Akavan Erityisalat vaatii budjettiriihen päätöksiltä tasapuolisuutta. Kansalaisten sivistys- ja hyvinvointipalveluja uhkaavia lisäleikkauksia ei tule toteuttaa. Sen sijaan on aika puuttua pysähtynyttä yritystoimintaa säilyttäviin tukiin ja kaikkein hyvätuloisimpien verohelpotuksiin. Tämä olisi oikeudenmukainen, tulevaisuudenuskoa ja myös kasvua rakentava suunta. Ilman hyvinvointia ei synny kestävää kasvua.

Kuntien lisäleikkaukset vaarantaisivat kirjasto-, museo-, kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja TE-palvelut

Mikäli valtionvarainministerin leikkausesitys toteutuisi, kuntien valtionosuuksiin kohdistuisi ankaria lisäleikkauksia. Uudet säästöt uhkaisivat mm. kuntien kirjasto-, museo-, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluja, kansalaisopistoja, TE-palveluja sekä hallintoa.

Leikkaukset näihin palveluihin leikkaisivat suoraan myös kuntalaisten hyvinvointia, Akavan Erityisalat muistuttaa. Leikkauksia ei tule tehdä, jos paikkakunta halutaan säilyttää elinvoimaisena ja kehittyvänä.

Karsiminen jo valmiiksi alimitoitetuista TE-palveluista olisi kasvavan työttömyyden oloissa harkitsematonta ja lisäisi työttömyyttä – siis kustannuksia toisaalla.

Kansalaiset arvostavat tutkitusti kirjasto-, museo- ja kulttuuripalveluja. Ne koetaan todella laajasti omaa oppimista ja kehittymistä tukeviksi palveluiksi. Näin arvioi 79 % vastaajista Verianin kansalaiskyselyssä vuonna 2025. Peruspalveluksi kulttuurin määritteli 86 % kansalaisista.

Kotoutumisessa tarvitaan laadukkaita kielipalveluja

Akavan Erityisalat katsoo, ettei kuntien ja hyvinvointialueiden kotoutumiskorvauksia tule lakkauttaa.

Valtiovarainministeri on esittänyt, että kunnille ja hyvinvointialueille maksettavat, esimerkiksi kotoutumiskoulutukseen ja kielipalveluihin käytettävät kotoutumiskorvaukset lakkautetaan. Akavan Erityisalat pitää ehdotusta Suomen kotoutumispolitiikan vastaisena.

Maahanmuuttajien yhteiskuntaorientaatiosta ja kielikoulutuksesta nipistäminen lisää käytännössä kustannuksia muualle. Maahanmuuttajien kotoutuminen ja työllistyminen viivästyvät. Kanssakäymisessä ja asioinnissa väärinymmärrysten riski lisääntyy, jos tulkkauspalveluita heikennetään. Esimerkiksi sote-palveluissa vastaanottoajat pitenevät tai asioita joudutaan hoitamaan useaan kertaan. Niin viranomaisten kuin kotoutujien oikeusturva voi olla vaarassa.

Sote-järjestöiltä leikkaaminen lisää inhimillistä kärsimystä

Akavan Eritysalat yhtyy sosiaali- ja terveysjärjestöjen vetoomukseen sote-järjestöjä koskevien lisäleikkausten perumiseksi. Leikkaus syventäisi entisestään sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisiä ja järjestöjen ahdinkoa. Eniten tästä kärsisivät tavalliset ihmiset, jotka saavat apua ja tukea järjestöiltä.

Järjestöt toimivat julkisia palveluita täydentävinä matalan kynnyksen toimijoina. Nyt säästöt uhkaavat samoja palvelujen tarvitsijoita, esimerkiksi ikääntyneitä tai köyhiä lapsiperheitä, kahdesta suunnasta, kun sekä järjestöt että julkinen sektori joutuvat leikkaamaan palvelujaan.

Tällä hallituskaudella sote-järjestöjen valtionavustuksista on jo päätetty leikata 36 %, eikä näidenkään leikkausten vaikutus ole vielä arvioitavissa. Tästä huolimatta valtiovarainministeri  on esittänyt avustusten leikkausten kasvattamista jopa 60 prosenttiin.

Hyvä hallinto on Suomen vahvuus

Akavan Erityisalat pitää huolestuttavana, että osa päättäjistä kokee ”helpoksi” leikata hallinnosta ja tukipalveluista. Näiden leikkausten perusteleminen ja vaikutusten arviointi jäävät usein ohuiksi.

Liitto muistuttaa, että sujuvien ja yhdenvertaisten julkisten palvelujen perustana ovat toimiva hallinto ja ammattimaiset tukipalvelut. Niiden asiantuntijat ovat usein näkymättömiä mahdollistajia, joiden työ tukee ydintoimintojen sujuvuutta. Leikkausten sijaan hallinto ja tukipalvelut on resursoitava riittävästi kaikilla julkisen hallinnon tasoilla.

Kansalaisten silmissä hyvä hallinto näyttäytyy tärkeänä. 84 % suomalaisista arvioi tuoreessa kansalaiskyselyssä (Verian 2025), ettei Suomi menesty ilman hyvää hallintoa. Vielä suurempi osa kansalaisista (88 %) näkee, että hyvä julkinen hallinto on kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun edellytys. Kansalaiset edellyttävät hallinnolta ennen kaikkea osaamista ja lainmukaisuutta.

