Sovintoehdotus menee nyt neuvotteluosapuolien hallintojen käsittelyyn. Vastauksensa neuvotteluosapuolet antavat sovittelulautakunnalle keskiviikkona 11.5. viimeistään kello 12.

 

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta.

Lautakunta esittää kolmivuotista sopimusta. Kuluvan vuoden yleiskorotukseksi se esittää 2:ta prosenttia jokaiselle sopimuksen piirissä olevalle työntekijälle. Enintään 2 300 euron palkoissa korotus olisi kuitenkin vähintään 46 euroa kuukaudessa.

Tämän lisäksi myöhemmin tänä vuonna tulisi 0,5 prosentin korotus, joka maksetaan kaikille, jos kohdennuksesta ei päästäisi sopuun Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja pääsopijajärjestöjen kesken.

Vuosina 2023 ja 2024 palkankorotustaso noudattelisi yleistä linjaa, joka perustuisi kemianteollisuuden, teknologiateollisuuden ja AKT:n palkankorotusten keskiarvoon tai olisi vähintään 1,9 prosenttia.

Sovittelulautakunnan kolmevuotisessa sovintoehdotuksessa pienipalkkaisten työntekijöiden palkat nousevat muita enemmän. Sovintoehdotus tuottaa jokaiselle sopimuksen piiriin tulevalle työntekijälle kahden prosentin, mutta vähintään 46 euron suuruisen palkankorotuksen kuukaudessa.

Vuosina 2023 ja 2024 palkankorotustaso noudattelisi yleistä linjaa, joka perustuisi kemianteollisuuden, teknologiateollisuuden ja AKT:n palkankorotusten keskiarvoon tai olisi vähintään 1,9 prosenttia.

Viisivuotinen palkkaohjelma – yhteensä 5 prosenttia

Kunta-alan veto- ja pitovoiman lisäämiseksi sovittelulautakunta esittää viisivuotista palkkaohjelmaa, joka on kokonaisvaikutukseltaan yhteensä 5,1 prosenttia. Lautakunnan ehdottama ohjelma jakautuu vuosille 2023–2027.

2023: 1,2 prosenttia, 2024: 1,0 prosenttia, 2025: 0,8 prosenttia, 2026: 0,8 prosenttia ja 2027: 1,2 prosenttia.

Sovintoehdotus menee nyt neuvotteluosapuolien hallintojen käsittelyyn. JUKOn hallitus käsittelee esitystä keskiviikkona aamupäivällä.

Vastaus sovintoesityksestä on annettava sovittelulautakunnalle keskiviikkoon kello 12:een mennessä.

Kaikkiaan 425 000 palkansaajaa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö SOTE (Super ja Tehy) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat neuvotelleet kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista tammikuusta lähtien. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

JUKO neuvottelee kuntasektorilla viisi sopimusta: Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES), Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES), Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen (LS), Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan neuvottelut jättämättä tarjousta 28. helmikuuta. Tuolloin päättyivät myös kunta-alan kaikkien virka- ja työehtosopimusten voimassaolot, ja siitä lähtien kunta-alan palkansaajat ovat olleet sopimuksettomassa tilassa.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala esitti sovittelulautakunnan asettamista sen jälkeen, kun palkansaajaosapuolet olivat hylänneet hänen sovintoesityksensä maaliskuun lopulla. Työministeri Tuula Haatainen päätti sovittelulautakunnasta ja sen kokoonpanosta 8. huhtikuuta. Yhdeksänhenkisen lautakunnan puheenjohtajana on toiminut työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

Kunta-alan neuvotteluosapuolet ovat olleet sovittelulautakunnan kuultavina 10. huhtikuuta lähtien. Lautakunnan piti jättää sovintoehdotuksensa jo huhtikuun lopulla, mutta tuolloin se lykkäsi päätöstään, koska katsoi neuvotteluosapuolten olleen erityisesti palkkauksen ja palkkausjärjestelmien kehittämisen osalta vielä liian kaukana toisistaan.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

**************
Teksti on julkaistu aiemmin JUKOryn sivuilla.

Ajankohtaista

”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? — Lue blogikirjoituksemme!

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Julkaisimme Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen (HUMUS) sivuilla blogikirjoituksen freelance-työstä. Kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Kieliasiantuntijat ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa.

Osallistumme Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9.

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Osallistumme perinteiseen tapaan Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9. Keräyksen ajan etusivullemme tultaessa on kampanjan banneri. Autetaan yhdessä Nälkäpäivänä!

Klassinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2022 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 21.9.2021

Taas on aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2022. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2021 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

Henkilöstöpilotti­hanke museoille – mitä se tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Kirjoittajalta Katariina | 17.9.2021

Museoammattilaisten edunvalvontaa tekevänä ammattiliittona olemme saaneet jäsenyhteydenottoja koskien käynnistymässä olevaa henkilöstöpilottia. Hanke on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa sekä aitoa huolta museoammattilaisten keskuudessa. Mitä hanke tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Museoalan opiskelija, liity alan yhteisöön ja saat meistä tuen työelämään

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Opiskeletko museo- ja kulttuuriperintöalalle? Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt opiskelijajäseneksi 30.9. mennessä, olet mukana Museokortin arvonnassa.

Olen humanisti -kampanja tuo jälleen esiin osaavat ihmistieteilijät

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.

Olen antirasisti -kampanja rohkaisee toimimaan rasismia vastaan

Kirjoittajalta MAL | 15.9.2021

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Liian hyvää hukattavaksi – Hävikkiviikko 13.–19.9.2021

Kirjoittajalta Katariina | 15.9.2021

Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.

Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Toimistomme hiljenee kesäloman viettoon 25.6.-6.8.2021 väliseksi ajaksi. Jäsensihteerit ja työsuhdeneuvonta ovat kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän. Katso kesän kaikki palveluajat!

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala neuvottelu palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopimus tes