Saamiemme tietojen mukaan Turun yliopisto suunnittelee mittavia leikkauksia etnologian oppiaineeseen. Pahimmillaan tämä ajaisi Turussa alas koko arvostetun etnologian oppiaineen, varoittavat Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto vaativat etnologian professuurin säilyttämistä Turun yliopistossa. Museoalan ammattiliittoon tulleiden tietojen mukaan yliopisto suunnittelee osana säästötoimia, ettei etnologian oppiaineeseen palkata uutta professoria, kun nykyinen professori Helena Ruotsala jää eläkkeelle.
- Pahimmillaan tämä tarkoittaa koko oppiaineen alasajoa Turun yliopistossa. Syventäviä opintoja ei voida enää järjestää eikä graduja tai väitöskirjoja ohjata. Tämä jättää nykyiset perustutkinto- ja jatko-opiskelijat pulaan. Pääaineopiskelijoita etnologiassa on yli 40 ja aktiivisia jatko-opiskelijoita 22, kertoo Museoalan ammattiliiton opiskelija-asioista vastaava järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori.
"Pahimmillaan tämä tarkoittaa koko oppiaineen alasajoa Turun yliopistossa."
Etnologian alasajo Turun yliopistolla olisi kova isku koko tieteenalalle. Etnologiaa voi opiskella Suomessa neljässä yliopistossa, mutta jo nyt yhdessä näistä professorin tehtävää ei hoida kukaan.
- Etnologia antaa välineitä käsitellä monia aikamme suuria kysymyksiä, kuten esimerkiksi maaseudun murroksen, nuorisotyön ja maahanmuuton haasteita. Tässä maailmantilanteessa etnologian oppiaineen toimintaedellytysten heikentäminen on todella lyhytnäköistä, toteaa Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
Yliopistolla ihmetellään, miksi suosittuun ja arvostettuun pää- ja sivuaineeseen halutaan jälleen tehdä leikkauksia. Turun yliopiston etnologian oppiaineesta lakkautettiin yliopistolehtorin tehtävä kaksi vuotta sitten.
- Oppiaineessa on professorin lisäksi jäljellä enää yksi yliopisto-opettaja. Kenelle professorin tehtävät voisi enää siirtää, kysyy Akavan Erityisalojen lakimies Anna Zibellini.
- Tampereen yliopistolla henkilöstövähennykset johtivat siihen, että jäljelle jääneen henkilökunnan työtaakka kasvoi kestämättömällä tavalla. Korkeakoulutus ei saa perustua sille, että yliopiston henkilökunta tinkii omasta hyvinvoinnistaan, jotta opiskelijat saisivat tarvitsemansa ohjauksen ja tuen, Zibellini sanoo.
Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat toivat jo joulukuussa esille huolensa siitä, millaisiin leikkauksiin Turun yliopiston 17.11.2022 käynnistyneissä muutosneuvotteluissa päädytään.
- Huolemme kulttuuriperinnön tutkimuksen ja koulutuksen asemasta oli aiheellinen: mittavien leikkausten kohteeksi näyttää nyt joutuvan Turun yliopiston etnologian oppiaine, liitot toteavat.
Etnologia tutkii kulttuurillisia ilmiöitä ja niin aineellista kuin aineetonta kulttuuriperintöä, ja monet oppiainetta opiskelleet työllistyvät museoalalle.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä,
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 7747 620
Sähköposti: katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi
Järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori,
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 554 7983
Sähköposti: tuulia-tuulia.tummavuori@museoalanammattiliitto.fi
Työmarkkinalakimies Anna Zibellini,
Akavan Erityisalat,
Puhelin: 040 537 5107
Sähköposti: anna.zibellini@akavanerityisalat.fi
Ajankohtaista
Kunta-alalle neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen
Kunta-alalla alkaa neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen.
Toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton koko kuntajäsenistöä. AEn jäsenkirje asiasta lähetetty 12.4.
MALn projektityöntekijänä on aloittanut Maija Talja
Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.
Jäsenistömme lakkoon Tampereella ja Kuopiossa palkkaohjelman puolesta
Kunta-alan lakot Tampereella ja Kuopiossa alkavat. Akavan Erityisalojen jäsenistö kirjastoissa, museoissa, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa osallistuvat lakkoon, samoin osin suuhygienistijäsenistä.
Yksilötyönohjausta jäsenhinnalla
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Ylös palkkakuopasta – oikeutta kunta-alan ammattilaisille! Palkkapäivä-tapahtuma!
– Mitä me haluamme?
– Oikeudenmukaisen palkan!
– Milloin me haluamme?
– NYT!
Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina
Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.
Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.
Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla
Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.
Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!
- « Edellinen
- 1
- …
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- 29
- Seuraava »