Veikkauksen edunsaajille ehdotettu uusi rahoitusmalli on lupaava. Tavoite vakaasta, ennustettavasta ja edunsaajien autonomian turvaavasta rahoituksesta on enemmän kuin kannatettava. Rahoituksen taso on turvattava, sanoo Akavan Erityisalat.

 

Epäterve kytkös rahapelituottojen ja yleishyödyllisen toiminnan välillä näyttää purkautuvan

Akavan Erityisalat pitää lupaavana Veikkauksen voittovaroja koskevaa uutta rahoitusmallia, jota hankeryhmä ja parlamentaarinen seurantaryhmä esittävät.

- Nyt epäterve kytkös rahapelituottojen ja yleishyödyllisen toiminnan välillä näyttää purkautuvan, kun Veikkauksen voittovarat tuloutetaan valtiolle yleiskatteellisena ilman korvamerkintää käyttökohteesta. Tätä olemme jo pitkään esittäneet, sanoo järjestösektorin edunvalvonnasta vastaava neuvottelupäällikkö Elin Blomqvist-Valtonen Akavan Erityisaloista.

- Uudessa mallissa on myös riskitekijöitä. On huolehdittava, ettei hyvinvointityön rahoitus heittelehdi lyhytjänteisesti poliittisten suhdanteiden mukana. On hyvä, että tämä riski on tunnistettu uudistuksen valmistelussa, Blomqvist-Valtonen sanoo.

- Järjestöt tekevät työtä suomalaisten hyvinvoinnin eteen. Vain vakaa ja riittävä rahoitus takaa sen, että niiden tärkeä hyvinvointityö voi jatkua täysipainoisena.

 

Esitys parlamentaarisen neuvottelukunnan perustamisesta tervetullut

- Uudistuksen yhteyteen esitetään parlamentaarisen neuvottelukunnan perustamista.  Esitys on tervetullut. On tärkeää, että yleishyödyllisille yhteisöille suunnattua vuosittaista rahoitusta sekä toiminnan kehittämistä seurataan. Samalla on varmistettava, että edunsaajia itseään kuunnellaan tarkalla korvalla uuden rahoitusmallin seurannassa ja sitä kehitettäessä, Blomqvist-Valtonen sanoo.

 

Lisätietoja:
Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Elin Blomqvist-Valtonen, p. 0201 235 336, elin.blomqvist-valtonen@akavanerityisalat.fi

 

Ajankohtaista

Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 25.6.2025

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!

Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028

Kirjoittajalta MAL | 17.6.2025

Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.

Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 12.6.2025

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.

Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin

Kirjoittajalta MAL | 11.6.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.

Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Kirjoittajalta Katariina | 27.5.2025

MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?

Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin

Kirjoittajalta MAL | 8.5.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025

Kirjoittajalta MAL | 29.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 28.4.2025

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan

Kirjoittajalta MAL | 10.4.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.

ae akavan erityisalat ammattilainen edunsaajat kulttuuri kytkös mal museoala neuvottelu palkkaohjelma pelihaitta rahapeli rahoitus vakaus varat veikkaus