Veikkaustuottojen laskun kompensoinnista edunsaajille tulee päättää budjettiriihessä. Leikkausuhan alla on kansalaisten hyvinvointia edistävä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyö, jota tulisi rahoittaa pelituottojen sijaan budjettivaroin. Akavan Erityisalat toivoo, että rahapelien ja yleishyödyllisten palvelujen kytkös purettaisiin.

Akavan Erityisalat esittää, että yleishyödyllinen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyö rahoitetaan tulevaisuudessa valtion budjetista eikä korvamerkitysti epävakailla rahapelituotoilla.

Liitto edellyttää, että Veikkaus-tuottojen nyt koronan takia nopeutunut pudotus korvattaisiin täysimääräisesti edunsaajille syyskuun budjettiriihessä. Edunsaajat ovat sekä järjestöjä että kuntia.

- Työpaikat ja työllisyys ovat budjettiriihen keskeinen kysymys. Vakaakuppiin on siksi laitettava myös ne tuhannet järjestöjen työpaikat, jotka ovat riippuvaisia pelituottorahoituksesta, muistuttaa Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.

- Esimerkiksi kulttuuri- ja liikunta-alalla korona on jo verottanut yksityissektorin työpaikkoja. Ellei Veikkauksen tuottopudotusta kompensoida, kulttuuri- ja liikunta-alaa kurittava lomautus- ja irtisanomisaalto on odotettavissa järjestöihin.

Veikkaus arvioi elokuussa, että sen koko vuoden tulos on koronapandemian vuoksi noin 300 miljoonaa euroa ennakoitua alhaisempi eikä valtion talousarvioon kirjattua tuottoarviota (noin 1 014 miljoonaa) saavuteta. Lisäksi jo lähivuosina peliriippuvuutta ehkäisevät, lähtökohtaisesti erittäin kannatettavat muutokset leikkaavat merkittävästi pelituottoja.

Akavan Erityisalat toivoo, että budjettiriihessä käydään  periaatteellinen ja avoin keskustelu Veikkauksen roolista sekä pelituottojen ja yleishyödyllisen työn epäterveestä kytköksestä.

Aikuiskoulutustuelle ja vuorotteluvapaalle tarvetta

Akavan Erityisalat pitää tärkeänä, että myös korkeakoulutetuille on tarjolla ammatilliseen kehittämisen ja uraohjauksen palveluita sekä mahdollisuuksia osallistua jatkokoulutukseen.

- Mahdollisuus täydennyskoulutukseen on tärkeää esimerkiksi humanistisen tutkinnon suorittaneille jäsenillemme, jotka kokevat tarpeelliseksi täydentää tutkintoaan käytännön työelämävalmiuksilla ja muulla osaamistaan syventävällä koulutuksella, sanoo Salla Luomanmäki.

- Myös silpputyötä tekevillä sekä yrittäjänä ja palkansaajana vaihdellen toimivilla tulee olla mahdollisuus edulliseen täydennyskoulutukseen.

Akavan Erityisalat ei kannata valtiovarainministeriön ehdotusta nykymuotoisen aikuiskoulutustuen lopettamisesta. Esitys on vastoin jatkuvan oppimisen ja työurien pidentämisen periaatteita. Lainapohjaiseen aikuiskoulutustukeen siirtyminen ei antaisi kaikille tasapuolisia mahdollisuuksia hakeutua koulutukseen.

Liitto ei muitta mutkitta poistaisi myöskään vuorotteluvapaata.

- Vuorotteluvapaan kaltainen, mutta ehkäpä entistä helpompi järjestelmä tarvitaan tukemaan työurien pidentämistä. Meidän jäsenistössämme vuorotteluvapaan suosio on pysynyt tasaisena. Vapaan pitäjät ovat kokeneet sen työssä jaksamista edistävänä ja työvuosia lisäävänä. Vuorotteluvapaalle lähtevän tehtäviin tuleva taas saa mahdollisuuden työkokemukseen, jonka merkitys tulevalle työuralle voi olla ratkaisevan tärkeä, Luomanmäki pohtii.

