-oppaiden työehtoihin. Tavoitteenamme on nostaa ammattikunnan arvostusta sekä saada työn vaativuus ja palkkataso kohtaamaan nykyistä paremmin.

Kysely vahvisti käsitystämme, että museo-oppaat ovat korkeakoulutettuja alan ammattilaisia, joiden työehdoissa on parantamisen varaa. Työskentelyolosuhteissa haasteiksi koettiin pääasiassa kokemus oman työn arvostuksen puutteesta, palkkauksen epäkohdat ja monenkirjavat työsopimukset. Myös näkymättömän valmistelutyön määrä sekä epäsäännölliset työtunnit näyttävät olevan museo-opastyön erityispiirteitä.

Raporttiin olemme koonneet 175 vastaajan vastaukset ja niiden perusteella pyrimme selvittämään mitä haasteita museo-oppaiden työssä tänä päivänä ilmenee.

Raportti on julkaistu sähköisenä versiona. Tulossa on myös ladattava ja tulostettava pdf-versio. 

Keskustelutilaisuus museo-oppaiden työoloista 13.12.

Museoalan ammattiliitto MAL kutsuu kaikki museo-oppaiden työolojen kehittämisestä kiinnostuneet Zoom-alustalla järjestettävään keskustelutilaisuuteen 13.12. klo 17.30-19. Tilaisuudessa käsitellään Museoalan ammattiliiton sekä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n yhteisen museo-opaskyselyn* tuloksia ja suunnataan katseet työolojen kehittämiseen.

Tilaisuuden ilmoittautumisaikaa on pidennetty 13.12. klo 14 saakka.

Lue lisää ja ilmoittaudu tilaisuuteen

 

Ajankohtaista

Yksityisten museoiden uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Kolmas koronakysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2022

Museoalan ammattiliitto on kerännyt 2020 ja 2021 museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista museo- ja kulttuuriperintöalan työelämään. Keräämme vielä vastaavalla kyselyllä tietoa.
Kolmas kysely on auki 6.6.2022 saakka.

Sääntömääräinen vuosikokous valitsi uuden hallituksen

Kirjoittajalta MAL | 25.5.2022

MALn sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi menneen vuoden 2021 ja suunnitelmat tulevalle vuodelle 2023. Kokous valitsi uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä määritti jäsenmaksun 2023.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Museot ovat kansakunnan muisti ja kulttuurin vaalija”

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Tuen koko sydämestäni museoalan lakkoa”

Kirjoittajalta MAL | 18.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Museoala tukee yhteiskunnan jäsenten itseymmärrystä

Kirjoittajalta MAL | 12.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Sovittelulautakunta ehdottaa kunta-alalle 3 vuoden sopimusta ja yhteensä 5 prosentin palkkaohjelmaa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta. Sopijaosapuolten hallinnot käsitelevät ehdotuksen ja antavat vastauksen 11.5.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Viranomaistyötä alimmassa palkkaluokassa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 24.5.2022

Kirjoittajalta Katariina | 9.5.2022

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 24. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 20.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

hyvinvointi mitä museo-oppaille kuuluu museo-opas museo-opaskysely museo-oppaat museoala näkymätön asiantuntija opas opaskysely oppaat työhyvinvointi