Säästöt viranomaisviestinnästä vaarantavat demokratian ja kriisivalmiuden

Valtionhallinnon viestintäsuosituksen mukaan viestintä on olennainen osa strategista johtamista ja demokratian toteutumista, ja viranomaisilla on lain mukainen velvollisuus viestiä avoimesti toiminnastaan.

Ministeriöiden viestinnän keskittäminen valtioneuvoston kansliaan sekä jo tehdyt leikkaukset uhkaavat heikentää hallinnon kykyä viestiä strategisesti, asiantuntevasti ja tasapuolisesti eri hallinnonalat tuntien, Akavan Erityisalat sanoo. Tälläkin hallituskaudella on tehty useita kansalaisten elämään ja arkeen vaikuttavia lainsäädäntömuutoksia, joiden oikea-aikainen viestintä on demokratian edellytys.

Jos julkishallinto säästää viestinnästä, se säästää kansalaisten oikeudesta ymmärrettävään ja olennaiseen tietoon. Viestintä ei ole pelkkää tiedottamista, vaan viestinnän avulla turvataan yhteiskunnan toimivuus ja kriisivalmius – kuten koronapandemia osoitti.

Opetushallituksen merkitystä ei ymmärretä

Akavan Erityisalojen mielestä Opetushallituksen lakkauttamisesta käyty keskustelu osoittaa, ettei sen laajentuneita tehtäviä ymmärretä.

Opetushallitus huolehtii siitä, että kasvatus, opetus ja opiskelu tapahtuvat kaikkialla Suomessa lakien mukaisesti ja yhdenvertaisin periaattein. Tämän lisäksi virastolla on useita muita tehtäväkokonaisuuksia.

Akavan Erityisalat muistuttaa, että Opetushallituksen tehtävät ovat lakisääteisiä. Viraston tehtäväkenttä on valtava, koska sille on vuosien varrella keskitetty useita toimintoja, jotka hoidettiin ennen omissa virastoissaan.

Opetushallitus laajenee vuoden 2026 alusta jälleen, kun Kotimaisten kielten keskus Kotus yhdistyy siihen. Muutos on osaa mittavaa sivistyshallinnon virastouudistusta. Eduskunta hyväksyi lakiesityksen kesällä.

Akavan Erityisalat pitää huonona politiikkana, että päätetään valtavasta virastouudistuksesta ja samaan hengenvetoon kuullaan sen kanssa ristiriitaisia lakkauttamispuheita. Sekä fuusiot että leikkausten uhka ovat henkilöstölle iso kuormitustekijä. Valtion tulisi olla esimerkki hyvästä työnantajasta, ei huonosta ja poukkoilevasta.

***

Kyselyn on toteuttanut tutkimusyritys Verian Akavan Erityisalojen toimeksiannosta. 

Kansalaisten käsitykset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluista sekä julkisesta hallinnosta 2025

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Olli Kaure, Akavan Erityisalat, puh. 040 594 4063, olli.kaure@akavanerityisalat.fi

Ajankohtaista

Kesäkuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 13.6.2023

Kesäkuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 9.6. sähköpostitse. Aiheina mm. museo-opastyön edunvalvontakuulumisia ja kesän kulttuuriliput.

Kesän 2023 kulttuurilippuja MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 7.6.2023

MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput osallistuneiden kesken. Tänä kesänä kohteina Savonlinna, Kouvola, Pori, Tampere, Turku, Helsinki, Joensuu ja Kaustinen. Jäsen, kokeile onneasi 18.6. mennessä.

Mielipidekirjoituksemme: Yhteiskunta tarvitsee humanisteja

Kirjoittajalta MAL | 7.6.2023

Humanistien heikko työllistyminen on sitkeä myytti. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin yhdessä Kieliasiantuntijoiden ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun kanssa.

Suosittele jäsenyyttä, saat lahjakortin!

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2023

Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 24.5.23 – 18.6.23.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto ajaa parannuksia museo-oppaiden työoloihin

Kirjoittajalta MAL | 30.5.2023

Museo-oppaiden työoloja ja asemaa tulee edelleen parantaa, vaatii Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liiton uusi suositus kiinnittää huomiota oppaiden usein puutteelliseen palkkaukseen, työaikaan ja mm. asiakaspalvelun uhkatilanteisiin.

Harjoittelijoita käytetään törkeästi halpatyövoimana

Kirjoittajalta MAL | 27.4.2023

Harjoittelijoita käytetään yhä häikäilemättä halpatyövoimana. Työnantajien ja korkeakoulujen tulisi yhdessä tarttua epäkohtaan, sanoo mm. kulttuuri-, kirjasto-, museo-, viestintä-, matkailu- ja ravintola-alan ammatteja edustava Akavan Erityisalat.

MAL ryn vuosikokouspäätökset

Kirjoittajalta MAL | 26.4.2023

Vuosikokous hyväksyi liiton uuden nimen ja valitsi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä vuoden 2024 suunnitelmat ja jäsenmaksun suuruuden.

Museoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto!

Kirjoittajalta MAL | 20.4.2023

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 19.4.23 sääntömuutoksessa liiton uuden nimen Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry. Uusi nimi huomioi paremmin koko jäsenistöä ja edunvalvontakenttää.

Helsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot

Kirjoittajalta MAL | 17.4.2023

Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023

Kirjoittajalta MAL | 11.4.2023

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

henkilöstö kulttuuri kulttuuriperintövirasto kulttuuripolitiikka kulttuurivirasto kultuuriperintö lausunto museoala selkiyttää Suomi talous virastouudistus virkamies yhdenvertaisuus