Ei herätetä aktiivimallia!

Työttömyysturvaa nyt kovalla paineella kehitettäessä on palautettava mieleen lopulta varsin yksimielisesti haudatun aktiivimallin opetukset viime vaalikaudella, Akavan Erityisalat muistuttaa.

- Aktiivimallin myönteisestä vaikutuksesta työllisyyteen ei löytynyt todisteita, mutta lannistavat vaikutukset tulivat selkeästi esille. Huolemme on, että aktiivimalli lanseerataan nyt paineessa uudelleennimettynä, mutta osin samalla periaatteella. Työttömyysturva on vastikkeellinen etuus, mutta onko määrällinen työnhakuvelvoite esimerkiksi korkeakoulutetuille kannustava tapa työllistymiseen, Luomanmäki pohtii.

- Pidämme ensisijaisena työllistymistä parantavana keinona työvoimapalvelujen voimavarojen lisäämistä ja kehittämistä niin, että työnhakijan yksilöllinen tarve, työllistymisvalmiudet ja työmarkkinoiden tilanne voidaan ottaa paremmin huomioon.

Akavan Erityisalat esittää, että yhdistelmävakuutus otettaisiin vihdoin käyttöön, jotta myös yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa työskentelevät pääsisivät työttömyysturvaverkon piiriin.

- Olemme pitäneet yhdistelmävakuutusta esillä vuosikausia. Sen tarpeellisuudesta on olemassa laaja konsensus. Nyt vihdoin malli on saatava käyttöön, sanoo Luomanmäki.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800.

Ajankohtaista

Kesän 2024 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 3.6.2024

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Tänä kesänä kohteina mm. Savonlinna, Seinäjoki, Oulu, Pori, Jyväskylä, Tampere, Turku, Helsinki, Vantaa, Järvenpää, Joensuu ja Kaustinen sekä vapaavalintainen ”jokeri”. Jäsen, esitä toiveesi 13.6. mennessä.

MAL ryn vuosikokouspäätökset

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2024

Vuosikokous hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen sekä vuoden 2025 suunnitelmat. Kokouksessa valittiin myös uudet jäsenet MALn hallitukseen erovuoroisten tilalle.

Jäsenblogi: Ikäsukupuolinen sensitiivisyys museossa

Kirjoittajalta MAL | 2.5.2024

MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Ensimmäisessä jäsenblogissa paneudutaan ikäsukupuoliseen sensitiivisyyteen museoissa.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 14.5.2024

Kirjoittajalta MAL | 29.4.2024

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 14. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 7.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 19.4.2024

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Vastaa kyselyyn työstä vaikean historian parissa!

Kirjoittajalta MAL | 17.4.2024

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ja Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry selvittävät historian parissa työskentelevien ammattilaisten kokemuksia vaikeiden historiallisten aiheiden käsittelystä museotyössä ja historiantutkimuksessa. Kyselyyn voi vastata 17.4.-12.5.2024 välisenä aikana.

Kehysriihi: Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta 

Kirjoittajalta MAL | 15.4.2024

Kulttuuri- ja museoalan määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on valtava, sanovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt TAKU ja MAL.

Jäsenten ääni kuuluviin – MALn jäsenblogi

Kirjoittajalta MAL | 9.4.2024

MALn jäsenblogi on jäsenten oma kanava, jolla voi jakaa ajatuksia ajankohtaisista työelämän ilmiöistä. Aiheena voi olla monipuolisesti museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisen tai alalle kouluttautuvan työelämään tai arkeen liittyvät kysymykset. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita kirjoittamaan jäsenblogiin.

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 28.3.2024

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.

Yhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana

Kirjoittajalta MAL | 20.3.2024

Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto-, museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa.

akavan erityisalat aktiivimalli veikkaus