Intendentti Annika Utriainen.
Intendentti Annika Utriaiselle asiakastyö on merkityksellinen tapa edistää historian popularisointia.

Annika Utriainen työskentelee asiakaspalvelusta ja -kokemuksesta vastavana kehittämispäällikkönä, museoalalla tuttavallisemmin intendenttinä, Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Työssään hän luo kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille - ja nauttii asiakkaiden, kollegojen ja yhteistyökumppaneiden ilosta ja oivalluksista, joihin on saanut olla vaikuttamassa.

Esihenkilönä Annikan vastuulla on Vellamon kahden museon yhteisen asiakaspalveluyksikön sujuva toiminta. Myös museokeskuksen turvallisuus on hänen tontillaan.

Tärkeä osa työtä on osallistuminen Vellamon palveluiden ja asiakaskokemuksen suunnitteluun.

”Olen konseptoimassa molempien museoiden näyttelyitä, mikä on asiakaskokemuksen kannalta keskeistä ja minun kannaltani innostavaa.”

"Pohjimmiltaan minun työskentelyni taustalla on aina asiakasnäkökulma."

Kaikki päivät ja sesongit ovat erilaisia; välillä viikoissa painottuvat asiakaspalveluyksikön suunnittelutyöt, välillä näyttelysuunnittelussa on keskeinen vaihe menossa. Esihenkilötyön sekä turvallisuustehtävät hän nostaa omassa työssään merkittävimmiksi vastuiksi.

”Työn vaihtelevuus ja vaikutusmahdollisuudet työn sisältöön ja sitä kautta museoiden kehityssuuntiin ovat parasta. Ja pohjimmiltaan minun työskentelyni taustalla on aina asiakasnäkökulma.” Annika toteaa.

Nykyisen työnsä hän kokee vastaavan lapsuudessa nousseeseen intohimoon historiaa kohtaan. Myöhemmin lukioikäisenä kiinnostus kohdistui erityisesti kulttuurihistoriaan; ihmisten kokemuksiin ja arkielämään.

”Asiakaskokemukseen liittyvässä työssä pääsen historian popularisoinnin ja ihmisten kokemusten pariin; asiakkaiden kokemustavat tai työkulttuurin kehittäminen ovat minulle kulttuurihistoriaa omassa ajassamme. Ja minulle on ilo olla tuottamassa kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille. Historian kokeminen on lohdullista ja opettavaistakin tämän ajan ihmisille: emme ole yksin. On tärkeää mahdollistaa ja helpottaa noita kohtaamisia.”

Intendentti Annika Utriainen asiakkaiden kanssa museon näyttelytiloissa.
Innostuneet asiakkaat tuovat iloa Annikan arkeen. Teos taustalla on Kimmo Kaivannon Suomalaisia kuvia.

Annikan mielestä museoala innostaa monia juuri työn merkityksellisyyden takia: asioita tarkastellaan samaan aikaan sekä pysyvyyden että ylisukupolvisuuden näkökulmasta.

”Tästä näkökulmasta alaa voitaisiin hyödyntää yhteiskunnassa esim. työurien pidentämisen tai vastuullisuusajattelun kehittämisessä. Mestari-kisälli-työskentely sopisi tänne.”

Annikan mukaan museoalalla tehdään töitä suurella intohimolla, vaikka palkkaus ei ole pysynyt mukana suhteessa koulutukseen eikä osaamisvaateisiin. Hän muistuttaa, että museoalalle on tärkeää saada myös muilta aloilta tulevia ihmisiä ja hyödyntää kehittymisessä monialaisuutta – tosin palkkataso on myös ulkopuolelta tulevien houkutteluun ongelmallisen alhainen. Esimerkiksi museoiden vauhdilla kehittyvä palvelutoiminta tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisille osaajille.

"Museoala innostaa monia juuri työn merkityksellisyyden takia."

Pienen erityisalan ammattilaisten äänen esiin tuomiseksi Annika kokee merkittävänä Museoalan ammattiliiton jäsenyyden.

”Akateemisen koulutuksen myötä Akavan Erityisalat tuntuu omalta. Museoala puolestaan on pieni ala ja siinä MAL:sta saa yhteenkuulumisen tunnetta. Lisäksi on mainittava erinomaiset koulutukset; MAL tuntuu koko ajan parantavan juoksuaan.”

Entä mikä luo Annikalle yhteisöllisyyttä, onnistumisen iloa ja hyvinvointia päivittäisessä työssä?

”Asiakastyössä innostuneet ja ilahtuneet asiakkaat tuovat ilon. Minulle se näkyy usein ilahtuneiden asiakaspalvelijoiden kautta. Nautin alaisten, kollegoiden tai yhteistyökumppaneiden työnilosta tai oivalluksista, joihin olen saanut olla vaikuttamassa tai edistämässä. Upea museorakennus merimaisemassa ja hienot näyttelyt edistävät työhyvinvointia - on etuoikeus sukeltaa kesken työpäivän niihin elämyksiin edes hetkeksi.”

Ajankohtaista

”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? — Lue blogikirjoituksemme!

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Julkaisimme Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen (HUMUS) sivuilla blogikirjoituksen freelance-työstä. Kirjoitus on tuotettu yhteistyössä Kieliasiantuntijat ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa.

Osallistumme Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9.

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2021

Osallistumme perinteiseen tapaan Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen 23.-25.9. Keräyksen ajan etusivullemme tultaessa on kampanjan banneri. Autetaan yhdessä Nälkäpäivänä!

Klassinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2022 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 21.9.2021

Taas on aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2022. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2021 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

Henkilöstöpilotti­hanke museoille – mitä se tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Kirjoittajalta Katariina | 17.9.2021

Museoammattilaisten edunvalvontaa tekevänä ammattiliittona olemme saaneet jäsenyhteydenottoja koskien käynnistymässä olevaa henkilöstöpilottia. Hanke on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa sekä aitoa huolta museoammattilaisten keskuudessa. Mitä hanke tarkoittaa museoalan asiantuntijalle?

Museoalan opiskelija, liity alan yhteisöön ja saat meistä tuen työelämään

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Opiskeletko museo- ja kulttuuriperintöalalle? Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt opiskelijajäseneksi 30.9. mennessä, olet mukana Museokortin arvonnassa.

Olen humanisti -kampanja tuo jälleen esiin osaavat ihmistieteilijät

Kirjoittajalta MAL | 16.9.2021

Suosittu Olen humanisti -kampanja on täällä taas! Olemme ylpeästi osa kampanjan taustavoimia edistämässä osaavien humanistien asemaa työelämässä. Lue innostavat uratarinat ja jaa omat ajatuksesi tunnisteella #olenhumanisti.

Olen antirasisti -kampanja rohkaisee toimimaan rasismia vastaan

Kirjoittajalta MAL | 15.9.2021

Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Liian hyvää hukattavaksi – Hävikkiviikko 13.–19.9.2021

Kirjoittajalta Katariina | 15.9.2021

Parhaillaan on käynnissä hävikkiviikko, jolla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Kampanjassa kohderyhmänä ovat kuluttajat, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.

Museonjohtaja, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Museonjohtaja, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan museonjohtajien työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 28.6.2021

Toimistomme hiljenee kesäloman viettoon 25.6.-6.8.2021 väliseksi ajaksi. Jäsensihteerit ja työsuhdeneuvonta ovat kuitenkin tavoitettavissa läpi kesän. Katso kesän kaikki palveluajat!

ammattilaisesittelyt