Veikkauksen edunsaajille ehdotettu uusi rahoitusmalli on lupaava. Tavoite vakaasta, ennustettavasta ja edunsaajien autonomian turvaavasta rahoituksesta on enemmän kuin kannatettava. Rahoituksen taso on turvattava, sanoo Akavan Erityisalat.
Epäterve kytkös rahapelituottojen ja yleishyödyllisen toiminnan välillä näyttää purkautuvan
Akavan Erityisalat pitää lupaavana Veikkauksen voittovaroja koskevaa uutta rahoitusmallia, jota hankeryhmä ja parlamentaarinen seurantaryhmä esittävät.
- Nyt epäterve kytkös rahapelituottojen ja yleishyödyllisen toiminnan välillä näyttää purkautuvan, kun Veikkauksen voittovarat tuloutetaan valtiolle yleiskatteellisena ilman korvamerkintää käyttökohteesta. Tätä olemme jo pitkään esittäneet, sanoo järjestösektorin edunvalvonnasta vastaava neuvottelupäällikkö Elin Blomqvist-Valtonen Akavan Erityisaloista.
- Uudessa mallissa on myös riskitekijöitä. On huolehdittava, ettei hyvinvointityön rahoitus heittelehdi lyhytjänteisesti poliittisten suhdanteiden mukana. On hyvä, että tämä riski on tunnistettu uudistuksen valmistelussa, Blomqvist-Valtonen sanoo.
- Järjestöt tekevät työtä suomalaisten hyvinvoinnin eteen. Vain vakaa ja riittävä rahoitus takaa sen, että niiden tärkeä hyvinvointityö voi jatkua täysipainoisena.
Esitys parlamentaarisen neuvottelukunnan perustamisesta tervetullut
- Uudistuksen yhteyteen esitetään parlamentaarisen neuvottelukunnan perustamista. Esitys on tervetullut. On tärkeää, että yleishyödyllisille yhteisöille suunnattua vuosittaista rahoitusta sekä toiminnan kehittämistä seurataan. Samalla on varmistettava, että edunsaajia itseään kuunnellaan tarkalla korvalla uuden rahoitusmallin seurannassa ja sitä kehitettäessä, Blomqvist-Valtonen sanoo.
Lisätietoja:
Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Elin Blomqvist-Valtonen, p. 0201 235 336, elin.blomqvist-valtonen@akavanerityisalat.fi
Ajankohtaista
”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? — Lue blogikirjoituksemme!
Julkaisimme Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen (HUMUS) sivuilla blogikirjoituksen freelance-työstä. Kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Kieliasiantuntijat ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa.
Osallistumme Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9.
Osallistumme perinteiseen tapaan Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9. Keräyksen ajan etusivullemme tultaessa on kampanjan banneri. Autetaan yhdessä Nälkäpäivänä!
Klassinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2022 – tilaa omasi ajoissa!
Taas on aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2022. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2021 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!
Henkilöstöpilottihanke museoille – mitä se tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?
Museoammattilaisten edunvalvontaa tekevänä ammattiliittona olemme saaneet jäsenyhteydenottoja koskien käynnistymässä olevaa henkilöstöpilottia. Hanke on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa sekä aitoa huolta museoammattilaisten keskuudessa. Mitä hanke tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?
Museoalan opiskelija, liity alan yhteisöön ja saat meistä tuen työelämään
Opiskeletko museo- ja kulttuuriperintöalalle? Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt opiskelijajäseneksi 30.9. mennessä, olet mukana Museokortin arvonnassa.
Olen humanisti -kampanja tuo jälleen esiin osaavat ihmistieteilijät
Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.
Olen antirasisti -kampanja rohkaisee toimimaan rasismia vastaan
Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.
Liian hyvää hukattavaksi – Hävikkiviikko 13.–19.9.2021
Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.
Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!
Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Kesän palveluajat
Toimistomme hiljenee kesäloman viettoon 25.6.-6.8.2021 väliseksi ajaksi. Jäsensihteerit ja työsuhdeneuvonta ovat kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän. Katso kesän kaikki palveluajat!
- « Edellinen
- 1
- …
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- …
- 29
- Seuraava »