Keskiviikkona 24. elokuuta kansainvälinen museoneuvosto ICOM hyväksyi yleiskokouksessaan Prahassa historiallisesti uuden museomääritelmän. ICOMin edellinen yleiskokous 2019 Kiotossa päättyi kiihkeään keskusteluun kiistanalaisesta luonnoksesta, joka ei lopulta onnistunut lämmittämään kansallisten, saati tieteellisten komiteoiden jäseniä.
Kiotossa ICOMin jäsenet osoittivat selvästi, etteivät olleet tyytyväisiä ehdotukseen: yli 70 % äänesti uuden museomääritelmästä tehdyn päätöksen lykkäämistä seuraavaan yleiskokoukseen. Tuolloinen puheenjohtaja Suay Aksoy kutsui päätöstä "yhdeksi demokraattisimmista ICOM:n historiassa", mutta siitä huolimatta kulissien takana syntyi paljon levottomuutta ja tyytymättömyyttä.
Tuosta tyytymättömyydestä ei enää ollut Prahassa jälkeäkään. Yleiskokouksessa esitellyn uuden museomääritelmäehdotuksen kannalle kääntyi huimat 487 kansallista ja tieteellistä komiteaa (92 % kaikista äänistä). Ilmapiiri yleiskokouksessa oli silminnähden helpottunut.
"Uusi museomääritelmä on sopusoinnussa museoiden roolissa tapahtuvien muutosten kanssa ja sillä tunnustetaan inklusiivisuuden, yhteisön osallistumisen ja kestävyyden merkitys", ICOM:n puheenjohtaja Alberto Garlandini luonnehti pian äänestystuloksen jälkeen.
"Uusi museomääritelmä on sopusoinnussa museoiden roolissa tapahtuvien muutosten kanssa ja sillä tunnustetaan inklusiivisuuden, yhteisön osallistumisen ja kestävyyden merkitys"
Itse koin määritelmän kattavana, yhteisöllisyyteen ja monimuotoisuuteen tähtäävänä ja ennen kaikkea kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisena. Vastasin ICOM Suomen hallituksen jäsenenä määritelmätyön toteutumista Suomessa ja suomalaisten museoammattilaisten sitouttamisesta osaksi määritelmätyötä. Sain siis nähdä prosessin toteutumisen aitiopaikalta.
Prahaan päättyi eräällä tapaa myös museomaailman kolme vuotta kestänyt identiteettikriisi.
Mielestäni 18 kuukautta kestänyt määritelmäprosessi oli kokonaisuudessaan kiehtova. Päämääränä oli sellaisen määritelmän laatiminen, joka kattaisi kaikkien maailman museoiden edut ja arvot – eli kerrassaan valtava tehtävä!
Kymmenet museoalan ammattilaiset auttoivat meitä tarjoamaan Suomen kontribuution museomääritelmäprosessin etenemisessä ja muodostamaan yhteisen äänen. Prosessi toteutettiin avoimesti työpajoissa, avoimilla vastauksilla, ICOMin omien kysymyksenasettelujen sekä kansainvälisen ICOM Define -komitean konsultaationa.
Vaikka prosessi ylsi lopulta läpinäkyvyydessään ja demokraattisuudessaan huippusuoritukseen, Prahassa olin henkisesti valmistautunut jopa vähän kriittisempään keskusteluun. Näyttää siltä, että olemme kaikesta huolimatta onnistuneet muodostamaan keskinäisen ymmärryksen pitkän ja kattavan maailmanlaajuisen kuulemisprosessin jälkeen, mistä olen oikein iloinen ja tyytyväinen.
Yksi vuonna 2019 ehdotetun määritelmän ilmaan roikkumaan jääneistä kysymyksistä oli tiettyjen arvojen lisääminen kuvaukseen: muun muassa demokraattisuuden, osallistamisen ja moniäänisyyden. Samalla Kiotosta liikkeelle lähtenyt prosessi toi esille konkreettisesti eron kabinettipäätösten ja toisaalta läpinäkyvästi saatujen tulosten välillä.
Vaikka uusi museomääritelmä on nyt hyväksytty, työ ei todellakaan ole ohi. Nyt meidän on käännettävä teksti suomeksi ja pohdittava tarkkaan jokaista sanaa vuorollaan. Jos määritelmäprosessi on jotain opettanut, kenties tähdellisimpänä sen, että avoimuudessa on ratkaisu; todennäköisesti mahdollisimman monen museon sitouttaminen mukaan käännöstyöhön voisi tuottaa jälleen parhaan tuloksen.
Tässäkään prosessissa ei olisi pärjätty ilman museoammattilaisten asiantuntevaa, tinkimätöntä ja itsereflektoivaa asennetta omaan työhönsä ja toimintaympäristönsä problematisointiin.
Ehdotus A (hylättiin Kioton yleiskokouksessa)
Museums are democratising, inclusive and polyphonic spaces for critical dialogue about the pasts and the futures. Acknowledging and addressing the conflicts and challenges of the present, they hold artefacts and specimens in trust for society, safeguard diverse memories for future generations and guarantee equal rights and equal access to heritage for all people. Museums are not for profit. They are participatory and transparent, and work in active partnership with and for diverse communities to collect, preserve, research, interpret, exhibit, and enhance understandings of the world, aiming to contribute to human dignity and social justice, global equality and planetary wellbeing.
Ehdotus B (hyväksyttiin Prahan yleiskokouksessa)
A museum is a not-for-profit, permanent institution in the service of society that researches, collects, conserves, interprets and exhibits tangible and intangible heritage. Open to the public, accessible and inclusive, museums foster diversity and sustainability. They operate and communicate ethically, professionally and with the participation of communities, offering varied experiences for education, enjoyment, reflection and knowledge sharing.
**Päivitys: Korjattu ehdotus A:n tekstimuoto oikeaksi 5.9.22 klo 13.00
Kirjoittaja Uula Neitola on Museoalan ammattiliiton hallituksen jäsen
Ajankohtaista
Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille
Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.
Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.
Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa
Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.
Marraskuun jäsenkirje julkaistu!
Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.
Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien
Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.
Lokakuun jäsenkirje julkaistu!
Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.
Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana
Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.
Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!
Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.
Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
- « Edellinen
- 1
- …
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- …
- 29
- Seuraava »