Haluatko oppia löytämään uusia tulorahoituksen mahdollisuuksia museollesi? Haluatko verkostoitua potentiaalisten yrityskumppaneiden kanssa? Tule mukaan rakentamaan museoiden uutta yritysyhteistyötä!
Suomen museoliitossa tammikuussa 2026 käynnistyneessä ESR+ rahoitteisessa hankkeessa Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet (2026–2027) kehitämme museoammattilaisille sellaista osaamista, jonka avulla museot voivat innovoida, tuotteistaa ja pilotoida uusia palvelukonsepteja yrityksille. Tällaisen osaamisen avulla lisäämme museoiden kykyä omaan tulonmuodostukseen muuttuvassa rahoitusympäristössä. Kyse ei kuitenkaan ole vain lisärahoituksesta, vaan osaamisen, rohkeuden ja uusien kumppanuuksien rakentamisesta.
Rakennetaan yhdessä museoille uusia, kestäviä ja vaikuttavia tapoja toimia yritysten kanssa.
Museoalalla piilee paljon uudenlaisia, innovatiivisia ja luovia mahdollisuuksia omaan tulonmuodostukseen. Nyt sinulla on mahdollisuus tutkia niitä tuetusti, vahvistaa museoiden osaamista ja rakentaa kestäviä kumppanuuksia yritysten kanssa valtakunnallisesti. Hanke järjestää syksyllä kaikille museoammattilaisille suunnattuja avoimia koulutuksia, sekä yritystapahtuman.
Kolme tapaa liittyä mukaan:
- Osallistu hankkeen koulutukselliseen työpajaan Museopäivillä 2026 osoitteessa: https://museoliitto.fi/innovoi-ja-inspiroi-2-tutustu-uusiin-museoalan-kehittamishankkeisiin/ tai
- Osallistu syksyn koulutuksiin (lisätietoa tulossa Museoliiton sivuilla ja tulevissa uutiskirjeissä osoitteessa: https://museoliitto.fi/museoiden-yritysyhteistyo-uudet-mahdollisuudet/) tai
- Lähettämällä viestin hankekoordinaattorille Monika Keisalalle osoitteeseen monika.keisala@museoliitto.fi, tai +358 44 4300 700
Innosta koko museosi mukaan hankkeeseen! Toivomme mukaan museoita eri puolilta Suomea ja erilaisista toimintaympäristöistä. Mitä monipuolisempi joukko, sitä vahvempi lopputulos. Rakennetaan yhdessä museoille uusia, kestäviä ja vaikuttavia tapoja toimia yritysten kanssa.
Museoliitto toteuttaa Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet -hankkeen ESR+ rahoituksella yhteistyössä Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton MAL ry:n kanssa.
Lisätiedot:
Hankekoordinaattori Monika Keisala monika.keisala@museoliitto.fi,
+358 44 4300 700
Ajankohtaista
Toukokuun uutiskirje julkaistu!
Toukokuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Aiheina mm.
Lakkotietoa: #SiksiOlenLakossa ja #TuenMuseoalanLakkoa -someohjeet, osallistu lakkoviestintäämme, koronakysely III sekä rekrytoimme.
#SiksiOlenLakossa ja #TuenMuseoalanLakkoa
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. #Palkkaohjelma #SiksiOlenLakossa.
Museolehtorin arkea
”Minulla on luokanopettajan tutkinto (KM) ja taiteen maisterin tutkinto (TaM). Teen vaativaa pedagogista asiantuntijatyötä asiantuntijaorganisaatiossa. Hyödynnän työssäni mm. monikulttuurisuuden ja erityispedagogiikan erikoistumisopintojani. Henkilökohtaisten lisien ja yli 20 vuoden työkokemuksen jälkeenkin kokonaispalkkani kokemuslisineen ja viikonloppu- ja iltatöineen on vain 2700 e/kk.”
Museoala on mukana kunta-alan lakoissa
Tänä keväänä on oltu lakossa ja osoitettu mieltä kunta-alan oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta useammassa kaupungissa. Lakkotapahtumissa me museo- ja kulttuuriperintöalan korkeakoulutetut, mutta alle kunta-alan keskipalkoilla työskentelevät asiantuntijat, olemme olleet mukana pitämässä ääntä yhdessä muiden kanssa.
Akavan Erityisalat: Kirjastojen, museoiden ja suun terveydenhuollon jäsenet lakkoon 10 kaupungissa
Akavan Erityisalat on mukana neuvottelujärjestö JUKOn kymmenen kaupungin lakossa 3.–9.5.2022. Lakon piirissä ovat mm. kirjastoissa, museoissa ja suun terveydenhuollossa työskentelevät Akavan Erityisalojen jäsenet.
Avoimet työpaikat: Järjestökoordinaattori
Etsimme toiminnanjohtajalle työpariksi järjestökoordinaattoria.
Järjestökoordinaattori vastaa ammattiliittomme jäsenhankinnasta, opiskelijatoiminnasta ja oppilaitosyhteistyöstä. Kiinnostuitko?
Laaja kuntalakko alkamassa 3.5.22
Kunta-alan työriitaa ratkonut sovittelulautakunta ei antanut vielä sovintoehdotusta. Myös Museoalan ammattiliiton jäseniä koskeva laaja lakko on näillä näkymin alkamassa tiistaina 3.5. Jäsen, Akavan Erityisalojen jäsenkirje asiasta on lähetetty sähköpostitse perjantaina 29.4.
Kuntalakko laajenee kymmeneen kaupunkiin
Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa sekä mm. suun terveydenhuollossa ovat mukana laajassa, 10 kaupunkia koskevassa JUKOn lakkovaroituksessa toukokuulle.
Kansallisgallerialle neuvottelutulos
Kansallisgallerialle on saavutettu neuvottelutulos. Sopimuksen voimaantulo vaatii vielä neuvotteluosapuolten hallinnon hyväksymisen.
Lakko pääkaupunkiseudulla siirtyy
Kunta-alan lakko siirtyy kahdella viikolla alkamaan 3. toukokuuta. Lakko toteutuu tällöin suunnitelluissa rajoissa, mikäli työriidassa ei saada ratkaisua sitä ennen.
- « Edellinen
- 1
- …
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- 30
- Seuraava »