Veikkauksen edunsaajien vakaa rahoitus on varmistettava sekä lähivuosina että pitkällä aikavälillä. Yleishyödyllisen työn ja pelirahoituksen kytkös on viimein purettava, Akavan Erityisalat vaatii.

Akavan Erityisalojen mielestä hallituksen tulevassa puoliväliriihessä tulee ratkaista, miten Veikkauksen rahapelituotot hyödyttävät yhteiskuntaamme parhaiten. Tärkeät muutokset pelihaittojen torjumiseksi leikkaavat pelituottoja, mutta tämä ei saa näkyä leikkauksina nykyisten edunsaajien yleishyödyllisessä työssä.

- Kannatamme mallia, jossa Veikkauksen rahapelituotot siirretään vuoden 2024 alusta kokonaisuudessaan valtion yleisiin budjettivaroihin ja nykyiset edunsaajat siirretään kehysbudjetointiin. Tätä mallia on kannattanut myös neljän ministeriön toimeksiannosta asiaa pohtinut työryhmä, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.

Kokonaisuudistuksen lisäksi on huolehdittava Veikkauksen edunsaajien lähivuosien rahoituksesta. Akavan Erityisalat vetoaa maan hallitukseen, että hallitusohjelman arpajaislakia koskevasta kompensaatiokirjauksesta pidetään kiinni myös tulevina vuosina.

- Arpajaislain rahoitusta vähentävät muutokset ovat merkittäviä taide- ja kulttuurialalle, museoalalle, liikunnalle ja nuorisotyölle. Iskun saavat järjestöt ja julkinen sektori. Kansalaisjärjestöjen, mm. sote-järjestöjen lisäksi esimerkiksi kuntien nuorisotyön ja kirjastojen kehittämisrahoituksesta suuri osa on riippuvainen veikkausvoittovaroista, samoin kuntien merkittävät liikuntapaikkahankkeet rahoitetaan tätä kautta, Luomanmäki muistuttaa.

Humanistisille oppiaineille painoarvoa todistusvalinnassa

Akavan Erityisalat on huolissaan humanististen oppiaineiden ja opetuksen tilanteesta kaikilla koulutusasteilla.

- Yhteiskunnassamme on nähtävissä ristiriitaista kehitystä. Toisaalta ymmärretään yhä syvemmin kieli-,  kulttuuri- ja historia-aineiden merkitys vaikkapa työelämälle alasta riippumatta. Generalistien osaamista työelämän valttina korostetaan. Toisaalta kaikilla koulutusasteilla on hälyttäviä merkkejä humanististen aineiden painoarvon hiipumisesta, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.

- Mielestämme nykyinen korkeakoulujen rahoitusmalli ei huomioi pieniä aloja riittävästi. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa säästöt kurittavat nimenomaan humanistisia aineita ja uhkaavat jo niiden elinvoimaa ja selviytymistä, sanoo Akavan Erityisalojen koulutuspolitiikan asiantuntija Hanna Koskenheimo.

- Onko kyse laajemmastakin tiedekäsityksen kapeutumisesta? Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, mitkä tieteet ovat ns. kovia ja ytimessä. Mielestämme luonnontieteitä ja ihmistieteitä ei tule asettaa vastakkain, vaan pikemminkin panostaa arvostavaan poikkitieteelliseen yhteistyöhön ja vaalia tieteen vapautta, Koskenheimo pohtii.

Akavan Erityisalat korostaa, että myös peruskoulussa ja toisella asteella tulee tukea enemmän kieli- ja kulttuuriaineiden opiskelua. Jo tällöin opitaan geneerisiä taitoja, joita syvennetään myöhemmissä opinnoissa ja hyödynnetään työelämässä. Lisäksi lasten ja nuorten tunnetaidot kehittyvät taide- ja taitoaineiden kautta.

- Vaadimme muutosta korkeakoulujen todistusvalinnan pisteytysjärjestelmään, joka ei ota huomioon humanististen oppiaineiden merkitystä. Nykyisellään pisteytys alkaa kaventaa nuorten opintovalikoimaa jo toisella asteella, Luomanmäki sanoo.

Akavan Erityisalat muistuttaa, että mitä vähemmän tietyn aineen oppijoita ja opiskelijoita on, sitä vähemmän on tulevaisuudessa asiantuntijoita, joilla näitä tietoja ja taitoja on. Tämä koskee kaikkia koulutusasteita ja vaikuttaa siten työelämässä tarvittavan asiantuntemuksen saatavuuteen.

- Jo nyt esimerkiksi vieraiden kielten lukeminen on vähentynyt kautta perus- ja toisen asteen. Tämä vaikeuttaa tulevaisuudessa esimerkiksi kielellisten oikeuksien toteutumista Suomessa, Luomanmäki toteaa.

Akavan Erityisalojen koulutuspoliittiset tavoitteet

 

Lisätiedot:

toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800

tiedontuotannon asiantuntija Hanna Koskenheimo, Akavan Erityisalat, puh. 0201 235 368

Alkuperäinen uutinen Akavan Erityisalojen sivuilla.

Ajankohtaista

Yksityisten museoiden uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”

Kirjoittajalta MAL | 1.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Kolmas koronakysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2022

Museoalan ammattiliitto on kerännyt 2020 ja 2021 museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista museo- ja kulttuuriperintöalan työelämään. Keräämme vielä vastaavalla kyselyllä tietoa.
Kolmas kysely on auki 6.6.2022 saakka.

Sääntömääräinen vuosikokous valitsi uuden hallituksen

Kirjoittajalta MAL | 25.5.2022

MALn sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi menneen vuoden 2021 ja suunnitelmat tulevalle vuodelle 2023. Kokous valitsi uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä määritti jäsenmaksun 2023.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Museot ovat kansakunnan muisti ja kulttuurin vaalija”

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: “Tuen koko sydämestäni museoalan lakkoa”

Kirjoittajalta MAL | 18.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Museoala tukee yhteiskunnan jäsenten itseymmärrystä

Kirjoittajalta MAL | 12.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Sovittelulautakunta ehdottaa kunta-alalle 3 vuoden sopimusta ja yhteensä 5 prosentin palkkaohjelmaa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta. Sopijaosapuolten hallinnot käsitelevät ehdotuksen ja antavat vastauksen 11.5.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: Viranomaistyötä alimmassa palkkaluokassa

Kirjoittajalta MAL | 10.5.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 24.5.2022

Kirjoittajalta Katariina | 9.5.2022

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 24. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 20.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!